Eilen lukaisin uudelleen kirjan, josta jäi aikoinaan muutama tilasto mieleen. Kivikautta kiloille - Heljä Suuronen-Geib.
"Ihmiskuntaa ravitsevien kasvien määrä on nykyään erittäin rajoittunut. Suurin osa 195 000 kukkivasta kasvilajista tuottaa syötäviä osia, joita ihminen voisi käytttää ravinnokseen. Kuitenkin vähempää kuin kolmea sataa lajia käytetään ravinnoksi ja vain seitsemäntoista kasvilajia tuottaa 90% ihmiskunnan ruokavarannosta. Suurin osa niistä on viljakasveja, ja niistä neljä (vehnä, maissi riisi ja ohra) ovat tonnimäärältään suuremmat kuin seuraavat 26 lajia yhteensä. Kahdeksan viljakasvia tuottavat 56% ravintoenergiasta..."
Aika uskomatonta faktaa. Kenelle vaan olosuhteiden puolesta on mahdollista, niin erityisesti villivihannesten ravintokäyttöä kannattaa kyllä opetella. Niin ja tuon tilaston voi pitää mielessään myös silloin kun valitsee tulevan kesän kylvöksiä :) Vähän yhtä, mutta monta erilaista.
"Useimmat kasveista saatavat ruoka-aineet sisältävät tuhansia bioaktiivisia yhdisteitä, joista jokaisella on ainutlaatuinen tehtävänsä elimistössä. Elimistö valitsee mitä se noista tuhansista kemiallisista ominaisuuksista kulloinkin tarvitsee."
Lyhentäen lainattu: Parantavien ruokien opas - James A Duke
Jos kasvattelet syötävää avomaalla, nyt on jo korkea aika tehdä siementilaukset (jollet sitten kipaissut hakemaan tulevan kesän siemensatsia viimekesän alesta :) Tunnustan, olen jo kaivanut omat siemenjemmani hypisteltäväksi ja haaveiltavaksi... Tuon kun kirjoitin, niin mistä lie traumaattisista puutarhakokemuksista mieleen pyrähti seuraava :D
Haaveet kaatuu,
Niitä nousemaan en saa.
Haaveet kaatuu,
Tahdoin paljon kauniimpaa.
Haaveet kaatuu,
Varjot saapuu.
Mitä siitä itselleni sain,
Kun hyvää tahdoin tehdä vain?
-Jore Marjaranta-
Avomaantomaatin siemenet kylvän täällä Keski-Suomen korkeuksilla helmikuun lopulla. Siitä alkaa kevät :)
Tämän kevään uutuuksia kasvimaalla tulevat olemaan ainakin ne syksyllä istuttamani valkosipulit ja piparjuuri. (Pähkäilenkin nyt josko vaan ostan Cittarista muutaman juurenpalan, vai onko lajikkeissa suuriakin eroja talvenkeston suhteen...)
Työn alla on myöskin löytää voikukansiemeniä. Asumme kaavatontilla jossa ei valitettavasti ole yhtään voikukkia. Tienpenkoilta tai lenkkipolkujen varsiltakaan en viitsi lehtiä poimia. Suunnitelmissani onkin tehdä salaattipenkkiin tilaa voikukalle, joka siis nokkosen jälkeen taitaa olla Suomen toiseksi ravintorikkain villivihannes. En muistanut viime kesänä kerätä talteen siemeniä, joten heti keväällä kaivelen jostain muutaman voikukanjuurakon. Kotimainen kanta on varmasti hyvä, mutta vertailukohdaksi yritän silti etsiskellä jostain salaattikäyttöön jalostettua voikukansiementä.
Joitain muitakin puutteita kasvimaani valikoimassa huomasin viime kesänä. En vaan sitten kirjoittanut niitä muistiin, enkä enää muista mitä suunnittelin... Mutta vinkki numero yksi on kuitenkin se lehtikaali. Sitä jos et ole vielä kokeillut niin suosittelen.
terveiset kotiin <3 nähdään huomenna!!:)
VastaaPoistaOi miten sormet jo syyhyävät päästä istuttamaan siemeniä. Viime kesänä tomaatit tosin onnistuivat yli odotusten ja meinasin olla pulassa omien tomaatintaimieni kanssa - minä kun tarvitsin itse kaksi taimea ja niitä tuli yli 20 :). Tänä kesänä on jänniä suunnitelmia ja jos ne toteutuvat, minulla onkin aika suuri puutarha, joten varmuuden vuoksi pitää laittaa siemeniä itämään...
