keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Kuivatut omenat - tee itse




Saunavuorot ovat meillä aika kortilla syksyisin. Tai no, keväällä sauna on varattu nokkosille, mustaherukan-, koivun- ja vadelmanlehdille...  Kesällä lauteille kiipeävät nokkosensiemenet. Nyt vuorossa ovat omenat ja sienet.

Saunassamme on "ainavalmis-kiuas" ja lisälämpönä seinää vasten oleva takan piippu. Lämpöä saunassa on takkaa lämmittämällä aina noin 35 astetta. Se sattuu olemaan aikalailla ihannekuivauslämpötila useimmille kuivattaville.

Omenoita kahdelle lauteelle saa aseteltua kuivumaan noin sangollisen kerrallaan. Levitän lauteiden suojaksi ensin sanomalehtiä, niiden päälle leivinpaperin ja siihen ohuiksi siivuiksi leikatut omenat.
Noin vuorokaudessa ovat jo puolikuivanahkeita, valmiita noin suunnilleen kahdessa päivässä. Käännän siivut alussa ainakin kerran ympäri. Kun alkavat olla puolikuivia, käyn vain peuhtomalla pyörittelemässä satsia.

Aluksi varaan omenoiden käsittelypaikalle ison vesikulhon johon puristan puolikkaan sitruunan mehun. Siivutan omenat suoraan sitruunaveteen. Se estää niitä tummumasta.


Kuivatettavat omenat kannattaa poimia suoraan puusta. Pesaistaan vielä varulta.


Siemenkota pois omenaporalla. Siivutettaessa poistetaan myös pienet kolhukohdat tms.



Siivutetut omenat sitruunavedessä.


Siitä nostan ne hetkeksi lävikköön jotta ylimääräinen vesi valuu pois.


Lauteille levitellyt, jo hiukan kuivahtaneet omenansiivut.


Ja tähän kolmen litran kulhoon kutistui sangollinen omppuja.


Säilytän kuivaomput paperipusseissa.


Ja siihen keittiön tasolle pähkinöiden ja muiden pikkuherkkujen kanssa tarjolle. Kuivatut omenat ovat ihana pieni naposteltava, karkin korvike ja pikkueväs.


Päivitystä juttuun: Nykyisin olen laistanut omenasiivujen kääntelyn alkukuivatuksen aikana - ja toisinaan myös sitruunavesikylvyn. Kumpikaan ei näyttäisi vaikuttavan suurestikaan lopputulokseen. Eli aina jos vaan helpommalla pääsee, niin hyvä vaan.

En nyt osaa sanoa kaupan luomulaatuisen kuivatun omenan kilohintoja, mutta uskoisin että ei ihan edullisimmasta päästä elintarvike ole? Kannattaa ihmeessä kokeilla omenan kuivausta jos vain itsellä tai jostain lähipiiristä löytyy pihasta omenapuita. Jos omia puita ei ole, hiukan kyselemällä omppuja yleensä löytyy.

Olen nykyisin yhä enemmän kiinnostunut kuivaamisesta. Erityisesti näin "hukkalämmöllä" tapahtuva kuivaus on edullinen tapa säilöä. Ja tietysti vielä bonuksena tulee se että kuivattujen tuotteiden säilytys ei kuluta sähköä, jota pakastetut tuotteet vievät... Toki käytän ja täytän aktiivisesti myös pakkasarkkujani, mutta kaikki minkä saan kuivattua, ei vie tilaa sieltä :)

Moni kuivattelee omenoita ihan huonelämpötilassa, eli onnistuu niinkin. Omenarenkaat voi ripustaa narulla katon rajaan tai pyykkitelineeseen. Siskoni kuivattelee omenoita sun muuta jääkaapin päällä. Kompressorista tuleva lämmin ilma auttaa osaltaan kuivausta. Joku on kuivannut omppuja kuivauskaapissa, pannuhuonekin on usein ylilämmin tila, takan- tai uuninpäällinen, sähköuuni... Mitä konsteja nyt kultakin löytyy, meillä saunassa.

Minulla on nyt virityksessä ja työn alla ritiläkuivausteline saunaan... Leivinpaperi ei ole ollenkaan paras mahdollinen alusta, koska ilma ei pääse kiertämään alhaaltapäin. Sain yhden irtokehikon sienestyskaveriltani Veikolta. Siihen asetellut sienet kuivuivat paljon nopeammin kuin leivinpaperin päälle asetellut. Jospa tällä viikolla saan ritilähyllyni väkerreltyä. Laitan tarinaa, kunhan valmistuu :)

TÄSSÄ linkki Fineli sivuille, kuivatun omenan ravintoarvot.

miten kuivaan omenoita / omenoiden kuivaus saunassa / omenat kuivaus / omenat kuivatus / kuivatut omenat / kuivaa itse omenoita / kuivatut omenansiivut /


1 kommentti:

  1. Tuo sauna on kyllä kätevä, täytyy harkita seuraavan kerran kun kiuas simahtaa : )

    VastaaPoista