Eilistä paistoa

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Lehtikaalin taimikasvatusta

Kylvin lehtikaalin 30.3 ja nyt reilun kahden viikon kuluttua kylvöstä hajakylvön taimet ovat aikalailla koulimisvaiheessa. Lehtikaalin voisi lienee jo alunperinkin kylvää omiin ruukkuihinsa: Pari-kolme siementä purkkiin, heikoimmat nipsaistaan poikki jos kaikki itävät. Siitä en kuitenkaan pysty faktaa kertomaan - olen itse aina aloittanut hajakylvöllä.

Aiemman kokemuksen rohkaisemana tiedän että lehtikaali on tosi kitulias alussa. Eli nyt en siitä lannistu tai säikähdä. Tein siemenkylvön kuitenkin tänä keväänä aiemmin kuin ennen ja seurailen josko taimet tointuvat koulimisesta ja ehtivät hiukan vahvistua ennen ulos-siirtoa.
Nämä kolme kähärälehtistä lehtikaalilajiketta kokeilussa tänä keväänä. (Valitsin nämä koska sattuivat olemaan siinä viisi pussia eurolla alelaarissa.)

Westland autumn - tiheäkasvuinen ja "pienikokoinen" lajike jolla hyvin tummanvihreät lehdet.
Omaa kokemusta: Koulimisvaiheessa näistä kolmesta lajikkeesta isoimmat ja tukevimmat taimet. 


Palmizio Senza - suositellaan käytettäväksi erityisesti salaatteihin kauniin värin, rapean rakenteen ja herkullisen arominsa ansiosta.
Korkeus täysikasvuisena noin 45cm. 
Leveys täysikasvuisena noin 30cm.
Suositeltava siemenkylvön lämpötila: 13°C - 24°C
Kasvukauden lämpötila -7°C -  +27°C  
Huomatkaa ihan erityisesti tämä edellinen yksityiskohta. Voisiko parempaa hyöty- ja koristekasvia Suomen kesään kuvitella :) 

Half Tall - helppo ja kestävä kasvatettava, lyhyt kasvukausi, vaatii kasvukaudella min. vain noin 6h valoa, hyvä pakkasenkesto, ei ole tarkka kastelusta - kestää hetkellistä kuivuutta, suuri ravinneainepitoisuus, ei houkuttele tuhohyönteisiä, yksi parhaista lehtikaalilajikkeista - hyvä rakenne ja erinomainen maku.
(Lajiketietoja syynäilty myös englanninkielisiltä puutarhasivustoilta.)

En vielä ole löytänyt viimekesän alelaarista hamstraamiani sileälehtisen lehtikaalin siemeniä, enkä saanut aikaseen käydä niitä ostamassakaan... Eli tänään koulin kolmea eri lajiketta kähärälehtistä lehtikaalia. Se on mielestäni salaateissa rapeampi, ehkä sadoltaan tuottoisampikin ja mikä myös tärkeää - kauniimpi.


Lehtikaali tykkää kalkista -  mullan sekaan kannattaa heittää kuivattuja kananmunankuoria.



Sileälehtistä lehtikaalia aion kuitenkin vielä laittaa vaikka vähän myöhässä. Yksi viimekesän parhaita innovaatioitani olivat lehtikaalitacot. Niissä sileälehtinen lehtikaali toimii paremmin kuin kähärälehtinen versio.



Näin säälittäviä olivat viime keväänä istuttamani lehtikaalin taimet ulosvietäessä.


Lasilavan taimet takana keskellä. Äläkä ota mallia istutustiheydestä :) Taimeni olivat niin hentoisia että istutin niitä varuiksi tiheään. Kasvuunlähtevien taimien istutusväli saa olla ainakin 20-30cm. Pienillä kaavatonteilla (kuten omani) tilankäytössä pyritään tietysti aina tiivistämään.


Ja näin komeita olivat jo muutamassa viikossa. Satokausi jatkuu niin kauan kuin viitsii vaan lehtiä lumen alta kaivella.


Viimekesän lehtikaalisatoa kuivattuna. Väri säilyy kauniin tummanvihreänä. Kuivattu silppu on helppo lisätä melkein mihin vaan leipomukseen tai ruokaan.