VastaaPoistaViime kesänä sain tehtäväkseni kerätä 2 kg voikukan lehtiä naapurin kesäravintolaan. No problem, ajattelin, mutta ei se ihan niin yksinkertaista ollutkkaan. Ensiksi, voikukkia on vaikka kuinka montaa eri lajiketta (en sitä etukäteen tiennyt)ja ne on kaikki eri makuisia ja toiseksi 2 kg siistejä, kauniita voikukan lehtiä oli aika paljon kun parhaat nimittäin kasvaa tien pientareilla ja sieltä niitä ei voi kerätä :D.
Mutta sitten törmäsin tähän testiin:
http://hortoilijat.blogspot.no/2012/10/voikukan-lehtien-makutesti.html
Ehkä olet itsekin tämän nähnyt. En tiedä helpottaako tämä ensi kesän urakkaani vai tekee sen vaikeammaksi, mutta ainakin olen vähän viisaampi voikukanlehtien suhteen. On voikukan lehtiä ja voikukan lehtiä :).
Tuota lehtikaalia pitää kokeilla...
Hauska juttu :) Senverran olen aiheeseen teorian tasolla perehtynyt, että varjossa kasvaneet voikukanlehdet ovat miedomman makuisia. Eli ajattelin kokeilla varjostaa osan tulevaa kasvustoa.
PoistaUutta oli että makua verrattiin rucolaan. Hienoa jos niin on. Rucola on minulle se ihan ykkös-salaatti jota syön kyllä ihan siltään ja pelkiltään. Ikinä se ei ole maistunut kirpeältä... Päinvastoin, en talven aikaan osta kaupan salaatteja koska ne eivät kertakaikkiaan maistu yhtään miltään oman maan lehtisatojen jälkeen.
Kuvittelisin että vaikka nurmikolla voikukkia kasvaisikin niin eivät näytä (ainakaan leikkurin jälkeen) enää ollenkaan salaatilta... ja tietysti helpottaa poimintaa kun ne voikukan lehdet ovat samassa paikassa kuin muutkin salattiainekset.
Kohta se on taas kevät... Ihanaa, kyllä sitä odotan minäkin :)
Minäkin jo lajittelin ja hipeloin siemenpusseja. Pitää vielä malttaa kuitenkin.
VastaaPoistaVoi kun tosiaan osattaisi käyttää ja jalostaa nämä meidän maan omat superfoodit jotka varmaan ovat sopivimpia meidän geeniperimällemme.
Viimeisimmässä Kodin Kuvalehdessä oli lyhyet lausunnot eri asiantuntijoilta mitä kannattaisi syödä välttääkseen/hoitaakseen eri sairauksia. Pikaisesti lukien useampi suositteli parsakaalia, pinaattia ja kotimaisia marjoja. Muistihoitajana/sairaanhoitajana geriatrisella osatolla työskentelevänä pisti silmään geriatri, gerontologi Antti Hervosen ohjeet. Jos on korkea riski sairastua muistisairauteen siihen sairastumista voidaan lykätä ruokavaliolla! Mustikan lisäksi vajaa desi puolukkaa, tyrniä,juolukkaa tai karpaloa päivässä. Sipulia, valkosipulia kukka-,parsa-tai valkokaalia, lanttua ja naurista päivittäin. Eli näilläkin yksinkertaisilla asioilla on suuri vaikutus.
Tietysti minä näen työssäni vain sen huonokuntoisen vanhuksen , mutta lähes kaikki meille tulevat ovat aliravittuja ( vaikka olisivat ylipainoisia) He ovat oppineeet : rasvatonta, sokeritonta,suolatonta, kevyttä.....No, sairaalassa on kaikki kevyttuotteet pannassa. Voita, kylmäpuristettua öljyä, punaista maitoa ja kahviin kermaa, niitä meillä tarjotaan potilaille.
No, anteeksi pitkä paasaus, mutta pointtina:kunniaan kotimaisuus ja mahdollisen luonnollinen ruoka.
