tiistai 12. maaliskuuta 2013

Uunijuusto ternimaidosta



Herkkupäivä jatkuu... Eilen otin pakastimesta jääkaappiin sulamaan litran rasian ternimaitoa. Tänään siitä iltapalaksi uunijuustoa. Eipä käytännössä monta sitä parempaa ja helppotekoisempaa herkkua ole.

Aiemmin päivällä keittelin hilloksi ylivuoteisia lakkoja. Lakkahillo sopii hyvin uunijuuston kaveriksi, mutta ajattelin kokeilla sitä myös hapatetun kaurakiisselin seurana. Lakkahillon tein tälläkertaa suhteella noin 4l lakkoja ja 330g Hillo-marmeladisokeria. Tämä valmis sokeri-pektiiniseos sekoitetaan kylmiin marjoihin. Seos kuumennetaan ja keitellään noin 5-10 minuuttia.


Ternimaitoa lypsetään muutaman vuorokauden ajan lehmän poikimisen jälkeen. Aluksi maito on tuhdimpaa ja ensimmäisiä lypsyeriä saa mielestäni laimentaa ihan reilustikin uunijuustoa varten. Tämän 1l ternimaitorasian sekaan lisäsin noin 1/2l "punaista maitoa" ja noin 1/2tl ruususuolaa.


Terni- ja täysmaidon väriero.

Paistetaan noin 150 asteisessa uunissa noin puolitoista tuntia. On sopivaa kun pinta on saanut kauniin värin eikä juustomassa enää ihan holtittomasti hytky kulhoa heilutellessa.


Lasten suosikki: Uunijuusto lakkahillolla.

Oma suosikki: Uunijuusto ripauksella kanelia & sokeria ja maitotilkalla.

Ternimaidon terveysvaikutuksista puhutaan paljonkin. Hyvä juttu sekin, mutta ykköspointtina ternimaitojuustossa on kuitenkin sen herkullinen maku :)

uunijuusto ternimaidosta resepti / uunijuuston resepti / perinteinen uunijuusto / ternimaito / juusto uunissa / 

3 kommenttia:

  1. Mestarin Herkussa Sokoksella tais olla tuota ternimaitoa ainakin sunnuntaina pakkasessa kun kaupassa kävin! Jos en ihan väärin nähnyt :)

    VastaaPoista
  2. Oi että kun näyttää herkulliselta. Ihan vesi herahti kyllä kielelle täällä. Ei uskois, että söin tuossa kaksi tuntia sitten ;)

    VastaaPoista
  3. Ai että! Tuo on TÄYDELLISIN makuelämys!! En tiiä MITÄÄN parempaa.

    VastaaPoista