Lisää tietoa lehtikaalin kasvatuksesta ja ihan onnistuneita reseptejä löydät TÄÄLTÄ.
Lähettänyt Johanna klo 18.29.00
Kohteen lähettäminen sähköpostitseBloggaa tästä!Jaa X:ssäJaa FacebookiinJaa Pinterestiin
Tunnisteet: Kasvimaa, Puutarha

3 kommenttia:

  1. Anonyymi16. huhtikuuta 2013 klo 19.20

    Hei, voi kun näyttävät tömäköiltä taimesi, minulla ne ovat kuin 5cm rihman päässä nuo lehdet, pitääkö ne istuttaa syvempään, multaa"kaulaan" saakka vai? purkkiin mahtuu vielä lisäämään multaa, jännää, ja nuo "iigorit" ovat venähtäneet myös omissa pienissä turveruukuissaan "honteloiksi" ja mullitin ne kaukaloon ja en yhtään tiedä mitä ne lopulta ovat. Taidan laitaa vain krassin siemenet itämään, ne tuntuu tutuilta.Basilika kiutuuttaa parisenttisenä, mutta vihreitä tömäköitä ovat kyllä. Olisikohan Virpi tai joku muu kiinnostunut näistä tarhaikäisistä lehtikaaleista, niitä olisi joku nippu koulittaviksi tässä. terv seija laji oli Westland Autumn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna17. huhtikuuta 2013 klo 19.20

      Hei Seija :)
      Minä kyllä upotan aina koulitavat taimet ihan reippaasti syvempään. Eihän ne muuten edes pystyssä pysy... Jos taimet ovat hajakylvönä niin kyllä kannattaa koulia ne. Muuten kyllä ovat juuret solmussa ennen istutusaika. Ja kyllä kaalien taimia voi mullata vielä ulosistutuksenkin yhteydessä.

      Ovatko iigorit siis tomaatteja vai mitä?

      Minä olen lienee enempi tuon ruumiin- kuin sielunravinnon perään eli kasvattelen aina sisällä vaan näitä syötäviä taimia :D

      Eipä sillä, syötäviä ovat krassitkin. Olen vaan huomannut että melkein samaan tahtiin kasvavat kun heittää vaan siemenet suoraan ulos. Saman teen aina myös esim. samettiruusujen kanssa. Heitön itsekerättyjä siemeniä ihan reilusti etelänseinän isoihin ruukkuihin. Niissä multa lämpenee aikaisin ja sen voi suojata muovilla tai harsolla jos näyttää ihan pakkasta olevan tulossa.

      Laitapa viestiä Virpille niistä lehtikaalin taimista. Lupasin kyllä minäkin hänelle niitä kasvatella mutta jos ihan yli vaan jäävät niin pitäähän ne pelastaa käyttöön :)

      Minulla olisi vieläkin koulittavaa vaikka kuinka. Ja sitä sileälehtisen lehtikaalin siementä vaan en ole vieläkään viitsinyt lähteä etsimään...

      Kiitos muuten niistä basilikan siemenistä - itivät hienosti. Laitan kuvia joku päivä :)

      Poista
      Vastaukset
        Vastaa
    2. Vastaa
  2. Anonyymi17. huhtikuuta 2013 klo 22.48

    Haa, niitä iigoreita taisi tullakin sinullekin sen pussin pohjalla. Kiitos ohjeista, mietin josko veisin jo huomenna ulkoilmaa haistelemaan nämä ja jokupäivä jätän leikkimokkiin, venähtävät honteloa pituutta sisällä, no tuo lisä multaus auttanee, ne ovat "turvekehdoissaan" ja sit ruukussa. Yritän tökkiä kananmunankuoria sekaan vielä .No hyvä ,kun krassit saa heitettyä pihalle suoraan, ihana kun lumet saa kyytiä nyt ja uskon että pakkasetkin pian selätetty, varastossa talvehtineet ruukkuruusun reppanat on nyt ulkona. ja ja ja tavataan joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
      Vastaa
Lisää kommentti
Lataa lisää...