Huomasin että meidän Cittarissa oli myynnissä lehtikaalia, mutta ulkolaista :( .
Ps. Taidankin hakea kourallisen jäisiä karpaloita pakkasesta ja syödä kohmeisina kuin karkkia.
Kiitos Eeva :)
PoistaIhana kommentti. Ihan samoilla linjoilla olen minäkin. Suomen metsät ovat täynnänsä superfoodeja. Ja uskon myös mainitsemaasi geeniperimälle sopivaan ruokaan.
Työpaikallani käy luomuviljelijänä työskentelevä pariskunta ja heidän kanssaan olen käynyt pitkät keskustelut monestakin aiheesta. Tai oikeastaan minä siinä mitään ole keskustellut, ainoastaan kuunnellut ja oppinut silmät selällään. Faktoja Keski-Euroopan luomu-lainsäädännöistä, pöyristyttäviä jo nekin saati sitten mitä kaikkea pitävät sisällään ns. tavalliset Espanjalaiset tomaatit tai parsakaalit...
Laita ihmeessä ensi kesäksi lehtikaalia kasvamaan. Sitä on helppo kuivata tai pakastaa koko talven tarpeiksi :)
Meillä olis noita voikukkia jakaa teillekin :D
VastaaPoistaOtapa ne hyötykäyttöön ja syö pois :)
PoistaMinä voisin myös vapaaehtoisesti luovuttaa pihamme voikukat. Viime kesänä kitkin niitä ihan urakalla nurmikolta. :/ Tuon kappaleen sanat sopii kyllä aiheeseen hyvin! :D Sopisivat hyvin viime kesän tunnelmiin meidän kasvimaalla, eihän siellä juuri mikään kasvanut. Taisin lannoittaa hieman liian vähän, ja olihan sitä sadettakin vähän turhan paljon. En tiedä, mutta tänä kesänä uusi yritys! :D
VastaaPoistaMielenkiintoisia faktoja kasvien käytöstä. Teen parhaillaan tutkimusta kasvilajeihin ja niiden tuntemukseen liittyen. Voisinkin napata tuosta yhden näkökulman loppupohdintaan, jota parhaillaan kirjoitan. :)
Minun mies on niin fanaattinen nurmikkovahti että siihen ei ole päässyt yhtään voikukkaa :D
PoistaTämä biisi vain iski samalla sekunnilla alitajuntaan kun kirjoittelin noista siemenistä... Niinkin siinä vaan usein käy :D
Tiedä niistä lannoituksista... Syyt on niin moninaiset ja siinähän se homman juju piileekin. Aika tylsän tehokasta se olisi jos kaikki aina menisi kuin kirjoissa...
Minä aina poimin joka kirjasta ne minusta mielenkiintoisimmat faktat. Riittää minulle jos tekstistä löytyy yksikin pysäyttävä lause.
Varmasti hyvin tutkielmasi aiheeseen sopiva pointti tämäkin. Herättää kyllä ajattelemaan.
Pakko käydä kerrankin kommentoimassa, kun oli niin mielenkiintoinen aihe. Olisi todella hienoa oppia käyttämään enemmän metsän antimia, mutta luulen että suurin osa syötäväksi kelpaavista luonnon antimista, jotka eivät kuulu näihin kaikkien tuntemiin kasveihin ja marjoihin, maistuvat niin kammottavalta ettei niitä haluaisi syödä. Tai sitten niiden valmistaminen tai hankkiminen on niin vaivalloista, ettei siihen vitsitä lähteä. Muuten voisi uskoa, että nämä kasvit olisivat jo hyötykäytössä laajemmin. Tosin kokeilumielessä voisi ensi kesänä painua metsään ja pelloille testailemaan uusia tuttavuuksia ja keksimään miksi eivät kelpaa suurelle yleisölle.
VastaaPoistaVinkkinä on pakko kertoa, että jos haluat että kasvimaalla kasvaa muutakin kuin "rikkaruohoja", kannattaa jättää voikukka ja piparjuuri istuttamatta. Kummatkin leviävät todella helposti ja niiden poistaminen onkin sitten aivan oma hommansa.
No nyt olen kyllä erimieltä tuosta kammottavalta maistumisesta :)
PoistaUskon että ne makuasiat ovat enemmänkin ennakkoluuloja tai ihan vaan makuaistien turtumista ja tottumista teolliseen tusinapepuun... Se maistuu minusta "kammottavalta".
