tiistai 23. lokakuuta 2012

Viherjauhetta sauvasekoittimella



Kävin ystäväni luona syömässä ja pöydässä oli tarjolla vihreää nättiä silppua keiton päälle lisättäväksi. Selvisi että se on nokkos-silppua. Sitä laitan keiton sekaan minäkin - mutta miten ystäväni oli saanut sen niin nätiksi tasaiseksi sipuksi...

Sekin selvisi ja taas löytyi uusi homma bamixille eli sauvasekoittimelle: Kuivatut lehdet bamixin lisäosakippoon ja kyytiä. Olen tähän saakka hieroskellut kuivattua nokkosta silpuksi morttelissa, siinä lehtihangat eivät tahdo murskaantua lehtien sekaan. Pienet tikunpätkät nyt eivät sinänsä minua haittaa, mutta toki kuivattu nokkonenkin on huomattavasti kauniimpaa ihan tasaisena hitusilppuna.

Vähäisemmälle käytölle ovat jääneet muut kuivatut lehdet; Vadelma, koivu ja mustaherukka. Niitä olen käyttänyt pelkästään teeaineksina. Hyvällä tahdollakaan en kuitenkaan koskaan ole saanut kaikkia jemmoja käytettyä ennen kevättä ja uutta lehtisesonkia...

Nyt sekin tilanne korjaantui; päästelin koko vihreävaraston bamixilla siistiksi silpuksi, oikeastaan jauheeksi. Tämä jauhosilppu tulee käytettyä hetkessä leipomusten ja ruokien seassa. Taas olen tyytyväinen :)


Villivadelman lehtiä, eivät edes minun lapseni näitä tällaisenaan syö...

Nyt syövät :D

Koivun lehtiä.

Mustaherukan lehtiä. Tästä irtosi muuten aivan huumaava tuoksu. Heti tuli mieleen uusi "pakko testata tätä - setti". Kokeilen lisätä mustaherukanlehtijauhetta suklaakakkutaikinaan...

Innostuin aiheesta... Lehdet loppuivat ihan kesken...
Päivitystä aiheeseen: Juttelin työpaikallani asiakkaan kanssa viherjauheen valmistamisesta. Hän kertoi hierovansa kuivatut lehdet käsin metallisen sihdin läpi. Tämä konsti on minulta vielä testaamatta.

Paras uusi juttu tänä kesänä ovat kuitenkin nämä kuivatut nokkosen siemenet. Nämä ovat niin kauniita ja monikäyttöisiä. Koko syksyn olen ripotellut näitä salaattien päälle.
En ole muuten käynyt tänään tarkistamassa kasvimaan salaattipenkkiä, jokohan viime yönä paleltuivat...



Ja arvaatte varmaan mitä aion kokeilla huomenna... No tietysti tehdä silppua niistä kuivatuista suppilovahveroista. Siitä raporttia kunhan saan testattua bamixin tehot kuiviin sieniin.

viherjauheen valmistus / viherjauhetta tehosekoittimella / miten teen viherjauhetta / viherjauheen käyttö / tee itse viherjauhetta / kuivattu nokkonen / kuivatut lehdet / gluteeniton / vitamiinit / viherjauheen terveysvaikutukset / terveys / horta / resepti /

1 kommentti:

  1. Nuo viherjauheet ovat kamalan kalliita kaupoissa. Voi kunpa moi osaisi hyödyntää luonnon antimet : ) Nämä ovat tärkeitä vinkkejä.

    VastaaPoista