Tyttäreni Lempi pohti eilisessä blogikirjoituksessaan, Rakkautta(ko) suhdettaan ostamiseen ja omistamiseen. Eikä pelkästään Lempi ostamista - tai ostamatta jättämistä pohtinut. Kirjoitelman tiimoilta pähkäilimme yhdessä useamman päivän ajan sitä kinkkistä aihetta...
Minulla ja Lempillä on aikalailla sama mielipide "turhista ostoksista" - mutta myös siitä, mihin olemme valmiit käyttämään rahaa. Käyttötarpeeseen hankitut tavarat on aika helppo rajata - mutta on vaikea tehdä oikeutettua rajaa konkreettisen tarpeen ja "tunnetarpeen" välille? Jos uusi neule lämmittää kehon lisäksi myös mieltä, se ei ole vähemmän tärkeää.
"Halpa" ei aina ole halpaa - korkea hinta ei kuitenkaan sekään tarkoita ostoksen korkeaa laatua tai tarkoituksenmukaisuutta. Ja paljonko on paljon - tavaroiden määrässä tai hinnassa?
Keräily - ainakin kolikkohintatasolla - se on meistä molemmista inhimillisesti ymmärrettävää.
Oudoimmaksi piirteeksi kuluttamisessa (ostamisessa) totesimme sen, että tavaran ostamisen hetki on usein ja monelle jopa enempi itse tarkoitus, kuin tavaran omistaminen. Meille ne "kicksit", eli ostoshetket kuittaantuvat onneksemme, eli lompakkomme helpotukseksi kierrätyskeskuksissa - käteisellä ja kolikoilla.
Ymmärrämme kuitenkin, että kaikki kierrätykseenkin päätyvä tavara on joskus myyty uutena jollekin. Usein tuleekin melkein huono omatunto ostaessaan kolikoilla tuotteita, joista tietää jonkun joskus maksaneen jopa satasia. Sitäkin pohdimme, että onko eettistä ostaa (vaikkakin kirpputorilta) taas uutta villapaitaa, vaikka niitä on jo ihan yli oman tarpeen. Olisiko enempi oikein jättää se jollekin joka kenties oikeasti sitä tarvitsee - vai onko ihan yhtä oikein ottaa se itse, koska tykkää siitä - ja arvostaa sitä - ja on vain niin yksinkertaisen iloinen löydöstään...
Siihen emme ihan keksineet vastausta, että onko meille ns. turhassa kirppariostamisessa pointtina nimenomaan ostamisen hetki - eli voiko sitä verrata siihen samaan tunteeseen, jonka joku toinen saa ihan oikean kaupan kassalla?
Kallistuisimme kuitenkin siihen, että "kirppislöytö" on meille nimenomaan vain löytö - tyydytys ei tulekaan varsinaisesti ostamisesta vaan löytämisestä. Ainakin sienestäjissä on usein sitä samaa hulluutta - löytäminen onkin enempi harrastuksen "juttu" kuin syöminen :)
Lempi ostaa villapaitoja, minä retrokankaita ja kirjoja, kaikille tyttärille keräilen vaatteita... Pesen, silitän ja viikkaan kirppiskankaani kellarin laatikoihin, Lempi tekee saman villapaidoilleen. Käytössä niistä on vain pieni osa. Iloitsemmeko niiden omistamisesta - kyllä varmasti jollain tasolla. Iloitsenko siinä hetkessä, kun löytö osuu kohdalle kierrätyksen "heinäsuovasta" - kyllä, ehdottomasti :)
Laatikkopino kellarissa - ehkä kerran tai pari vuodessa hypistelen kaikki kauniit kankaat ja neuleet läpi - ja tykkään niistä kaikista. Usein katson kuitenkin laatikkoja laatikkoina - pinoja tavaraa, jotka osaltaan kahlitsevat paikkaan ja ovat konkreettinen taakka.
Minulta ette siis saa mielipidettä tavaran puolesta, tai sitä vastaan - koska minulla ei sitä ole - siis mielipidettä :) Onko sinulla?