Jos nyt miettii ihan lähes jokaisen suomalaisenkin saavutettavissa olevia lähimetsiä ja niiden tarjontaa: Kaikki marjat (ja nyt muistetaan myös esim. pihlajan- ja variksenmarjat), sienet, kuusenkerkät, ketunleivät, ns. rikkaruohot (voikukka, lutukka, maitohorsma, vuohenputki, vesiheinä...), koivun- ja vadelmanlehdet, kanervan- ja apilankukat... Lista on tosi monipuolinen ja pitkä vaikka nyt tosiaan miettisi vain niitä jokanurkan kasveja. Näistä nyt ainakaan ei yksikään maistu mitenkään pahalle tai mielestäni edes erikoiselle :) Kaikkia näitä ja paljon paljon muutakin olen syöttänyt lapsillekin. Kukaan ei ole mitenkään ihmetellyt kertaakaan. Variksenmarjakiisselikin meni läpi mustikkakiisselinä...
Hankkimisen vaikeuskin on aika suhteellista. Jos vuodenkierron mukaan poimii ja keräilee kulloinkin parhaimmillaan rehottavia luonnonkasveja niin ei se mielestäni hankalaa ole, päinvastoin.
Tässä vaiheessa kun itse olen kolunnut nuo helpot vaihtoehdot, niin ne vähän haastavammatkin juuret ja jäkälät ovat alkaneet kiinnostaa :D
Voikukan kyllä meinasin laittaa ihan salaattipenkkiin. Sellä se on kuitenkin siinämäärin kontrollissa ettei pääse siementämään. Kukat aion syödä kanssa :) Piparjuuren kanssa paikka on vielä harkinnassa. Joku kiven kolo jonka voisi vuorata juurimattona käyttämälläni viiralla... Otan nyt riskin kuitenkin :D
Kiitos mukavasta kommentista. Kerrohan joskus jos innostuit kokeilemaan uusia makuja :)
Olin ehkä hieman epäselvä, koska tarkoituksena oli tietysti puhua yleisesti siitä miksi näitä mahtavia luonnon antimia ei käytetä. Vaivalloisuuden ja maun lisäksi keksin myös säilyvyyden. Ei ole kaupallisesti järkevää käyttää paljon aikaa, rahaa ja voimavaroja kasvien keräämiseen, joita ei haluta syödä ja jotka pilaantuvat helposti. Onhan se vähän säälittävää, ettei Suomessa osata hyödyntää luonnon antimia kunnolla vaan esimerkiksi marjoja tulevat poimimaan ulkomaalaiset marjanpoimijat, kun suomalaisia ei kiinnosta. Muutenkin uusia makuja vähätellään ja ihmisillä on usein suuria ennakkoluuloja uusia makuja kohtaan. Se on sääli, koska ainakin itse olen vähitellen alkanut tykkäämään esimerkiksi sienistä, joihin aikaisemmin suhtauduin varautuneesti.
PoistaItse en ole vielä oikein päässyt vauhtiin uusien kasvien kanssa. Kesällä tuli tutustuttua ensimmäistä kertaa vuosiin erilaisiin sieniin (sienituntemus kaipaa tosin vielä harjoitusta, koska osasin poimia metsästä mukaan myös kaikki syömäkelvottomat sienet). Lisäksi pääsin ensimmäistä kertaa elämässä lakkasuolle, joka oli todella mielenkiintoinen kokemus tällaiselle etelän suurkaupungin asukkaalle. Mielenkiintoisin uusi tuttavuus viime kesältä oli nokkonen, tosin taisin kerätä hieman liian isojen kasvien lehtiä, koska maku oli aika-lailla puumainen (ymmärsin että olisi pitänyt olla vähän pehmeämpi).
Välillä oikein harmittaa, että asuu kaupungissa suurien vilkasliikenteisten teiden vierustalla, joten lähimetsästä kasvien ja marjojen kerääminen ei valitettavasti oikein ole mahdollista (varsinkin sienet taitavat kerätä oikein kaikki mahdolliset haitalliset aineet). Oikein odotan, että tulee kesä ja pääsee maaseudulle kokeilemaan taas uutta.