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu
Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)

HAE TÄSTÄ BLOGISTA

OTA YHTEYTTÄ

eilistapaistoa@gmail.com

KIVA KUN KÄVIT - TERVETULOA UUDESTAAN :)

3,160,375
Oma kuva
Johanna
Tässä blogissa kokkaillaan gluteenitonta kasvisruokaa, hoidetaan pientä puutarhaa, pengotaan kirppareilla, kierrätetään ja kompostoidaan. Tuottajana toimii uusista asioista innostuva melkein (muttei vielä ihan :) viisikymppinen mamma. Menossa mukana neljä lasta, mies ja bichon-koiruus Paavo. Tervetuloa tutustumaan.

ps. Gluteenitonta vuodesta 2013 - aiemmissa resepteissä vilahtelee mm. spelttiä.
Tarkastele profiilia

    

    

 

Pian hän muuttui yhtä holtittoman ja ruokottoman näköiseksi kuin kasvissyöjät yleensä.
-Gabriel García Márquez-

NÄMÄ KIINNOSTAVAT NYT

  • Kuningatarhyytelö
    Uusi tuttavuus jota ajattelin testailla kevätväsymyksen estämiseksi. Se on ainakin minulle ihan selkeästi havaittava ilmiö...  Vasta nyt myö...
  • Chlorella levä
    Aiemmassa "Joka päivän vitamiinit" jutussani jo esittelinkin Chlorella makeanvedenlevä puristeet. Niitä olen ottanut lisäravintee...
  • Ryppysotaan rikkiä
    Sain aiempaan Ryppysotaa -juttuuni viestiä lukijalta. Hän oli vahvasti sitä mieltä, että olen jättänyt huomiotta yhden tärkeimmistä: Opti ms...
  • Siitepölyrakeet
    Mehiläisen siitepölyllä on tutkitusti histamiinin tuotantoa vähentävä vaikutus. Sen johdosta se neutralisoi useita allergioita. Itse koen p...
  • Mungpapujen idätys
    Viime talven pärjäilin yhdellä idätyskipolla. Totuin käyttämään Friggsin muoviastiaa ja etsiskelin toista samanlaista useammastakin kaupas...
  • Kuunliljat reunakasveina
    Tämä nyt toteuttamani kukkapenkki on ajatuksen tasolla hautunut jo parisen kesää - siitä saakka kun edellisen kerran nostin varjonpenkin...
  • Purjontaimet purkissa
    Maaliskuu on virallinen aika aloittaa purjon taimikasvatus. Itse kylvin viime keväänä purjonsiemenet 30.3. Tänä vuonna aikaistin koemiele...
  • Kuunliljojen jakaminen
    Kuunliljat ovat yksi suosikkikasveistani puutarhassa. Ne ovat terveitä ja näyttäviä, helppohoitoisia, viihtyvät erilaisissa valo- ja kosteus...
  • Karhunvadelmat kukkivat
    Karhunvadelmat kukkivat tänä keväänä lupaavasti. Jos jotain, niin tätä ihanaa marjakasvia suosittelen kyllä jokaiseen puutarhaan. Lajikke...
  • Pinaatin ryöppääminen
    Pitääkö pinaatti ryöpätä? Jos, niin miksi kauppojen valmiissa salaattisekoituksissakin sitten on pinaattia? Mitä on babypinaatti? Mitä on le...

TUNNISTEET

Aamupala (27) Arvonta (10) Bataatti (4) Blogirinki (7) Blogisuosituksia (8) Blogiyhteistyö (40) Buzzador (11) Chia (1) Chilin kasvatus (3) Dieetti (41) Gluteeniton (169) Hampunsiemen (1) Hampunsiemenet (12) Hapatus (10) Herne (1) Hirssi (1) Horta (14) Idut (16) Idätys (5) iHerb (20) Iltapala (39) Joulu (39) Juolukka (1) Jälkiruoka (30) Kaali (23) Kakut (4) Karhunvadelma (2) Karpalo (6) Kasvimaa (96) Kasvisruoka (151) Kauneus (48) Keittiö (322) Keitto (29) Kengät (2) Keräily (5) Kesäkurpitsa (5) Kirjat (15) Kirppari (39) Kookos (3) Korianteri (5) Kosmetiikka (34) Koti (41) Kuivatus (6) Kukkaistutukset (4) Kurpitsa (6) Kuukalenteri (3) Kvinoa (2) Lanttu (5) Lehdet (1) Lehtikaali (10) Leipomukset (64) Leipä (15) Levä (1) Liikunta (5) Linssi (1) Lipstikka (1) Maa-artisokka (5) Maidoton (7) Marjat (15) Matkoilla (12) Metsässä (20) Muna (1) Musta riisi (1) Mustaherukka (1) Mustikka (5) Mökillä (5) Nokkonen (3) Omena (18) Ostokset (40) Parsa (1) Pasta (4) Pavut (12) Perenna (1) Perhe (35) Peruna (3) Piha (74) Pinaatti (10) Pohdintaa (5) Porkkana (15) Psyllium (13) Punainen riisi (1) Punajuuri (10) Puolukka (4) Puuro (13) Puutarha (73) Raakaravinto (14) Remontti (12) Ruusukaali (1) Salaatti (10) Sauna (12) Selleri (2) Sienet (14) Siivous (4) Sisustus (33) Sisäkukat (1) Sitä sun tätä (213) Suklaa (5) Suolaiset piiraat (3) Syötävät kukat (2) Säilöntä (16) Säästä (2) Taimikasvatus (39) Tattari (50) Televisio (1) Terveys (138) Testituote (2) Tofu (5) Tyrni (4) Vaatteet (10) Vadelma (5) Variksenmarja (3) Verkkokaupat (16) Viherkasvit (2) Viini (1) Vitamiinit (17) Välipala (72) Yrtit (4)