Jos aihe mietityttää, lukaisepa Lempinkin postaus - ja kommentoi. Kerro oma kokemuksesi tavaran keräilystä tai siitä luopumisesta - saa neuvoakin, vinkata tai ohjeistaa - puhua puolesta tai vastaan :)
Ja mitä minulle jäi päällimmäisenä mieleen viime viikosta - Alexin komeuskilpailuvoitto, mutta myös kierrätyskeskuksesta eurolla löytynyt Alexander Wang -neule....
Itse vanhana superhamstraajana ja keräilijäluonteena olen alkanut suhtautua hieman negatiivisesti turhaan tavaran haalimiseen. Osittain tähän vaikuttaa se, että asun pienehkössä kerrostaloasunnossa, jossa tila on loppunut. Vesivahinkorempan jälkeen huomasin, että muuttolaatikoissa oleva kama ei mahdu enää mihinkään. Vaatteista ja kengistä käytän vain pientä prosenttia, joten osasta voisin hyvin luopua. Toisaalta oma hamstraamiseni on viime vuosina rajoittunut enemmän ruokaan, sieniin, astioihin ja keittiövälineisiin. Mieheni on vitsaillut "vuosikertasienistäni" ja kuivatut sieneni vievät keittiöstä merkittävästi hyllytilaa. Olenkin tänä vuonna ottanut tavoitteeksi käyttää koko 2014 keräämäni sadon ja alkanut antaa sieniä lahjaksi. Ruokaa olen pyrkinyt ostamaan mahdollisimman paljon tuoreena ja kuivakaappia olen täyttänyt vain sellaisilla raaka-aineilla joita käytän säännöllisesti. Kaapit ovat kerrankin olleet väljästi täytettyjä eikä perukoille jää tuotteita vanhentumaan. Vielä olisi kyllä paljon tekemistä kaman raivaamisessa nim. kaikki pöytäpinnat ja kaapit täynnä kamaa.
VastaaPoistaKiitos Linda :)
PoistaMinäkin entisenä ahkerana kirpputorin kiertelijänä olen ostanut paljon tavaraa kirpparilta. Nykyisin ostan todella harkiten ja lähinnä käyttötavaraa. Aina pyrin viemään jotain pois jos ostan jotain kotiin. Nyt sairaslomalla ollessani olen selvitellyt päätäni ja kaappeja. Olen lahjoitanut itselleni tarpeetonta tavaraa pois kirpputorille, joka lahjoittaa sitten myynti tuotot paikkakunnan lapsille. Tavaraa on lähtenyt tosi paljon. Itse en enää jaksa kirpputorille hinnoitella. Aina jos luovun tavarasta kyselen josko joku tarvitsisi, myyn todella halvalla tai annan. kaikelle tavaralle on aina löytynyt seuraava omistaja, kunhan vain avaa suunsa ja tarjoaa. hyvin vähän meiltä lähtee käyttökelpoista tavaraa roskiin, ei oikeastaan ollenkaan Nytkin yksi sänky patjoineen odottaa hakijaa varastossa. Naapuri puolestaan lahjoitti ylimääräisiä pihalaattoja minulle. Pakastimissa tein inventaarion ja nyt tiedän mitä siellä on ja käytän pois ennen uutta satoa. minultakin löytyy vuosikerta sieniä lähinnä suppiksia. On joitakin asioita mitä haluan, mutta en lähde suin päin ostamaan, vaan odottelen, yleensä ne jossain kohtaa pullahtaa esiin tavalla tai toisella.Silloin niistä nauttii, kun on odottanut pidempään. vaatteita minultakin löytyy ehkä liikaa, ostan yleensä laatua, silloin kun ostan. Ruokahävikkiin olen keskittynyt viime aikoina ja yritän ettei ruokaa menisi kompostoriin, toki multaahan niistä sitten saan kasvimaalleni. Yritän ostaa vain tarpeeseen. Ruokaan menee minusta kohtuuttoman paljon rahaa, välillä pidän kirjaa ja katson mihin se raha kuluu. Kaikki maksaa. Tänään sain rahaa menmään autoon melkein viisisataa, kun hieman kolhin sitä ja yksi uusi osa tilattiin, kyllä harmittaa, sen rahan olisi voinut käyttää järkevämmin. Ehkä pyöräilen vähän enemmän ja jätän auton pihalle. mukavaa kevättä.
