sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Hapankurkut - tee itse

Hapankaalin ohella urakoimme siskon kanssa jokunen viikko sitten myös hapankurkkua.

Näistä lähdettiin:
Avomaan kurkkuja noin 2.5kg, puntti tilliä, pala piparjuurta, valkosipulia, sinapinsiemeniä, mustaherukan lehtiä, muutama kaalin päällyslehti ja suolavettä 25g merisuolaa / litra vettä.


Kurkut rei'itetään esim. sukkapuikolla.


Pese hapatusastiat huolellisesti ja desinfioi ne kuumassa uunissa. Jäähtyneiden astioihin pohjalle laitetaan hyväkuntoisen kaalin pällyslehti (se aloittaa maitohappokäymisen) ja mausteeksi muutama puhdas (tarkista alapinta ettei siinä ole härmää) mustaherukan lehti.


Hapatusastiaan ladotaan kerroksittain kurkkuja ja mausteita; kokonaisia kuorittuja valkosipuleita, piparjuuren siivuja, sinapinsiemeniä ja tilliä.


Näistä tulee niin kauniita. Harmi että ne on laitettava pimeään komeroon tekeentymään :)


Kun purkit on ladottu lähes täyteen, päälle laitetaan mustaherukan lehtiä ja ihan ylimmäiseksi vielä kaalinlehti. Päälle kaadetaan jäähtynyt suolavesi (25g merisuolaa / 1 litra vettä). Kaikkien ainesten pitää jäädä veden alle.
Jätimme astiaan tyhjää tilaa noin 5-10cm. Siihen asettelimme lukoksi vedellä täytetyn pussin jonka painona oli keittämällä desinfioitu kivi. Sen jälkeen vielä loraus suolavettä, se saa tulla astian yläreunaan saakka. Päälle kuminauhalla kiinnitetty kelmu ja vielä senkin päälle varmistukseksi kivipaino.

Hapatusastiat laitetaan aluksi pimeään huoneenlämpöiseen tilaan kymmeneksi päiväksi. Sen jälkeen ne nostetaan 0-8 asteiseen jääkaappiin. Siellä ne saavat tekeentyä vielä ainakin kaksi-kolme viikkoa.


Valmista hapankurkkua.


Hapankaali-ohjeesta löydät lisää tietoa hapattamisesta ja kuvia "lukkona" käyttämästäni vesipussista.
Samalla periaatteella voi säilöä melkeinpä mitä vaan vihanneksia.

Maitohappokäymisessä ohjaillaan maitohappoa muodostavien bakteerien kasvua lämpötilan ja sopivien raaka-aineiden avulla. Hapattamalla kasvisten vitamiinit ja muut tärkeät ravinteet säilyvät. Myös kasvisten haitallinen nitraattipitoisuus vähenee hapatettaessa.

Maitohapposäilöttyjen kasvisten hyväätekeviä vaikutuksia

-Tukevat sekä ruuoansulatuksen hajottavaa että rakentavaa toimintaa nopeuttamalla hajoamista ja kiihdyttämällä aineenvaihduntaa
-Säätelevät mahan happamuusastetta
-Edistävät valkuaisen hajoamista
-Sitovat aineenvaihdunnan myrkkyjä (avuksi kihti- ja reumapotilaille)
-Edistävät raudan imeytymistä
-Kiihottavat haiman toimintaa (avuksi diabeetikoille)
-Ovat vähäkalorisia (avuksi laihduttajille)
-Koliini laskee verenpainetta  ja parantaa verta
-Estää maksan rasvoittumista
-Vaikuttaa tasapainottavasti hermostoon

Lähde: Joku vanha lehdestä talteen repäisty juttu

Hapankurkkujen valmistus-sesonki on valitettavasti jo ohi tältä syksyltä. Hapukseen kannattaa valita vain kotimaisia ja mielellään tietysti vaikka itsekasvatettuja luomukurkkuja.
Avomaankurkkujen kasvatus on helppoa. ne pärjäävät nimensä veroisesti avomaalla eikä taimia tarvitse esikasvattaa.

hapankurkkujen valmistus / hapatetut kurkut / avomaankurkkujen säilöntä / miten säilön avomaan kurkut / hapankurkut valmistus / tee itse hapankurkkuja / terveelliset hapankurkut / maitohapposäilöntä /

6 kommenttia:

  1. mahtavatko nuo mustaherukan lehdet olla välttämättömiä? ajattlin jos vielä ehtisi hapankaalia tehdä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan, makuasia vain :) Vielä ehtii tehdä hapankaalia, mausteita sinne sekaan voi laittaa oman maun mukaan. Jos et ole kokeillut valkosipulia, niin sitä ainakin suosittelen.

      Poista
  2. Suolakurkut voittavat maustekurkut 6-0 ja kotitekoiset kaupan valmisteet samoin luvuin. Kauniit kuvat sulla prosessin alusta; hapantuneet tosiaan maistuvat paremmilta kuin miltä näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä omatekemä aina ne "äitien tekemät" voittaa :)
      Harmittaa tosiaan piilottaa ne kauniit purkit pimeään hapantumaan, ne kun voisi laittaa vaikka keskelle olkkarin pöytää näytille...

      Poista
  3. Näyttääpä tosi herkulliselta ja tätä ohjettasi pitää ehdottomasti kokeilla itsekin! Hapatetut, ns. venäläiset, valkosipuliset suolakurkut ovat minusta huippuherkkua. Ja tietenkin myös hapankaali.
    Tosi kiva oli tänään porukalla touhuta kirpparilla, näkemisiin taas :)
    Niina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli nähdä sinuakin. Tuonko tullessani hapankaalia vai onko sinulla omasta takaa? Itse en ole sitä viitsinyt ottaa evääksi. Ne minun hapankaalit ovat niin valkosipulisia että menisi asiakkailta taju jos niitä hönkyjä puhaltelen tiskin takaa :D

      Poista