tiistai 15. lokakuuta 2013

Pieni & tukeva

Vähän taas pääsi venähtämään tämäkin pikku homma... Tänään puristelin siemenjemmoiksi muutaman tomaatin. Enää vajaa neljä kuukautta helmikuun loppupuolelle ja taas saa kylvää alulleen lupauksen tulevasta kesästä - tomaatit.

Kasvattelen avomaan tomaatteja tontin monellakin nurkalla. Osa on ollut takapihan itäisellä seinustalla puolivarjossa - osa etelänterassin paahteessa ja loput mikä minnekin mahdutettuna.
Taimia olen laittanut vanhoihin isoihin altakasteluruukkuihin, avomaan penkkiin ja terassille rakennettuihin kiinteisiin istutusaltaisiin.

Ensimmäiset tomaatin siemenet kannattaa hankkia ajatuksella - minulla kriteereinä olivat mahdollisimman kestävät avomaan lajikkeet. Pensastavat kirsikkatomaatit ovat varmin valinta ja hyviä lajikkeita löytyy parhaiten siementen nettikaupoista. Hinta kerran vähän kirpaisee - muutamakin euro / pussi, mutta sen jälkeen siemeniä on vaikka koko kylälle jakaisi. Syksyllä puristaa muutaman ylimenneen tomaatin sisukset talteen kuivumaan ja siinä on siemeniä :)
Sisus saa kuivahtaa talouspaperille johon on näin informatiivisesti merkattu lajikkeet... En nyt tähän hätään muista kaikkien virallisia nimiä mutta systeemi toimii - tunnen jo omani :)

Hyvät kestävät lajikkeet kypsyttävät tomaatteja avomaallakin kesäkuun loppupuolelta lokakuun puolelle. Tänä vuonna poimin ensimmäiset tomaatit juhannuksen aikoihin ja pari päivää sitten viimeisiä - enkä edes suojannut taimia kertaakaan. Eli reilu kolme kuukautta satokautta - ei ollenkaan joutavaa puuhastelua mielestäni. Avomaan tomaattien hoitokin on rentoa - eivät ole nuukia lämmön tai auringonkaan suhteen. Kasvimaan taimia lannoitin ainoastaan ruohonsilpulla ja ruukkuja hirvenkakkapapanoilla :)


Black Russian -tomaattia luulin siemenpussin alelaarista kiireessä noukkiessani kirsikkatomaatiksi - vasta taimia ulosistuttaessa huomasin tutkia pussin tiedot tarkemmin - pihvitomaatti ja julmetun voimakaskasvuinen kaiken lisäksi. Nämä pari taimea viihtyivät kuitenkin tosi hyvin terassin itäseinustalla.  Satokausi alkoi heinäkuun alkupuolella ja vieläkin minulla on iso kasa kypsiä tumman violetinsävyisiä tomaatteja. Tykästyin lajikkeeseen niin, että otin siitäkin nyt siemenet talteen. Tämä vahingossa valkkaantunut istustuspaikka taitaa olla tästä lähin Mustan venäläisen jokakesäinen kotilaari.



Osan taimia laitoin kierrätyskeskuksesta löytyneisiin isoihin altakasteluruukkuihin. Piilotin pänikät katseilta takapihalle mattotelineen taakse. Paikka on tammen katveessa, mutta lämmin tiiliseinusta kai miellytti. Tomaatteja tuli enemmän kuin ehti poimia.


Osa taimia eleli kasvimaalla muiden vihreiden seassa. Nämä kasvoivat ihan omissa oloissaan käytännössä koko kesän - en tainnut kertaakaan edes kastella. "Pieni ja tukeva" on oikein satoisa lajike :)


 Meidän nuorimmainen tykkää kesällä keräillä pihamaalta herkkulautasia :)


6 kommenttia:

  1. Heh, juuri noita samoja "räkäpapereita" meillä kuivuu siellä täällä :D :D Ja niitä tulee matkoilta mukana, ei pidä heittää roskikseen nätisti taiteltuja talouspaperi- tai servettiarkkeja, niissä on todennäköisesti tomaatinsiemeniä. Yksi nyssäkkä elokuun Espanjan-reissulta on hukassa, voi mikä jättiharmi, minä sen luultavasti olen jostain matkatavaroiden seasta heittänyt roskiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah :) Muutkin ovat hoksanneet tämän harakiri-siementallennus-reseptin.

      Minulla on hukassa ihan parhaan tomaatin siemenet. Se on joku tosi vanha kanta (siperialainen tomaatti) ja aina varma - satoi tai paistoi. Olen varmaan joskus pyyhkäissyt oman tai lasten nenät siihen paperiin kun ei löydy millään.

      Poista
  2. Hienot tomaattikasvustot! Tänä kesänä onnistuin tomaattien kanssa ja satoa on edelleen herkuteltavana ja pitsakastiketta keitettynä pakkasessa. Joka vuosi täytyy kokeilla uusia lajikkeita ja nyt kovasti kiinnostaisi noiden amppelitomaattien ja muidenkin ulkona viihtyvien pienikokoisten lajikenimet :) Minulla on pieni kasvihuone käytettävissä ja sen lisäksi lämmin talon seinusta ja aitan kuisti johon sopisi erilaiset avomaa-lajikkeet. Tykkään noista amppeli- ja pensaslajikkeista senkin takia, että niiden taimien kanssa pärjää (joten kuten) sisätiloissa ennen kuin ne voi istuttaa ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Manteli :)

      Kunhan ehdin niin etsiskelen tilauslomakkeet josta löytyy itse käyttämieni lajikkeiden nimet. Exotic Gardenilla on hyvä valikoima ja paljon varmoja lajikkeita - käypä ensihätään sieltä penkomassa.

      Loppujen lopuksi avomaan lajikkeet ovat yllättävän satoisia ja helppohoitoisia. Kylvän siemenet helmikuun lopulla ja olen heittänyt taimet ulos ilman mitään koulimista usein jo toukokuun alkupuolella. Yksikään taimi ei ole vielä siirrosta kuukahtanut. Osassa taimia on ulosvietäessä jo raakileita ja juhannuksen paikkeilla poimin tänä vuonna ensimmäiset kypsät tomaatit.

      Poista
  3. En ole kertaakaan saanut tomaatteja kypsymään, en edes tänä kesänä vaikka helteitä ja aurinkoa piisasi toukokuulta asti :( Vihreitä ja pieniä olivat loppuun saakka. Vinkkejä? Keski-Suomessa asun itsekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja harmitus puolestasi.

      Uskon että ainut ongelma ovat olleet väärät lajikkeet. Rautakauppojen takapihoilla myydään usein Hollannista kasvihuoneista tuotuja taimia. Niillä ei ole edellytyksiäkään tuottaa satoa avomaalla meidän olosuhteissa.

      Tilaa esim. Exotic Gardenilta pari erilaista siemenlajiketta - ota niitä kaikkien varmimpia avomaan pensastomaatteja. Kylvät siemenet helmi-maaliskuun vaihteessa ja kyllä varmasti on kypsiä tomaatteja heinäkuussa.

      Minäkin voin käydä poimimassa talteen tuonne kasvimaalle pudonneita ylikypsiä ja puristaa muutaman ylimääräisen arkin talteen. Saat kyllä niitäkin jos haluat. Laita vaan osoite blogipostiin niin pistän tulemaan ennen kylvöaikaa :)
      Lajikkeista en ole tosin enää varma kun jämätomaatit ovat tuolla mullan päällä sekaisin mutta hyviä ovat käytännössä kaikki mitä minulla on.

      Poista