VastaaPoistaKiitos ajatuksista :)
PoistaIhan mielenkiintoisia ajatuksia. Kyllä sitä itsekin tulee mietittyä miksi haluaa ostaa jotakin ja tarvitseko sitä todella. Usein syy on tosiaan jokin ostamiseen liittyvä tyydytyksentunne tms. Onneksi ikää tullessa tulee myös viisaammaksi ja osaa vastustaa kaikkia turhimpia houkutuksia paremmin... :D
VastaaPoistaKiitos Matkatar - lyhyesti ja ytimekkäästi aiheesta :)
PoistaOlen jo pidempään seuraillut minimalistien blogeja ja ajatus alkoi viehättää aina vain enemmän ja enemmän. Muuton yhteydessä sen sitten toteutin ja uuteen kotiin ei muuttanut mitään ennen niin ^tarpeellista^. Entisenä kirja ja vaatehamstraajana (kirpputoreilta ja muualta) tavaraa oli. Nyt on kevyt olo sekä kotona että itsellä. Tarpeellinen kysymys oli Haluanko säilöä tätä vielä seuraavat 10 vuotta??? Aika näyttää pysyykö homma hanskassa... mikään minimalisti ei asunto ole vieläkään, mut riittää mulle.
VastaaPoistaKiitos ajatuksista :)
PoistaOmaa suhdetta tavaraan olen pohtinut viimeisen vuoden. Olen käynyt todella syvällä pohdinnoissani. Ensin ymmärsin asuvani varastossa. Ostaminen loppui, kun totesin, että on kyse samasta asiasta kuin tunnesyöminen esimerkiksi. Kilot muodustuvat pinoiksi, laatikoiksi, miksi ikinä. Sama vaikutus niillä kuitenkin on kuin kiloilla. Sen huomaa, kun lähtee luopumaan. Tilalle tulee käsittämätöntä kirkasta energiaa :) Tavarahan aiheuttaa tukoksia myös kehossa.
VastaaPoistaKäsittelin myös itseni kanssa tunnepuolen. Mitä tunteita ruokin ostamalla tai säilömällä? Mistä muualta voin löytää ilon ja riemun, kuin tavarasta tai bongaamisesta? Miksi tähän liittyy tavara? Miksi tarvitsen tavaraa iloon?
Rehellisesti nähtynä euromäärällä ei ole merkitystä, tai paikalla josta tavaran ostaa. Samaa voi tehdä täysin ilmaiseksikin. Kun/jos tulee vaihe, että huomaa ja tunnustaa hakeneensa tavarasta jotain, mitä siitä ei oikeasti voi saada. (Siitähän johtuu kierre, aina on saatava lisää, mikään tavara/löytömäärä ei ole riittävästi) Seurauksena on valtava pahoinvointikrapula. Silloin kannattaa muistaa, että se menee ohi.
Itse luovuin aika voimalla. Myin ja lahjotin. Heitin roskiin. Luopumista on nyt jatkunut vuoden, ja kotona alkaa olla aikalailla vain tarpeelliinen ja käytössä oleva. Aiheesta on kirjoitettu hyviä kirjoja. Esim. Marie Kondo: Konmari ja Erilainen ote omaan talouteen. jälkimmäinen on samalla taouskirja, mutta käsittelee hyvin ja herättelevästi omaa suhdetta tavaraan. Suosittelen molempia.
Toisaalta lupumisesta ei ole hyötyä, jos ei käsittele sitä ostamisasiaa. Koska kyseessä on jonkinlainen riippuvuus tai tunneruokinta, niin tavaraa alkaa vähitellen kerääntyä taas tilalle. Lähdin itse liikkeelle siitä, että en mennyt kauppoihin, kuin jos todella tarvitsin jotain. Samalla kysyin, että ohjaako ostamista tarve vai halu. Se on jo aika paljastava.
Toivottavasti Sinä tai joku lukijoistakin uskaltaa lähteä tälle matkalle. Suosittelen todella. se johtaa uskomattomaan vapauteen ja keveyteen! Iloista kevättä!
