torstai 27. maaliskuuta 2014

Kaikkien konstien välipala


Jos ei nyt ihan miljoonaa volttia, niin ainakin energiasäästölampun verran tuntuisi olevan lisävirtaa kintaissa jo nyt - neljän päivän savivesikuurin jälkeen. Toinen luonnollinen energiabuusteri, ruusunjuuri on sekin tosin ollut muutaman päivän ajan aamuohjelmassa.

Tässä tavan välipalani. Jokunen ainesosa aina vaihtuu sen mukaan, mitä kaapissa on ja mikä on päässyt loppumaan. Mukana on monta hyväksihavaittua, joista en luovu.
Minulle elämä on helpompaa, jos jokapäivän pakollisissa kuvioissa on rutiini. Siksi aamupalani on aina kaurapuuro mustikoilla, välipala vattuja tai lakkoja jogurtilla - iltapalaksi mustaherukoita :) Näin siis nyt, täällä kotona ja normiarjessa - vaihtelu virkistää kylässä ja lomilla.

Pikkuisen huijaan tässä kuvassa - se sulanut vatturasian loppu, jonka oikeasti söin, oli jo aikalailla mehustunut - hain pakastimesta vähän kuvauksellisemman :)
Hyviksihavaittuja: MSM, magnesiumia jauheena ja maitohappobakteereita jauheena. Nämä otan iltapäivästä. Vast'ikään vaihdoin myös aiemmin illalla ottamani D-vitamiinin iltapäiväksi. Otan välillä kalanmaksaöljyä kuurina - kalaöljyn otan ennen nukkumaanmenoa välttääkseni "kalaröyhtäilyt". Luin kuitenkin jostain, että kalaöljy saattaa häiritä D-vitamiinin imeytymistä - sen teorian mukaan ne kannattaa siis nauttia eri aikaan.
 Luonnonjogurttia on jääkaapissa aina.
Maca- ja camu camujauhetta. Näitä minulla on nyt, ihan jatkuvasti en käytä kumpaakaan. Olen laittanut molempia tyhjentyneisiin yrttimaustepurkkeihin. Sieltä ne on kätevä ripotella lautaselle.
Kun taas näitä pitää olla aina: Raakakaakaonibsejä, öljyhampunsiemeniä, pellavarouhetta ja siitepölyrakeita. Kaakaonibsit sopivat tosi hyvin marjojen ja jogurtin sekaan. Hampunsiemenistä saa päivän omegat, siitepölyrakeet pitävät allergiaoireet poissa.
Kaikki edellämainitut sekoittuvat mielestäni ihan huomaamatta marjojen ja jogurtin sekaan. Chlorellalevää ja vehnänorasjauhetta en pysty tähän settiin lisäämään - tämä maistuu vielä hyvälle - levän tai vehnänorasjauheen kanssa... Yhym...
Niistä kahdesta "pahasta" olen päätynyt sekoittamaan yhden juoman veden kanssa.
Ja mikä puuttuu: Lesitiinirakeet. Ne tekevät seoksesta kuohkean ja kermaisan. Niitä minulla on aina - paitsi nyt kun ovat loppuneet.
Tässä välipalassa on monta hyvää mukana - mieltä ja kehoa voimaannuttavia aineksia.
Jos vasta aloittelet vitamiiniviidakossa ja etsit sitä ensimmäistä mistä aloittaa, niin ihan ykkösenä suosittelen juotavaa savea. Pussi maksaa reilun kympin ja siitä riittää kuurikäytössä melkeinpä vuosiksi. Ja jos se kuitenkin syytä tai toisesta ei tunnukaan omalta jutulta, saven voi juottaa kodin viherkasveille :)


Maca:
-Lievittää stressiä
-Antaa energiaa ja parantaa kestävyyttä
-Kohentaa seksuaalista halukkuutta ja lievittää impotenssia
-Vahvistaa immuunijärjestelmää
-Vähentää kroonista väsymystä
-Helpottaa masennusta
-Tasoittaa hormonitasoja molemmilla sukupuolilla
Lähde: Macajuuri.com

Camu camu vahvistaa immuniteettia, lisää energisyyttä ja nostaa mielialaa torjuen masennusta. Se on maailman C-vitamiinipitoisin ruoka. Sen kerrotaan myös vahvistavan hiuksia.

superfood / naisen vitamiinit / keski-ikäisen naisen vitamiinit / vitamiinien terveysvaikutukset / Tärkeitä vitamiineja / paras vitamiini

4 kommenttia:

  1. Voi että kun se on herkullisen näköinen annos. Paljon hyvää ja terveellistä. Vähän samantyyppinen on aamupalani, joskin vähemmän jauheita. Tänään on onneksi aikaa keskittyä enemmän noihin, macaa lähinnä olen harkinnut jos aamupalan joukkoon lisäisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Dahlia :)
      Tämä on ihan oikeasti ihan tosi hyvää. Olen testaillut mitä kaikkea marjojen ja jogurtin sekaan saa upotettua niin, että ne lisukkeet jopa parantavat koostumusta: kaakonibsit, hampunsiemenet, pellavarouhe, marjajauhe, lesitiini ja siitepölyrakeet nyt ainakin :)
      Loput ovat omaan makuuni neutraaleja. Lempi-tytär tosin ei tykkää MSM- jauheen mausta, joillekin se maistuu kitkerästi läpi, minua ei haittaa.

      Chlorellaa ja vehnänorasjauhetta en tähän settiin sekoita. En vielä ole keksinyt mitään syötävää tai juotavaa johon ne sopisivat :)

      Saattaa tämä purkkiarmeija näyttää jonkun silmiin aika hifistelyltä :) Ei se kuitenkaan sitä ole, suurin osa on ihan elintarvikkeiksi luokiteltuja.

      Itseään se vain on kuunneltava - uskon että keho kertoo, mikä on hyväksi. Sellaiset vitamiinit joista tulee hyvä olo, eivät unohdu ottamatta - ja jos joku tuote kaikista hyvistä ominaisuuksista ja lupauksista huolimatta tökkii, sen jätän suosiolla väliin.

      Poista
  2. Tästä kuvasta virkistyneenä kävin heittämässä camu-camun suuhun iltapalaksi :) Terv.ingrid

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ingrid pitkästä aikaa - mukavaa kevättä sinulle :)

      Poista