keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Avomaan tomaatit alulleen

Kevätkauden avajaiset: Kylvin tänään avomaan tomaattien siemenet. Olen vuosien varrella todennut helmi-maaliskuun vaihteen sopivaksi ajankohdaksi tomaatin siemenkylvölle Keski-Suomen & omat taimenkasvatus olosuhteet huomioonottaen. Koska minulla ei (vielä :) ole kasvihuonetta, kasvattelen ainoastaan avomaan pensastavia kirsikkatomaatteja. 

Touko-kesäkuun vaihteessa tomaatintaimet ovat ehtineet avata ensimmäiset kukkansa ja ovat parhaassa iskussaan ulos siirrettäviksi. Taimikasvatuspaikkana käyttämäni olohuoneen ison ikkunan edusta on eteläseinustalla, joten luonnonvaloa riittää ihan napakoiden taimien kasvatukseen.
Jossain vaiheessa kevättä hermoja tosin aina pikkuhiljaa alkaa riipiä monenkirjava vanhojen maito- sun muiden taimipurnukoiden täyttämä olohuoneen kirjahyllytaso...

Ja tässä täydellisen epävirallinen ja oikeille puutarhureille otsakurttuja aiheuttava siemenpussini :D

Syksyllä tursautan joka lajikkeesta yhden-kahden ylikypsän tomaatin sisukset talouspaperille ja jätän terassille kuivumaan. Päivän-parin kuluttua taittelen kuivat paperit siemenineen talteen ja tästä ne on näppärä raapaista hetken tullen multiin.



Taimetusastioina tällä kertaa vanhoja viinirypälerasioita. Jos sinulla on kannellisia versioita (ainakin Pirkka viinirypäleissä niitä muistaakseni on) niin ne ovat vielä parempia. Rei'itetty kansi tekee niistä ihan täydellisiä pienoiskasvihuoneita. Pohjalle noin kolmisen senttiä multaa. Päälle ripotellaan sekakylvönä siemenet jotka peitetään vielä ohuella multakerroksella. Nimikyltteinä kertakäyttöveitset, maatumatonta ikitavaraa :D

Kylvös kastellaan ihan kunnolla kosteaksi suihkupullolla.

Heitin kylvökset samantien asemiin olkkarin tasolle. Katsokaapa muuten terassia ikkunan takana, ihan sula. Lämmintä tänään +4. Ihanaa :)

Tomaatin taimien jatkokasvatukseen ihan parhaita ovat tyhjät maitopurkit. Ehdin niitä jo muutaman huuhtaista ja jemmailla tiskipöydälle mutta ahkera Anette taitteli ne roskiin kun silmä hetkeksi vältti. Tuli aamusta ohimennen tyytyväisenä ilmoittamaan: Siivosin muuten keittiön. Vielä siinä vaiheessa eivät hälytyskelloni soineet, mutta illasta kun etsiskelin niitä maitopurkkejani kuvattavaksi blogiin, selvisi sekin traaginen menetys :D

8 kommenttia:

  1. Hei! Viljeletkö yrttejä? Ostin (kerrankin ajoissa) muutaman pussin siemeniä, yrttejä kaikki mm. timjami, basilika, persilja yms. Onko vinkkejä niiden kasvatteluun? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Kyllähän minulla yrttejä on... Suurin osa monivuotisia: ruoho-, kiinan-, ja pillisipulia, timjamia, lipstikkaa, anisiisoa, mirrinminttua, iisoppia, minttua...
      Yritän aina päästä mahdollisimman helpolla ja halvalla näissä kotiviljelyksissä. Kaikki yrttini olen ihan vaan kylvänyt suoraan avomaalle siemenistä. Leviäviä siementaimia sitten siirrellyt tyhjiin koloihin, osan kukkapenkkeihinkin koristeeksi. Basilika on mielestäni hiukan haastellinen. Sitä en ole moneen vuoteen viitsinyt kasvatella mutta tänä vuonna taas ryhdistäydyn ja esikasvattelen niitä muutamaa lajia.