KEVENTÄJÄN GLUTEENITTOMAT KASVISRUUAT

  • Borschkeitto
  • Gruusialainen kaalilaatikko
  • Gruusialainen punajuurilaatikko
  • Hernekeitto
  • Hernesosekeitto
  • Kaali-fetawokki
  • Kaalia uunipellillä
  • Kaaliletut
  • Kaalinkantakeitto
  • Kaalisalaatti
  • Kasvishampurilaiset
  • Kasvispastakastike
  • Keitetyt punajuuret & uuniranskalaiset
  • Kermainen parsakaali
  • Kesäkurpitsa-sienikeitto
  • Kesäkurpitsaletut
  • Kesäkurpitsasosekeitto
  • Kurkku-lehtikaalisalaatti
  • Kurkkuwokki
  • Kyssäkaaliletut
  • Lehtikaalitacot
  • Leivitetty kesäkurpitsa & mustaa riisiä
  • Maa-artisokkasosekeitto
  • Makaroni-kesäkurpitsapaistos
  • Makaronipizza
  • Makaronisalaatti
  • Munakasrulla
  • Nacho-papulaatikko
  • Nacho-tofuvuoka
  • Parsakaalipasta
  • Parsamunakas
  • Pinaatti-fetapasta
  • Porkkanasosekeitto
  • Punajuuri-makaronipaistos
  • Punajuuripihvit
  • Purjo-perunasosekeitto
  • Riisilaatikko
  • Ruusukaali kookoskastikkeessa
  • Sellerisosekeitto
  • Sieniletut
  • Sipuli-sienikeitto
  • Soijamakkarakeitto
  • Spagettikastike
  • Tomaatti-sienikeitto
  • Täytetyt ohukaiset
  • Uunijuurekset
  • Uunimunakas eli frittata
  • Uunimunakas rautapannulla
  • Uunipunajuuret
  • Valkosipulikeitto
  • Vietnamilaiset kesäkääryleet
  • Vuohenjuustokeitto

KEVENTÄJÄN GLUTEENITTOMIIN HERKKUHETKIIN

  • Haarukkaleivät
  • Hampunsiemensuklaa
  • Kookosmuffinit
  • Kääretorttu
  • Marja-kookospiiras
  • Marjaleivokset
  • Mokkapalat
  • Mustikkapiirakka
  • Muta-juustokakku
  • Omena-kookospaistos
  • Omenapaistos
  • Omenapiirakka
  • Piimäpiirakka
  • Piparit
  • Porkkanapiirakka
  • Pähkinäsuklaa
  • Raakakeksit
  • Rahka-omenapiiras
  • Rahkakakku
  • Raparperipaistos
  • Suklaakakku
  • Suklaaleivokset
  • Suklainen helmiherkku
  • Taatelikakku
  • Tartaletit
  • Täytetyt uuniomenat

KEVENTÄJÄN VÄLIPALAVINKIT

  • Chiajogurtti
  • Hapankaalia & raejuustoa
  • Hapatettu kaurakiisseli
  • Kauraritarit
  • Lehtikaalisipsit
  • Mustaherukkarahka
  • Omenalettuset
  • Omenariisi
  • Tapiokavanukas
  • Tattariryynilettuset
  • Uunijuusto ternimaidosta
  • Variksenmarjakiisseli
  • Viherjuoma

