Olkkarin ikkunalla kurkotellaan kilpaa ulos aurinkoon. Tomaatin taimet ovat tänä keväänä ihan hyvällä mallillaan. Pensastomaatissa on isoja nuppuja - vapuksi lienee kukkivat..
Vilman taimet ovat osin alkuperäisissä matalissa maitopurkinpohjissa. Osaan taimia laitoin pätkän jatkovartta. Ihan kohtuullisen tanakoita ja tummanvihreitä taimia.
Paprikan taimetkin ovat mielestäni ihan kohtuureippaita - vaikka ovat kasvaneet samassa pienessä ruukussa johon koulin ne. Nuppuja näissäkin :)
Chili on asustellut sekin alkuperäisessä pienessä istutusruukussaan. Olen lannoittanut taimia lähes jokaiseen kasteluveteen lisätyllä tipalla kukkien yleislannoitetta. Nupullaan nämäkin. Chiliä minulla on tosin viime kesän jäljiltä varmasti kymmenen vuoden tarpeeseen... Ei vaan malta olla laittamatta taas. On niin kaunis vaikka pelkkänä koristekasvina.
Myös lehtikaali kituuttaa - sen esikasvatuksen kanssa en ole koskaan ihan onnistunut. Kyllästyin kertakaikkiaan katsomaan toivottomia taimia olohuoneen ikkunalla ja heitin ne ulos lasilavaan jo viime viikolla. Väliin on ehtinyt jo pakkasyökin, mutta hengissä ovat - ja kenties jopa aavistuksen pirteämmän oloisina.
Tänä vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa samettikukan esikasvatusta. Ryhmäsamettikukka yllätti positiivisesti, siinä on jo isot nuput jotka ehtinevät kukkaan vapuksi. Ulkoruukkuihin ja kasvimaalle laitan samettikukkaa siemenistä toukokuun alkupäivinä - ehtii sitten kukkaan juhannukseksi.
Isosamettikukka ei onnistunut - ei vaikka olen tehnyt uusintakylvöksiä ja vaihtanut kasvatuspaikkaakin... Ei muuta kuin ensi vuonna taas innoissaan kohti uusia yrityksiä ja pettymyksiä :)
24.4 kasvavan kuun lehtipäivänä kylvin taas yhden erän lehtikaalia. Tällä kertaa yksittäiskylvönä styroxiseen istutuslaatikkoon, jonka vein ulos lasilavaan. Mielenkiinnosta nyt seurailen miten käy - itääkö viileässä - ja miten kasvu lähtee käyntiin...
Ja vasta tänään kylvin jätti- ja kesäkurpitsan siemenet (kuukalenterissa kasvavan kuun hedelmäpäivä). Kesäkurpitsasta vihreää ja keltaista, sekä uutena kokeiluna ruukkukasvatukseen sopivaa pienilehtistä lajiketta.
Jollet vielä ole ehtinyt laittaa kurpitsaa, niin seuraavat kaksi päivää ovat kasvavan kuun hedelmäpäiviä - eli suotuisia kurpitsan kylvöpäiviä.
29-30.4 ovatkin sitten niitä puutarhastelijan touhupäiviä joka saralla. Kasvavan kuun neitsytpäiviä - eli parhaita päivät lähes kaikkiin puutarhatöihin. Kaikki neitsytpäivänä kylvetty ja istutettu itää ja kasvaa hyvin. Uskotaan siihen.
Kohta se on taas täällä - KESÄ :)