torstai 27. kesäkuuta 2013

Pienen tontin päärynäpuut

Harrastelijakokemuksia päärynäpuista:
Oma tonttini on moreenipohjainen mäennyppylä Jyväskylän pohjoispuolella, kolmos-nelos-vyöhykkeen rajamailla.
Noin kymmenen vuotta sitten istutin pihamaalle Aunen Päärynän, Bessemjankan ja Pepin .

Aunen päärynä: Lähti heti hillittömään kasvuun, mutta ensimmäisiä päärynöitä sai muistaakseni odotella jonkun vuoden. Huitelee nyt (veikkaus) ainakin noin seitsemän metrin korkeudella ja kukki tänäkin keväänä valkoisena pilvenä. Viime keväänä kosteus ja kylmyys haittasivat pölytystä eikä hedelmiä kehittynyt montakaan. Tänä vuonna kevät oli kuuma ja kuiva - hedelmiä ei ole taaskaan...
Joinain vuosina se on tehnyt hyvänkin sadon mutta Aunen päärynä on talouslajike... Eli tällä kokemuksella en valitsisi Aunea rajalliselle tontille voimakkaan kasvun ja maultaan & kooltaan & rakenteeltaan vaatimattoman hedelmän takia.

Bessemjanka: Ensimmäinen istutuskuoppa meni vikaan (osui ymmärtääkseni vahvan vesisuonen päälle). Puu kitui kuopassaan jonkun vuoden, latvakin kuivahti ja runko halkeili. Lopulta lapioin taimen ylös - juuripaakku oli edelleen ruukkumitoissa. Siirsin ruman taimen leikkimökin taakse katseilta piiloon jossa se sai vielä  yhden mahdollisuuden.
Kasvupaikka ei nyt ole paras mahdollinen, mutta Bessemjanka sinnittelee. Se on edelleen ruma ja toispuolinen - sidoin yhden sivuhaaran uudeksi latvaksi, mutta ei se paljon ulkoasua parantanut. Puu kukki nytkin hyvin, mutta ei ole vielä koskaan tehnyt yhtään hedelmää

 Virosta lähtöisin oleva Pepi on paras kotipihojen päärynälajike, johon olen Keski-Suomessa kolmos-nelos-vyöhykkeen rajoilla törmännyt. Pikkuinen Pepi tuotti satoa jo istutusta seuraavana vuonna. Hedelmä on kotipuutarhapäärynäksi ihan kohtuullisen isokokoinen, ja mikä tärkeintä, todellakin hyvänmakuinen ja rakenteeltaan mehevä.
Pepin kasvu oli hillittyä, mutta satoa tuli aina kokoon nähden runsaasti. Kolme vuotta sitten lehdet alkoivat mustua oksien kärjistä lähtien. Riivin aluksi lehtiä pois, mutta sairaus eteni mustuttaen lähes koko puun lehdet. Lopulta myös kaikki latvaoksat kuivuivat. Leikkasin syksyllä latvan poikki - mitä jäi, oli reilu metrinen tappi ja jokunen vesiverso rungon alaosassa. Sidoin yhdestä rimpulaversosta uuden latvan. Viime kesänä Pepi taas keräsi voimia ja tuuheutui mukavasti. Tänä vuonna se on taas täynnä päärynöitä.

Yhdessä kesässä Pepi pääsi taas takaisin risusta pikku puun mittoihin. Jätin rungon alaosaan varuiksi yhden jouto-oksan. Jos Pepin aiemmin kuivattanut hometauti iskee uudelleen, kasvatan siitä uuden latvan :)

Sivuoksasta taitettu harakiri-latva häviää aika hyvin vihreiden lehtien alle. Kiristin sen heti alkuunsa puutumaan ihan entiseen runkoon kiinni.

Syksyksi luvassa taas päärynöitä.

Haaveilla saa... Mitä jos kaataisin pois Aunen päärynän ja leikkimökin takana kituuttavan Bessemjankan. Leikkimökki kuorma-auton lavalle ja läntille niin iso kuusikulmainen kasvihuone kuin vain ison kiven ja rajapensaan väliin mahtuu...

Kuva: Tuontiliike Ukkonen

8 kommenttia:

  1. Sulle olisi haaste blogissani: http://kauniskameleontti.blogspot.de/2013/06/naytan-hyvalta-ilman-paitaa.html

    :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my... Nyt heitit pahan :D Lupaan keskittyä aiheeseen joku oikein tylsä ja pitkä sadepäivä. Epäilen että sitä juttua en saa hieraistua kasaan ihan hetkessä :)

      Poista
  2. Älä hävitä leikkimökkiä, teille tulee varmasti joskus lapsenlapsia :) Miten hienoa onkaan, kun lapsenlapsi saa leikkiä vanhemman vanhassa leikkimökissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos viisaasta neuvosta :)
      Jep - saman aiheen kanssa olen vähän itsekin painiskellut... Mökki vai kasvihuone? Lapsenlapset vai minä itse?
      Leikkimökki on itse rakennettu ja ihan kunnolla onkin tehty. Se on sähköistetty ja lämpenee tarvittaessa öljypatterilla. Tytöt ovat isompana nukkuneet siellä kesäisin. Kun leikit jäivät, laitoimme seiniä vasten sänkylaverit.
      No saa nähdä. Tontti vaan loppuu kesken - kaikkea ei saa mahtumaan :)

      Poista
  3. Mä kuule just meinasin, että leikkimökin voi sitten ajaa tänne meidän pihaan, kiitos. =) Että jos siitä luovut, pliiiiis kerro mulle ekana, olisin tosi kiinnostunut siitä meidän kuopukselle!!!

    Ja en voi taas kuin ihailla sun puutarhurointia. Että teillä kasvaa päärynätkin!!! Mä oon ajatellu, että niitä kasvaa jossain Keski-Euroopassa...

    VastaaPoista
  4. Hey, ei sulla olis kuvia tosta Pepin mustuneesta latvasta ja mustuneista lehdistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Yritin etsiä vanhoista kansioista, mutten löytänyt. Se episodi taisi tapahtua jo ennenkuin kirjoittelin blogia - ei sitten tullut ollenkaan niin ahkerasti kuvattua kuin nykyisin.
      En ole tänä päivänäkään päässyt selville mikä puun mustutti. Nyt kun katsoin Eviran sivuilta kuvia tulipoltteesta, täytyy sanoa että ihan samalta näytti minun Pepi... Koko puu tuhoutui lukuunottamatta yhtä alarungon sivuversoa, johoa saakka tauti ei ehtinyt levitä ennen talvea. Leikkasin latvan pois, hävitin oksat ja taitoin seuraavana keväänä siitä alaversosta uuden latvan - puu lähti kasvamaan ihan reippaasti eikä taudista ole sen erän perään ollut jälkeäkään. Sitä en nyt osaa sanoa, että voiko puu selviytyä jos siinä oli tulipolte? Tänä päivänä se on taas iso puu täynnä päärynöitä. Runko tietysti on vähän kärsineen näköinen ja saa nähdä josko puu tulee olemaan kovin pitkäikäinen.

      Poista
    2. Tässä pieni vinkki
      http://www.evira.fi/portal/fi/kasvit/ajankohtaista/?bid=4280

      Poista