Piha-asukki

Keväällä huomasimme että yksi lintulaudalla vierailevista oravista on heittäytynyt aika tuttavalliseksi. Se vipeltää pihassa jatkuvasti, ei säikähdä paukkuvia ovia, ohikulkevia ihmisiä tai polkupyöriäkään. Olemme heltyneet tarjoamaan oravalle "vain parasta" :) Nyt orava-rouva herkuttelee manteleilla ja pähkinöillä minkä mahaan mahtuu, luppo-ajat se kantaa niitä jemmoihinsa. Jokunen päivä sitten kaveriksi ilmaantui pienempi orava - onkohan kevään poikanen?

Lempin eilen oravasta nappaamia kuvia. Linssilude ei säikkynyt raksuttavaa kameraakaan, vaikka Lempi kyykisteli välillä noin metrin etäisyydellä. Salamaa Lempi ei arvannut käyttää.

Tähystyspaikka kukkaruukun reunalla.


Uteliaisuus voittaa - täytyy tulla kurkistamaan kuvaajaa.






Minikenguru :)




Ruokapaikka on tuolla takana - muistaa sen. Tälläkertaa orava ei pysähtynyt juomaan vesialtaalle. Vaikka vedenpinta on välillä alempanakin, se osaa juoda pää alapäin reunoista roikkumalla.


Manteli mukaan ja katolle syömään.



Näin nätisti tassujen välistä raksuttelee mantelit ja pähkinät.


Turkissa on vielä jäljellä harmaata talvikarvaa.








Mutta missä ovat siilit? Aiempina kesinä niitä pyöri tontilla useampikin, tänä keväänä en ole nähnyt vielä ensimmäistäkään. Usein ne piipersivät ympäriinsä tai lymyilivät puskien alla kun touhusin kasvimaalla.
Kerran seurasin yrttimaan puskissa parittelevaa siilipariskuntaa ainakin puolen tunnin ajan. Vasta myöhemmin kuulin että tapaus olisi kannattanut kuvata paremmalla kameralla tai videoida - niin harvoin siihen törmää kotipihalla. Talteen ei jäänyt kuin jokunen taskupokkarilla napattu otos.