torstai 18. lokakuuta 2012

Suolavettä saunaan

Sitäkään juttua en ole vielä teille kertonut :) No nyt kuulette ja uskon että tähän ihastutte tekin.

"Perinnepirtissä käytetään aurinkosuolaa myös ulkoisesti. Ihoa pestään suolavedellä joka on tehty aurinkosuolasta ja vedestä: noin 1 kauhallinen väkevää suolavettä (sekoitus-suhde on 5 l vettä ja kourallinen suolaa) sekoitetaan vadilliseen tavallista vettä.
Suolapesut parantavat ihon hengitystekniikkaa ja avaavat huokosia. Varsinkin ihottumapotilaat ja esim. psoriaasista kärsivät hyötyvät merisuolavalelusta. Suolakylvyt avaavat kehon solutiehyeitä."
Lähde: Syö itsesi suomalaiseksi - Airi Rekilä Aaltonen

Tämä on niin ihana ja arjessa helppo ohje toteuttaa. Minulla on saunajemmoissa oma erillinen suolavesipytty, merisuolarakeita ja Turkin kylpylöistä saatuja karkeaa puuvillaa olevia pesuhanskoja.

Airin suolavesi ohje ei ole mitenkään turhantarkka, kuten eivät mitkään minunkaan ohjeistani :) Itse täytän oman kuparikiuluni lämpimällä (tai haalealla) vedellä ja heitän sekaan sopivan määrän suolaa...
Menen aina puolilämpimään saunaan jotta saan rauhassa kuivaharjata ihon ennen löylyjä. Kuivaharjauksen jälkeen hieron ihoa saunomisen ajan suolaveteen kostutetulla puuvillahanskalla. Uskon että saunan lämmössä ihohuokosten avautuessa suolavesi on ihan elämän eliksiiriä iholle ja koko keholle.


Turkkilaiset puuvillapesuhanskat; Pussi käteen, nurkassa oleva naru kietaistaan ranteen ympäri ja solmuun. Käteviä ja hygieenisiä, käytön jälkeen nämä voi heittää valkoisen lakanapyykin sekaan 90 asteeseen. Näitä voi ommella helposti itsekin. Karkeakutoista puuvillaa / pellavaa löytyy kyllä kirppareilta; vanhoja pyyhkeitä tai paksukankaisia pellavapaitoja.


Suolaa sekaan sopiva ripaus, paljon enemmän kuitenkin kuin mitä kuvassa vielä pohjalla näkyy, ehkä noin desin verran. Ja eikun saunaan nautiskelemaan :)
Olo suolasaunan jälkeen on kevyt ja levollinen. Ihokin tuntuu puuvillalapulla hieroskelun jälkeen puhtaalta ja pehmeältä. Suolavesi ja pesulappu tekevät hyvää myös kasvojen iholle. Kokeilkaa ihmeessä :)


Airi käyttää ja suosittelee käyttämään maatalousmyymälöissä (Agrimarket) myytävää eläinten ruuaksi tarkoitettua heinäsuolaa (aurinkosuola). Sitä hän käyttää myös ruuanlaittoon. Vaiheessa ja suunnitelmissa on minullakin sitä hankkia. Airin mukaan sitä myydään 25kg säkeissä. Vähempikin riittäisi :)
Käyn kyselemässä josko sitä saa, minkä kokoisia myyntieriä ja mihin kilohintaan. Kerron lisää kun sekin selviää. Toistaiseksi olen siis käyttänyt puhdistamatonta merisuolaa.

Sähkösaunassa suositellaan käytettäväksi suolakynttilää tai suolakiteitä.Suola toimii ionisaattorina kehittäen ilmaan negatiivisia ioneita jotka hoitavat hengitysteitä. Himalajansuolakynttilää minulla ei vielä saunassa ole (sekin kyllä toivelistalla :) mutta toistaiseksi luotan siihen, että merisuolavesikin saa aikaan saman vaikutuksen haihtuessaan iholta.

