maanantai 10. maaliskuuta 2014

Taulu keittiöön kirpparikankaasta



En ole ollenkaan käsityöihminen saati taiteilijatyyppi - mutta osaan arvostaa molempia taitoja. Tämä elämäänsä tyytyväisen oloinen lokoisa rouva löytyi jo jokunen aika sitten kierrätyskeskuksesta. Tykkäätkö? Siinä tapauksessa ripottelen suolaa haavoihin kertomalla, että samassa tekstiililaatikossa oli vielä kuusi muutakin vastaavaa :)

En yhtään osaa sanoa, millä tekniikalla kangas on maalattu - mutta tyyli ja värit kolahtivat heti. Enkä koskaan kuvitellut, että keittiööni päätyisi jotain lilan sävyistä kangasta, mutta niin vaan päätyi...

Tämä on se kirpparisisustuksen pointti - kotiin tulee kalusteita tai pikku esineitä, joita ei olisi koskaan kuvitellut hankkivansa - ja jotka todellakaan eivät ole kuuluneet haavelistaan... Sitten kun se ihan outo juttu yht'äkkiä osuu kohdalle, samalla sekunnilla hahmottaa kohdan mihin se sopii ja huomaa ettei millään olisi miettimälläkään osannut parempaa valita...


Kankaat oli yksittäishinnoiteltu, 5€/kpl. Kiinnitin kankaan rakennusnitojalla kuitulevyyn, reunat on käännetty noin 1cm verran levyn taakse. Kuitulevy on niin huokoista, että varmin ja helpoin tapa oli kiinnittää taulu ylänurkista parilla läpinaulalla seinään.

Tämä piristi keittiön ilmettä ihan ihmeesti :)


 kangastaulu / kankaan kiinnitys kuitulevyyn nitojalla / sisustustaulu kankaasta 


15 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Anne Aulikki :)
      Minäkin tähän ihastuin heti - ja se on harvoin kun tykästyn tauluun niin että seinälle asti pääsee :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Lady :)
      Sinä sen sanoit mikä jäi tekstistä puuttumaan - voimavärit - just ne :)

      Poista
  3. Työstä tulee mieleen kuvittaja Saara Helkalan tyyli. Saaran kuvituksia oli ainakin aikoinaan mm. Keskisuomalaisessa (taisi ainakin aikoinaan asustella Jyväskylässä?). Uskoisin, että kangas on vahabatiikkitekniikalla tehty. Mahtavat värit, aikamoinen katseenvangitsija :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Anna :)

      Jotain batiikkitekniikkaa tämä lienee on, en osaa sanoa kun en ole koskaan aiheeseen tutustunut. Saara Helkalaa en tunne, mutta Sirpa Hasa on tuttujani. Häneltä olen joskus ostanut pari kangaspalaa. Tätä kangasta en kuitenkaan Sirpan tuotokseksi veikkaisi.
      Tämä oli kankaista ainut naisaihe, ostin myös kolme mäyräkoira -aiheista kangasta ja pari yksinkertaisempaa pöytäliinatyyppistä kangasta. Ne mäyräkoirakankaat ovat kanssa aivan mahtavia - rakastuneet mäyräkoirat kilauttelemassa kuoharilaseja... Laitan kuvaa kunhan saan seinälle - yhden suunnittelin tyttären huoneeseen. Kiinnityssyteemi vielä vähän harkinnassa.

      Poista
  4. Vahabatiikilta näyttää ja upelta sellaiselta! Mistä ihmeen kierrätyslaatikosta tuollaisen löysit! Siinä on voimaa ja energiaa monenmoista, kelpaisi minunkin seinälleni, harmi etten ole löytänyt samalle laatikolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarLi :)

      No en ollut sitten ainut joka ihastui :) En tiedä miten ovat kierrätykseen päätyneet, mutta kiitos lahjoittajalle - pääsivät rakastavaan kotiin :) Seinällä tämäkin kangas on aiemmin kuitenkin ollut, nurkissa oli kiinnitysjäljet. Ostin myös muutaman mäyräkoira-aiheisen kankaan. Ihan mahtavia nekin.

      Tämä rouva on kuitenkin oma suosikkini - totta niinkuin sanot - tässä on voimaa ja positiivista asennetta. Keittiössä vietän eniten aikaa (paitsi kesällä :) ja sinne tämä mielestäni sitten kuuluikin.

      Poista
  5. Onpas se kiva! Minä tykkään ja sehän sopii siihen kuin nakutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Dahlia :)
      En olisi ikinä itsekään uskonut että tähän nurkkaan tulee kangastaulu - niin vain tuli :)

      Poista
  6. Näyttää tosi hyvältä! Jotain tuollaista väripläjäystä omaankin kotini tahtoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Eija :)

      Sama minulla, että värejä pitää olla - mutta just sellaisia oikeita sävyjä. 70-luvun kalusteissa on usein niitä "oikeita" sävyjä. Minulla on useita sen ajan ryijymattoja - lämpimiä oransseja ja muuta. Aikanaan niitä sai viidellä markalla kierrätyksestä - nyt ei enää löydä halvalla hyviä.

      Tämmöisistä pienistä jutuista tulee aina hyvä mieli ja intoa tehdä jotain muutakin uudistusta. Nyt pitäisi vielä vähän tsempata täällä kotona - kun keväällä taas pääsee ulos, niin sisällä en käy kuin nukkumassa

      Poista
  7. Löysin tänne kun googlailin toista blogia ja hän kommentoi tuolla yllä ja wau tykästyin täysillä hienoon blogiisi. Upeita kuvia, rohkeita ideoita, kaunista katseltavaa. Liityin lukijaksi. <3

    Mukavaa torstaita toivottelee Tiia

    VastaaPoista