      Timjami tuntuisi olevan ihan mahdoton leviämään, samoin mirrin- ja muutkin mintut sekä anisiiso. Niiden kylvöpaikkaa voisi hiukan harkita... Lipstikka on rehevä mutta pysyy ainakin minulla aisoissa mutta tuuheana omassa kolossaan. Kurkkuyrtti on ihan mahdoton siementämään enkä muutenkaan oikein koskaan ole oppinut sitä hyödyntämään. Jätänkin sen kylvämättä toistaiseksi.

      Kylvä isot alat ruoho- ja kiinansipulia. Ne on niin parhaita ja monikäyttöisiä, kauniita myös ruukuissa. Iisoppia voit laittaa "aitakasviksi". Se on ryhdikäs ja kestää "muotoonleikkamista". Persiljaakin kannattaa laittaa reilusti. Tillin kasvattimessa en ole koskaan oikein kympillä onnistunut. Eli sen luokittelen hankalaksi kasviksi :)

      Ainut yrtti mitä koskaan olen esikasvattanut on basilika. Kaikki muut on mielestäni helpoin ja edullisin kylvää suoraan penkkiin.

      Poista
  2. Minulla on paprikan ja jalapenon taimet lähipäivinä koulintavaiheessa. Sitten tomaatit itämään. Aika on todellakin juuri nyt. Idätysastian kannettomuuden olen ratkaissut käyttämällä läpinäkyvää tuorekelmua, johon olen pistellyt reikiä. Kansi saa kosteuden kestämään tasaisempana idätysvaiheen ajan. Sitten, kun toinen lehtipari alkaa osoittaa maailmaan tulemisen merkkejään, on aika poistaa kelmu ja totuttaa taimet ennen koulintaa huoneilmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletpa tarkka poika :) Minulla aina vähän suurpiirteistä tahtoo olla nämä kasvimaahommelit. Jospa nyt teen niin pro-tempun että kelmutan nuo rypälerasiani :D

      Minulla on ollut käsitys että paprikan viljely on aika toivotonta avomaa-olosuhteissa... Mikä on mahdollinen satotoive - kappalemäärä/ kasvi? Ehtivätkö kypsyä?

      Poista
    2. Meillä on ollut chilejä pihalla täällä Oulussa lounaisseinustalla parina kesänä. Paikka on suotuisa, ja satoa on tullut mukavasti, syödä asti, mutta pulmaksi ovat koituneet vihannespunkit. Pitäisi varmaankin istuttaa samettikukka samaan ruukkuun. Yhtenä kesänä oli ihan kokeilun vuoksi pari paprikaa sillä tavoin istutettuna, eikä tullut punkin punkkia eikä kirvojakaan. Nyt kyllä ajattelimme kasvattaa chilit sisällä, kun hyvät paikat on varattu tomaateille, vesimelonille ja tomatillolle.

      Poista
  3. Hei!
    Ei liity tähän mutta teepä joskus kikkakolmospostaus siitä, miten saa msm-jauhon ja chlorella-jauhon kätevimmin kurkusta alas. Kiitos jo etukäteen!
    Toivoo nimim. hyvät neuvot olis nyt todella tarpeen

    VastaaPoista
  4. Ensi kerralla en taittele maitopurkkeja :D

    VastaaPoista
  5. Mainio tuo siementenkeräysmenetelmäsi, täyttää tarkoituksensa täydellisesti. Pakko kuitenkin kysyä, että miten saat pidettyä lajikkeet puhtaina? Vai annatko iloisesti risteytyä uusiksi yllätyksiksi?

    Vinkkinä muuten, että kun ne siemenet on valmiina talouspaperilla, niin samahan ne on siinä idättääkin. Kostea talouspaperin pala läpinäkyvään muovipussiin, ja pussi sopivan lämpimään (25 astetta tomaateilla ja paprikalla, 30 munakoisolla) paikkaan kuten vesikiertopatterin lähelle. Ei tarvitse huolehtia mullan kuivumisesta, homehtumisesta, siementen mätänemisestä jne. Nopeasti ja tasaisesti itävät 3-4 päivässä, sitten varovasti parhaimmat idut multaan omiin purkkeihinsa.

    VastaaPoista