Tämä kirja kuuluu ehdottomasti oman kotikirjastoni topten:iin. Ihanaa ja järkeenkäypää asiaa suomalaisesta ruuasta ja muustakin hyvään oloon liittyvästä. Airin Perinnepirtistä lähtee maailmalle myös kuuluisa Boris maitohappojuoma. Sitä otan itsekin kuuriluontoisesti.
Jyväskylän seudulla Borista saa ainakin Katriinan kaupasta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan sekä Borikseen että tähän kirjaan.



Tervetuloa matkaan mukaan Janika ja Ninni :)

9 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloista, tekisi mieli heti lämmittää sauna - en tiedä nyt onko viisasta kuumeessa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei varmasti tee sauna hyvää kuumeiselle. Nautit sitten suolakylyvystä kun paranet. Se tuntuu kyllä hyvältä iholla, tulee olo että koko kroppakin siinä kevenee...

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä! Pistetäänpä korvan taa....(sitä suolaa :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ja tuntuukin :)
      Ei ole kallis tai monimutkainen kokeilu tämäkään.

      Poista
  3. Varmasti menee kokeiluun suolakylvyt! Tiedätkö mistä mahtaisi saada hankittua suolakynttilöitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen :) Himalajansuola tuikkukippoja on ainakin luontaistuotekaupoissa ja isoissa tavarataloissa. Niitä on eri kokoja ja malleja. Itsellänikin sellainen ostoslistalla.

      Poista
  4. Tässä Helin kommentti jonka onnistuin hävittämään korjatessani omaa vastausta :) Onneksi kopio säilyi sähköpostissa:

    Meillä on lasten koululla tuota heinäsuolaa. Ostettiin säkki ja jaettiin kilon pusseihin myyntiin. =) Eli osta sinäkin säkki kaverien kanssa kimpassa. Ei sitä varmaan pienemmissä erissä saa ja se on kyllä erittäin edullista ostaa koko säkillinen (ei varmaan maksa edes kahtakymppiä..).

    Mulla on ex-suolahuoneen pitäjänä omassakin saunassani sellanen kulho, missä on vuorisuolapalasia. Saunon vaan ihan älyttömän harvoin... en edes muista milloin viimeksi olen saunassa käynyt.

    Mä olen aikanaan ollut Rekilän luennoilla ja käynyt hänen hoitolassaan. Se oli silloin täällä meillä päin, enää en tiedä missä vaikuttaa. Mielenkiintoisia juttuja. Persoonana ei kyllä vakuuttanut... oli itse kyllä kaikkea muuta mitä opetti!! Mun kaverit kun oli siellä hoitolassa viikon kuurilla/opiskelemassa niin rouvan omat mukulat veti sipsiä ja limpparia takahuoneessa kun muut kärvisteli sillä kuurilla, joka oli tosi tiukka ja vaativa... =) Eikä tuo rouva nyt itsekään varsinaisesti terveyden perikuvalta näyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tarkoitus on käydä Agrimarketissa tiedustelemassa tilannetta. Ehkä ostan säkin ja koko suku saa suolaa joululahjaksi :)

      Minäkin olen haaveillut puhdistusviikosta Hirvensalmella. Toisaalta vähän mietin olisiko niin tarpeellinen omalla kohdallani. Kuitenkin aika paljon itsekin olen monenlaista teoriaa opiskellut ja myös tuo perinnepirtin ohjelma on aika hyvin kuvattu kirjassa.

      Eihän sitä kukaan aina jaksa nipottaa :) Kyllä meillekin taas eilen anoppi toi karkkipussia ja suklaalevyä... Vaikka aina yritän sanoa että jos jotain haluat lapsille tuoda, niin vaikka jotain hedelmiä... No, pitää mummoja ymmärtää :)

      Poista
  5. eikö tuo suolavesi pistä saunan seiniä tahmaisiksi?

    VastaaPoista