keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Lopuista omenoista

Jo kuukauden verran on blogiini ollut lähes tungosta :) hakusanojen helppo omenasose uunissa ja kuivatut omenat taholta.

Ihan yhtä kauan olen itsekin kerännyt ja pessyt ja pilkkonut ja viipaloinut ja keittänyt (variksenmarja-omena vispipuuro) ja paistanut (omenakookospaistos) ja hauduttanut (uuniomenat) ja kuivattanut ja mehustanut (kurkkaapa linkistä miten mehuasema toimii - minulla on varattu aika taas lauantaiksi :) ja käyttänyt kaikki mutkin konstit, joilla saada talteen ja tuoreeltaankin hyödynnettyä arvokasta omenasatoa.



Joko loppuu mielikuvitus? Ja vielä olisi niitä viimeisiä syysomppuja joille pitää jotain keksiä...
Tässä vielä loppusadolle pari vinkkiä, jollet ole jo ehtinyt näitäkin kokeilla?

-Itse tykkään kovasti vanhasta retrojälkkäristä; appelsiiniriisi - mutta tuunattuna suomalaisempaan ja sesonkiin sopivampaan omenariisin muotoon. Ainesosiksi suosittelen kokeilemaan irtonaista punaista riisiä - ja makeudeksi vaahterasiirappia.

-Toinen hyvä, jutussa aiemminkin jo mainittu, on omenavispipuuro, jossa omenan makuparina toimii mainiosti variksenmarja.

-Rahka - meidän perheen suosikiksi on noussut rahkayhdistelmä, jossa on omenasosetta ja mustaherukoita. Ihan mainio makupari, jolla itsekin opettelin aikoinaan syömään mustaherukoita kokonaisina ja keittämättä.

-Ja vielä tämä - lasten ikisuosikki - omenalettuset.

-Piirakkaan ei paljon omenoita saa upotettua, mutta tässä yksi nopea ja helppo versio omenapiirakasta - gluteeniton ja tietysti myös tuttuun tapaani :) melkeinpä rasvaton ja sokeriton - hyvä arkipiirakka.

Oliko joukossa jotain uutta ideaa? Jos sinulla on jemmassa joku lyömätön omppuvinkki tai -linkki (gluteeniton), niin laitatko jakoon kommenttiboksiin :)
















omenaresepti parhaat / ohje omena / helppo ja nopea omenapiirakka /

8 kommenttia:

  1. Voi mitä herkkuja omenoista, kiitos! Kokeilen heti kohta eilisen kaalilaatikon jälkkäriksi omenarahkaa. Ja omenariisi ohjeesi, sitä on kokeiltava, nam, tykkään niin appelsiiniriisitä, että en voi sitä tehdä, sen takia, että syön sitä liikaa.


    Yksi ohje muistui mieleeni, aikanaan meidän lasten herkku.Riisiomenapuuro. 2 litraa vettä, kanelipala, 3 dl (=2 kkp) riisisuurimoita, 3-4 keskikokoista omenaa (laitoin enemmän), sokeria. Riisistä ja vedestä keitetään puuroa, vähän ajan kuluttua lisätään kuoritut kuutioidut omenat ja jatketaan keittämistä kypsäksi. Puuro maustetaan pinnalta sokerilla ja tarv.vielä kanelilla. Tarjotaan kuumana tai kylmänä maidon kera.
    Olin unohtanut koko ohjeen, jotenkin tuli mieleeni postatustasi lukiessa. Ohje on muuten Maija Keittää koulussa, 1961, kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ritu :)

      Kiitos puurovinkistä. Kokeilen heti viikonloppuna - ja hyvähän siitä varmasti tulee. On minullakin hyllyssä Maijan keittokirja - yksi parhaita suomalaisia keitokirjoja.

      Poista
  2. No nyt oli omppuvinkkejä vaikka muille jakaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Se on nyt omppuaikaa... Tänään meni koko päivä taas pilkkoessa - huomenna mehuasemaretkelle :)

      Poista
  3. Ihania herkkukuvia! Kuolaa alkaa ihan valumaan :D<3

    VastaaPoista
  4. Minä ainakin olen kuormittanut sivujasi :D Omenasosetta on valmistunut litratolkulla ja niin helposti! Linkitin ohjeen blogiinikin. Kiitos kivasta blogistasi, aloittelijapuutarhurina kiinnostun erityisesti puutarhajutuistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina :)

      Eikö olekin ihan helpointa tehdä uunissa. Minä sen konstin opin aikanaan pohjanmaan tädiltä. On taas tänään tullut istuttua omenaporan kanssa koko jumalan päivä... Mutta en valita - nyt on kympin kattila ladattu yöksi uuniin, yksi kattila kompottia keitetty ja jäähtymässä, pari sankoa siivutettu lauteille, uuniomput iltapalaksi ja omenabrownietakin kokeilin :)

      Poista