sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Päivänsäde ja menninkäinen



Pääsiäisen pyhinä tyhjentelin perinteisen kevätkärryllisen hevonpeetä tontille. Keittiön ikkunasta aamupalalla napattu satunnaisotos kakkakärrystä löytyi tänään kameran muistikorttia tyhjentäessä. Muistin heti viime syksyisen postauksen samaisen keittiöikkunan näkymästä.



Aiemman jutun aiheena oli luonnon muovaama kukkaistustus, joka oli yllättäen aika kaunis ja toimiva setti. Jaoin keväällä varjonluiskan kuunliljoja myös aurinkoisen luiskan reunakasviksi. Samassa rytinässä nostin ylös koko villiintyneen kukkapenkin ja yritin hävittää mm. siihen matoksi levinneen mirrinmintun.

Jaetut kuunliljat lähtivät rehevään kasvuun myös aurinkoisella alustalla. Heinäkuun aikoihin rakoihin alkoi ilmaantua ensimmäisiä sinisiä pilkahduksia siitä "huolellisesti ylös lapioidusta mirrinmintusta".
Yllä näkymä syyskuun loppupuolelta - pirteänsinisinä vielä syksyllä kukkivat mirrinmintut kehystävät kauniisti jo hiukan nuupahtaneita kuunlijoja.

Aika kaunis ja toimiva pari mielestäni - kuin päivänsäde ja menninkäinen :)





kuunliljan viereen / kuunliljoja aurinkoiseen paikkaan / mirrinminttu kukkapenkissä


2 kommenttia:

  1. Onko teillä kirsikkapuita? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei

      Kyllä on kolme - ja niiden istuttaminen on ehkä suurin pihavirheeni. Vesovat pitkin nurmikkoa ja sato menee linnuille. En suosittele ainakaan rajalliselle tontille yhtään kirsikkapuuta. Vakaa suunnitelmani on kaataa tontilta kirsikkapuut pois - yritys on jo tänä kesänä. Kyllä omenapuut ovat se tarkoituksenmukaisin kaavatontin pihapuu. Yksi päärynä- ja luumupuu, loput omenaa jos minulta kysytään :)

      Poista