Handsfree vispipuuro

Vispipuuron vispaaminen oli minulle yksi tylsimpiä keittiöhommia - useampi kerta viikossa seisoin sähkövispilän metelissä käsi kahvajumissa. Tykkään, että vipipuuro on tehty ihan siihen rajoilleen että vielä vispaantuu - mahdollisimman löysäksi keitetystä puurosta vispaantuu minun makuuni parempi puuro, kuin paksuksi keitetystä pohjasta. Mutta mitä löysempi puuropohja, sen pidempi on myös vispausaika. Yleiskone tietysti hoitaisi homman, mutta minulla ei ole yleiskonetta - ja se että puuro pitäisi vaihtaa kattilasta koneen vispauskulhoon - lisää tiskiä ja työvaiheita - en tiedä motivoituisinko touhuun.

Ratkaisun ongelmaan keksin jo vuosia sitten; mittasuhteiltaan yhteensopiva sähkövispilä & puurokattila. Sähkövispilä kiilataan kattilan ja purkkien väliin, johdon pää jää taakse, vispilän sivuliuku estetään sekin tarpeeksi painavalla ryyni- tai jauhopurkilla, kone käyntiin ja siinä puuro vispaantuu kätevän emännän lueskellessa aamun lehteä.
Ensimmäiset vuodet vahdin touhua toisella silmällä keittiössä touhuten - kauhukuvissani täysillä kierroksilla mylläävä vispilä hyppää kattilasta - marjapuuron roiskeet katossa...

Kertaakaan vispilä ei ole karannut kattilasta - uskallan puuron vispautuessa käydä vaikka koneella tekemässä tällaisen pikaisen postauksen aiheesta :)

Tässä autenttinen tilannekuva aamulta. Tämän kummoisemmin vispilää ei tarvitse yleiskoneeksi viritellä. Kattila on kiilattu pöydällä olevien purkkien ja leikkuulaudan väliin, vispilän johto kattilan ja purkkien väliin. Tänään syödään tyrninmarjapuuroa.