sunnuntai 25. elokuuta 2013

Ekoteko

Kun tuotteeseen kaupassa lätkäistään värikäs pikku tarra, niin vielä täysin käyttökelpoinen tuote horjuu jo roskakuilun reunalla...

En osta laputettuja liha- tai kalatuotteita, koskapa en niitä valmista muutenkaan. Leivän teen itse, joten aleleivätkään eivät pääse kärryyn. (Vaikka esim. ruisleivässä valitsisin mieluummin hiukan kuivahtaneen jälkiuunileivän, kuin vastaleivotun hankalasti leikattavan limpun.)

Maitotaloustuotteista kuitenkin otan ihan periaatteessa, jos vain tarjolla on, päivän-parin sisällä käyttöön aikomani maidot ja kermat niistä tarralappusilla koristelluista. Yleensä käyn kaupassa vain kerran viikossa, joten samaan kärryyn lastaan osan samoja tuotteita sitten ihan normipäiväyksillä loppuviikkoa ajatellen.

Kauppias on lienee tyytyväinen kun tuote menee kaupaksi - vaikka sitten hiukan tappiollakin.
Muutaman euron säästö / kauppareissu on aika monta euroa vuositasolla - toimii pienenä kannustimena asiakkaalle.
Eli ihan reilu ja "win-win situation" meille molemmille - kauppiaalle ja kuluttajalle.

Mutta se pääpointti hommassa: Hurjimpien huhujen mukaan jopa 30% maailman ruokatuotannosta päätyy jätteeksi. Metsiin maatuvat marjat eivät minua huoleta, mutta se, että ruokaa varsin tuotetaan, jalostetaan, pakataan ja kuljetetaan jotta kolmasosa siitä loppujen lopuksi päätyy kaatopaikalle - se suututtaa.
Jos ei muuta voi yksi pieni kuluttaja tehdä, niin edes "pelastaa" sen yhden lapullisen kermapurkin siitä kolmenkymmenenprosentin jätteeksi päättyvästä satsista...





Ja oikein mielelläni ostan pakastimeen esim. joulunajan lanttu- ja porkkanasosepusseja 0.50/kpl. Niistä soseista paistelen edelleen lantturieskoja joka viikko - nyt tosin jo vähän kiirettä pukkaa hävittää ne viimeiset puolukoiden alta pois :)

3 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä tästä älyttömästä haaskauksesta. Ostan aina tilaisuuden tullen aletuotteita. Kiitos kirjoituksestasi. Liisa

    VastaaPoista
  2. Tosi hyvä kirjoitus (taas kerran) ja tärkeää asiaa. Tunnustan, meilläkin jää joskus jotain ylivanhaksi jääkaapin perukoille. Ja se harmittaa, mutta onneksi lähes kaikkiruokainen koiramme pelastaa usein tilanteen :)

    VastaaPoista