GLUTEENITONTA LEIPÄÄ

  • Siemenleipäset
  • Välimerellinen vuokaleipä
  • Jogurttirieskat
  • Ryynirieskat

PIKKUSUOLAISET

  • Sadonkorjuupiiras

GLUTEENITTOMAT PUUROT JA VELLIT

  • Hirssiryynipuuro
  • Kaurahiutalepuuro
  • Maissijauhopuuro
  • Piimävelli
  • Tyrninmarjapuuro
  • Variksenmarjapuuro
  • Vispipuuro
  • Vispipuuro tattarirouheesta

ITUJA

  • Sinimailasen idätys
  • Mungpavun idätys

SATO TALTEEN

  • Hapankaali
  • Hapankurkut
  • Kurpitsasose
  • Käytä koko omena
  • Lipstikkasuola
  • Mehuasema
  • Nokkosen siemenet
  • Omenamehun pakastaminen
  • Omenasose uunissa
  • Omenoiden kuivaaminen
  • Papujen pakastaminen
  • Pinaatin ryöppääminen
  • Tyrninlehtitee

METSÄN AARTEET

  • Hortoilua
  • Puolukka
  • Nokkosen siemenet
  • Suppilovahverot
  • Hortasaaliin kuivaaminen

TERVEYDEKSI

  • Ananas
  • Argital - juotava vihreä savi
  • Chlorella
  • Detox jalkalaastarit
  • Hiusten vesipesu
  • Inkiväärikeite nivelille
  • Jodi
  • Juolukka
  • Kahvinporokuorinta
  • Kananmunan kuorikalkki
  • Kaurakuorinta kasvoille
  • Kollageeni
  • Korianteri
  • Kukkaterapia
  • Kulmien & ripsien kotivärjäys
  • Kuningatarhyytelö
  • Lehtikaali
  • Luomuviini
  • Maitohappobakteerit
  • Mikroaaltouuni
  • Mineraalikivi deodorantti
  • Nokkosen siemenet
  • Oluthiiva
  • Opti msm
  • OxyColon happijauhe
  • Psyllium
  • Puhdistussauna
  • Raparperinlehdet
  • Rintojen hoito
  • Ruokavalintoja
  • Ruususuola
  • Saunasuola
  • Savihoito hiuksille
  • Shindo
  • Siitepölyrakeet
  • Sooda astianpesukoneessa
  • Suojakertoimet
  • Tattariryynien huuhtelu
  • Tattarityyny
  • Teflon
  • Tiibetiläiset riitit
  • Turvehoidot
  • Tyrni
  • Tyrninmarja
  • Valitse nämä luomuna
  • Variksenmarja
  • Vitamiinit
  • Voikukanjuuri
  • Öljyhampun siemenet

SUOSITTELEN

SUOSITTELEN
Käyttämällä alennuskoodia QUJ081 saat jopa 10$ alennusta ensimmäisen tilauksen loppusummasta.

 

 




