Tänään meinasin että laitan teille reseptiä näppärästä marjapiirakasta, mutta mutta... Kun keli sitten olikin aamusta plussan puolella ja laskeskelin senkin että eilinen sade on sulattanut pintaroutaisen maan, niin ei pitänyt metsästä pois mikään. Piirakoita ehtii tehdä pakkasillakin, maa-artisokat voi nostaa keväällä, kirjat odotelkoon pimeitä iltoja...
Huomenna kuitenkin, jos ihmisaikaan vaan saan tämänpäiväiset sienisangot siivoiltua, niin leivon sitä karpalopiirakkaa ja pistän juttua teillekin.
Instagramin puolelle jo kommentoinkin jokunen päivä sitten, että ei ehkä kannattaisi merkkailla niitä parhaita suppispaikkoja nauhanpätkillä - saattaa joku muukin ne löytää :D Tosin olin kyllä jo parikin kertaa ohi ajaessani rekisteröinyt pöheikköön piilotetun polkupyörän. Se on aina se ensimmäinen johtolanka. Poikkipotkittuja sieniä metsäpolun varrella - lupaava merkki sekin, mutta että oikein puihin solmituilla näteillä punaisilla ruseteilla tehty reitti ryteikköön - se on jo jotain.
Jos marja- ja sienipaikat ovat hakusalla, niin helpointa on aloittaa harrastus siellä missä muutkin ovat. Eli kömmi metsään ojienpohjille piilotettujen pyörien ja metsäteiden varsille parkkeerattujen autojen kohdilla.
Tämä on ollut Keski-Suomessa ihan historiallisen huono suppisvuosi - ainakin näillä meidän nurkilla. Tutuilla paikoilla oli vähäkseen jotain, mutta tämä uusin valtaus pelasti sienisyksyn - voi tätä seitsemän suppissangollisen onnea :)
Pakkanen on meidän tontilla käynyt reilussa kuudessa asteessa, metsässä lienee alempanakin. Suppikset olivat vielä kuitenkin ihan priimakuntoisia. Varpaat ja sormet ihan jäässä - ei haittaa, tässä onnellisen naisen metsäselfie :)
Sienipaikasta pakinoi jokunen aika sitten rouva Sairio - siis uskoakseni pakinoi? ;D