Kiitos hienosta kirjoituksesta :)
PoistaNo... minä olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että turha tavara on turhaa tavaraa. Ja turhaa tavaraa on kaikki se, millä ei ole oikeasti tarvetta ja käyttöä. En ollenkaan ymmärrä, miksi pitäisi varastoon ostaa tavaraa, vaikka sen saisi miten halvalla. Vaikka ilmaiseksikin. Jos on jo valmiiksikin paljon villapaitoja tai kankaita, miksi ihmeessä niitä pitää ostaa lisää - etenkin jos ne päätyvät varaston hyllylle tms. Ihan sama mistä tavarasta on kyse, jos sille ei ole oikeasti tarvetta, en ymmärrä miksi se sitten pitää hankkia.
VastaaPoistaOikeasti tuo oli aika hyvä kysymys/ajatus, että pitääkö se ostaa itselle, vaikka sille ei oikeasti ole mitään tarvetta - vai voisiko tavaran kenties jättää jonkun sitä enemmän tarvitsevan löydettäväksi, heitäkin kun kyllä varmasti riittää. Ostaminen kaappiin kerran vuodessa hypisteltäväksi on jotenkin ihan hullu ja minulle hyvin vieras ajatus.
No, minun mielipide on aika jyrkkä. Itse olen kuitenkin aivan sitä toista äärilaitaa kuin sinä Johanna, tai kuka tahansa muu, joka lähtee kaupoille tai kirppareille huvikseen pyörimään ja ostelemaan ja katselemaan vailla varsinaista tarvetta. Mä en ollenkaan viihdy kaupoilla shoppailemassa, ja ostan vain tarpeeseen - siis ensin on tarve, sitten lähden siihen hakemaan sitä tuotetta.
En juuri koskaan käy kirppareilla, en vaan kestä sitä päämäärätöntä haahuilua - menen mieluummin suoraan kauppaan ja ostan mitä tarviin. Väittäisin jopa, että pääsen sillä tavalla halvemmalla kuin niitä turhia tavaroita halvalla nurkkiinsa haalijat. Uskon, että kirpparilla voi joskus tehdä todella mahtavia löytöjä, esim vaatteita jotka on sitten käytössä vuosikausia ja ne saa sieltä kymmenen kertaa halvemmalla kuin kaupasta. En silti lämpene kirppiksille.
Oli kyse sitten vaatteista, astioista, kirjoista, ruokatarvikkeista... minä olen kyllä kaiken suhteen melkoinen minimalisti. Minusta kaikenlaiset "säilöt" on jotenkin ahdistavia ja koko ajan on tunne, että niitä pitäisi käydä läpi ja hävittää kaikki turha ja tarpeeton. Se on siis oikeasti sellanen reaktio, mikä mulle ihan poikkeuksetta tulee, jos näen jollain paljon tavaraa. Minusta runsaatkin kodit on silti viihtyisiä - silti aina mietin, mitä kaikkea itse laittaisin sieltä välittömästi pois...
En tiedä olenko varsinaisesti mikään "puhdasoppinen" minimalisti (mitä se sitten tarkoittaakin?), mutta ainakin hyvin paljon siihen suuntaan. Koen jotenkin ikään kuin suurta iloa aina, kun joku vähissä oleva tuote viimeinkin loppuu ja saan heittää vaikka tyhjän shampoopullon veks. Tai kun saan jotain turhaksi kokemaani laitettua pois. Multa ei todellakaan löydy kuin yksi talvitakki, yksi kesätakki ja sitä rataa. En halua edes omistaa paljoa, en koe sellasesta mitään iloa.
MUTTA: kukin tyylillään. Tämä ei siis ole tarkoitettu arvosteluksi kenellekään - tämä on vain minun ajatus tästä asiasta! =)
Kiitos Heli :)
PoistaSinulla on painava sana moneen. Hienoa. että uskallat kertoa vähän radikaalimmatkin mielipiteet omalla nimelläsi. Minulla on ystäviä ja läheisiä molemmissa koulukunnissa - niin hamstraajissa kuin minimalisteissakin. Itse taidan sijoittua siihen keskitien porukkaan. Ei sillä että se mitenkään "kultaisempi" olisi :)