Tytärten kuulumisia

  • Lempijuttuja
  • Merenhelmi
Follow Eilistä paistoa

Blogiarkisto

  • ►  2016 (42)
    • ►  toukokuuta (3)
    • ►  huhtikuuta (4)
    • ►  maaliskuuta (13)
    • ►  helmikuuta (11)
    • ►  tammikuuta (11)
  • ►  2015 (63)
    • ►  lokakuuta (3)
    • ►  heinäkuuta (7)
    • ►  kesäkuuta (2)
    • ►  toukokuuta (8)
    • ►  huhtikuuta (6)
    • ►  maaliskuuta (9)
    • ►  helmikuuta (12)
    • ►  tammikuuta (16)
  • ►  2014 (187)
    • ►  joulukuuta (4)
    • ►  marraskuuta (10)
    • ►  lokakuuta (13)
    • ►  syyskuuta (15)
    • ►  elokuuta (10)
    • ►  heinäkuuta (12)
    • ►  kesäkuuta (15)
    • ►  toukokuuta (23)
    • ►  huhtikuuta (21)
    • ►  maaliskuuta (21)
    • ►  helmikuuta (15)
    • ►  tammikuuta (28)
  • ▼  2013 (240)
    • ►  joulukuuta (12)
    • ►  marraskuuta (14)
    • ►  lokakuuta (20)
    • ►  syyskuuta (25)
    • ►  elokuuta (25)
    • ►  heinäkuuta (21)
    • ►  kesäkuuta (19)
    • ►  toukokuuta (24)
    • ▼  huhtikuuta (22)
      • Kasvissyöjän makkarawok
      • Osta oma tai lainaa lapsilta
      • Hyvä kiertoon...
      • Kasvissyöjän makkarakeitto / sopa de chorizo
      • Purjon uudet vaatteet
      • Kyllä mainospostille
      • DIY ananasnaamio
      • Elä hitaammin - pikana
      • Purjo-peruna-sosekeitto suppilovahveroilla
      • Buzzador-postia Maxim
      • Lehtikaalin taimikasvatusta
      • Gluteeniton kääretorttu
      • Usko, toivo ja rakkaus
      • Kuivakakku kaakaonibseillä - gluteeniton
      • Decubal testereitä tarjolla
      • Mikä on sinulle flow?
      • Tomaatintaimien uudet vaatteet
      • Minä ja jokunen ystävänikin ja auto
      • Raakaleipä idätetystä tattarista - gluteeniton
      • Sinun puutarhasi
      • Rypyttömän ihon tavoittelua...
      • Puolen vuoden smetana
    • ►  maaliskuuta (22)
    • ►  helmikuuta (16)
    • ►  tammikuuta (20)
  • ►  2012 (261)
    • ►  joulukuuta (6)
    • ►  marraskuuta (12)
    • ►  lokakuuta (25)
    • ►  syyskuuta (26)
    • ►  elokuuta (12)
    • ►  heinäkuuta (9)
    • ►  kesäkuuta (18)
    • ►  toukokuuta (32)
    • ►  huhtikuuta (26)
    • ►  maaliskuuta (25)
    • ►  helmikuuta (47)
    • ►  tammikuuta (23)
  • ►  2011 (69)
    • ►  joulukuuta (35)
    • ►  marraskuuta (33)
    • ►  lokakuuta (1)

NÄISTÄ TYKKÄÄN - VIERAILE SINÄKIN

  • Kotoisaa arkea
    juhannus, uusi terassi ja muita kuulumisia ja suunnitelmia
    2 tuntia sitten
  • Downshifaus - Elämän Leppoistaminen
    Sähköpyörän kantama - Hitaammalla vauhdilla 30 % pidemmälle
    7 tuntia sitten
  • Campasimpukka
    CampaReissu1/2025 viikko 10
    3 päivää sitten
  • October Rust
    L'eau Par Kenzo
    5 päivää sitten
  • Puutarhan ja hellan välissä
    Valaistuneet
    1 viikko sitten
  • Kemikaalicocktail
    CBD-kosmetiikka on täällä — mitä sinun tulee tietää kannabidiolista?
    1 kuukausi sitten
  • Elämää pellossa
    Lomalla
    1 kuukausi sitten
  • Pauskan elämää
    Uusi upea lukiorakennuksemme
    4 kuukautta sitten
  • Pientä puuhastelua
    Kaupunkilomalla Edinburghissa 2/3 osa 2
    1 vuosi sitten
  • Talvicaminon blogi
    Santiago de Compostela
    1 vuosi sitten
  • sauvajyvänen
    Aatonaaton kalapöytä jouluna 2023
    1 vuosi sitten
  • Ihan oikea blogi?
    VIRKATTU OLKALAUKKU
    1 vuosi sitten
  • Sara.S
    MAKUUHUONEEN PÄIVITYS TEKSTIILEILLÄ
    2 vuotta sitten
  • Naiselo.fi
    Naiselo siirtyy Lilyyn
    3 vuotta sitten
  • Niinula
    Jehkotar Craft Challenge #61
    4 vuotta sitten
  • Aikuisen naisen buduaari
    Pukeutumisneuvoja lehdessä
    5 vuotta sitten
  • Pidempi korsi
    Vegaaninen texmex-salaatti
    5 vuotta sitten
  • Lady of The Mess
    Kuvamuistoja vuodelta 2019
    5 vuotta sitten
  • Nauran auringolle
    Bloggaajatapahtumassa
    5 vuotta sitten
  • Marin puutarhassa
    Kivireunukset
    5 vuotta sitten
  • elsa-maarit
    Nyt sisustetaan upeilla julistetauluilla
    5 vuotta sitten
  • Wellberries
    Vennerin Keittiössä on täällä – syö ja tee hyvää!
    6 vuotta sitten
  • Fab Forty Something
    Serata Hall
    6 vuotta sitten
  • Tallessa maailma
    Tekoja. Ei turhia puheita. Kansanedustajaehdokas esittelyssä.
    6 vuotta sitten
  • Iskä kokkaa
    Kukonjalkoja
    6 vuotta sitten
  • Aromia Elämään
    Instagram - seuraajat, iloa vai surua
    7 vuotta sitten
  • Piupau
    Toinen puraisu
    7 vuotta sitten
  • Luolalaboratorio
    Somesyke
    7 vuotta sitten
  • Liian hyvää
    Annen syyskakku
    7 vuotta sitten
  • Saariston kasvatti
    Rautavaara mainittu
    7 vuotta sitten
  • Punainen Pihlaja
    Kesäkakku
    7 vuotta sitten
  • SAMAN OTAVAN ALLA
    Lohdutuksen sana vapuksi
    8 vuotta sitten
  • Puolivälinkrouvi
    Ämpäriperunat
    8 vuotta sitten
  • Lahoa rautaa
    Tunnelmien täyttämä vuosi
    8 vuotta sitten
  • Onnellinen päästä varpaisiin
    Someraivo
    8 vuotta sitten
  • MORNING BIRDS OF ATMOSFERA FANTASIOSA
    Kuolema kutsuu
    8 vuotta sitten
  • Maukasta minimibudjetilla
    Kun mikään ei riitä
    8 vuotta sitten
  • Lempijuttuja
    Asukuvilla takaisin kuvioihin
    8 vuotta sitten
  • k-kos
    MUNAKOISOPIZZAT
    8 vuotta sitten
  • Piompun koti ja VillaVappulan minielämää
    Maggie-Mummi
    8 vuotta sitten
  • Metsämaja
    Hortaa arkilautaselle
    9 vuotta sitten
  • BadMama'sKitchen
    Huhtikuun klassikkoresepti - vappusima
    9 vuotta sitten
  • KässäRitu vaan:-)
    Odotan niin kesää
    9 vuotta sitten
  • Puikkosen Pesä, Puikot ja Puutarha
    Kallis kulho
    9 vuotta sitten
  • Ruodussa ja rempallaan
    Täydellinen porkkanakakku
    9 vuotta sitten
  • Villisilmä
    Aamuyöllä ihminen on yksin
    9 vuotta sitten
  • Pata sydän Kattila
    Vegan MoFO, day 4! Oudot yhdistelmät
    9 vuotta sitten
  • Pilkettä
    Blogi muuttaa!
    9 vuotta sitten
  • Kolmannen kerroksen viidakko
    Viidakon loppu
    9 vuotta sitten
  • KAISAN MUKANA
    Hiusideoita
    10 vuotta sitten
  • iloisesti (ihan) pihalla
    Puutarhatöiden tekemättömyydestä näppylöitä
    10 vuotta sitten
  • Pink Bubble
    Etusivu uusiksi postausten lyhennelmillä osa 1
    10 vuotta sitten
  • Kasvihormoni
    Blogi muuttaa - tervetuloa Viherpihaan
    10 vuotta sitten
  • Nimismiehen kiharat
    10 vuotta sitten
  • merenhelmi
    ajelulla Lontoossa
    10 vuotta sitten
  • Saaran projektit
    Homepainajainen.
    10 vuotta sitten
  • Gluteeniton kontiainen
    Puolukkapiiras
    10 vuotta sitten
  • Raakaa rakkautta
    Papupihvit ja bataatti-porkkanapyre
    10 vuotta sitten
  • RUOKA-AIKAMATKA
    Tattaririeskat
    11 vuotta sitten
  • Tee se itse -ideoita puutarhaan
    Tervetuloa ja blogin säännöt
    12 vuotta sitten
  • p i l v i t e h t a a m o
    Pilvitehtaamo
    14 vuotta sitten
  • Kauneustoimittajan arkea
  • Donatte
  • Preferita
Näytä 25 Näytä kaikki

MAMMAN MAITOHERKKU

MAMMAN MAITOHERKKU

SUKLAINEN HELMIHERKKU

SUKLAINEN HELMIHERKKU
Herkkusuu.fi - Parhaat ruokablogit

 

 
BLOGIEN PARHAAT RESEPTIT Reseptiohje.com
Ruokablogilistan kärjessä
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...
  • Välimerellinen leipä - gluteeniton
Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.