torstai 4. syyskuuta 2014

Vielä ehtii nokkospuskaan

Tässä sitä taas on - luonnon vihreää kultaa parhaimmillaan - nokkosen siemeniä. Itse nokkonen on lienee parhaiten tunnettu villiyrtti, mutta nokkosen siemenet monelle vieraampi herkku. Nokkosen siemenissä on kuitenkin tiivistettynä koko nokkosen voima.

Ensimmäiset nokkosen siemenet kypsyvät loppukesästä, mutta ainakin Keski-Suomen korkeuksilla pääsato on omilla keruupaikoillani vasta nyt ihan parhaimmillaan. Jokusessa oksassa oli jo ruskeiksi kypsyneitä siemeniä, niitä en kerää - tosin en niitä sen kummemmin varokaan jos sankoon putoilevat. En osaa sanoa, josko ruskeat siemenet ovat ihan yhtä täyttä tavaraa kuin vihreätkin - enempi tässä asiassa nyt vaan kallistun esteettisesti kauniimpiin vihreisiin siemeniin. Ne säilyttävät kuivatessakin vahvan vihreän värinsä.

Alla lainattuna pätkä parin vuoden takaisesta nokkosen siemeniä sivuavasta jutustani - vinkiksi ja motivaatioksi teille matkan varrella mukaan tulleille uusille lukijoille :)

Nokkosen siemenet sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja sekä runsaasti  E-vitamiinia.
Lähde: Luontoäidin kotiapteekki, Virpi Raipala-Cornier

Nokkosen siemenet sopivat lähes minkä ruoan lisukkeeksi tahansa. Niitä voi ripotella mm. aamiaispuuron tai myslin päälle. 
Lähde:Arktiset aromit

Nokkosen siemenet ovat tunnettu ja perinteinen potenssilääke ja terveellisin osa ravintoarvoiltaan arvostettua nokkosta. 
Puhtia antava kuivattu nokkonen on vitamiini- ja hivenainelisä, joka sopii monipuolisesti ruuanlaittoon lisäämään aterioiden ravintoarvoa. Nokkonen sisältää erittäin runsaasti mm. rautaa, magnesiumia, kalsiumia, piitä sekä A- ja C-vitamiinia. Nokkonen vähentää myös kehon happamuutta.
Ruohonjuuri

Antiikin Kreikassa Dioscorides teki nokkosen siemenistä lemmenlääkettä, rohtoa kunnon parantajaksi ja yskään.
Nokkosen ensisijainen vaikutus on yleiskunnon ylläpito ja sairauksien ehkäisy, alikuntoisuus, fyysinen ja henkinen voimattomuus ja toistuvat flunssat ja vilustumiset.
Nokkonen sopii erityisesti kalpeille, aneemisille ja alhaisen verenpaineen omaaville samoin kuin varsinkin siemenet toipilaille, masentuneille ja impotenssista kärsiville.
Lehdet ja siemenet sopivat vihannekseksi muhennoksiin ja ohukaisiin, leipään, keittoihin, salaattiin, tuoremehuksi, teeksi, lehtivihreäjauheeksi, tinktuuraksi, siirapiksi, hunajauutteeksi, simaksi ja olueksi.
Lähde:Terveydenhoitouutiset

Nokkosen siementen annos on herkille vain hyppysellinen päivässä. Vähemmän herkille 1 tl - 1 rkl päivässä, vaikkapa ruoan päälle ripoteltuna.
Nokkosen siemen on vallan mainio sellaisille jotka tekisivät jos jaksaisivat. Jos asiakas hokee "Kyllä, mutta kun olen siihen liian väsynyt" tarpeeksi monta kertaa käyntinsä aikana, hän saa mukaansa pussillisen nokkosen siemeniä. Uupuneille ja burnoutia kärsiville siis.
Henriette Kress

Tänään keräilin siemeniä puolisen sankoa - tosin osa siitä roskasilppua joka siiviintyy pois kuivatusta satsista. Viikonloppuna aion koluta vielä pari muuta lupaavaa ryteikköä :)
Nokkosensiemeniä on mukava keräillä - homma sopii huonompiselkäisellekin koska ei vaadi kumartelua. Nokkosensiementen keruussa käytetään samaa järkeä, kuin minkä muun villiyrtin kanssa touhutessa - ei teiden varsilta tai huussien nurkilta :)
Ja muistathan kumpparien ja sangon ohella ottaa matkaan pitkähihaisen paidan ja ohuet kumihanskat.
Siementen kuivatuksesta juttua aiemmassa nokkosensiemenpostauksessani - nopeaa ja helppoa sekin.

En koskaan henno kuumentaa tätä voimallista ainesosaa, vaan lisään nokkosensiemenet vasta valmiin ruoka-annoksen päälle. Niitä on myös mahdollisimman helppo käyttää; eivät maistu millekään ja pienikokoisina & pehmeinä niiden rakenne ei erotu ollenkaan ruuan seassa.

Nokkosen siemeniä ja:

Gluteeniton syksyinen makaronisalaatti



Sellerisosekeitto - tämä on yksi parhaita sosekeittoja - kokeile ja ylläty.



Lehtikaalisalaattia grillijuustolla



Gluteeniton parsakaalipasta



Tomaattinen sienikeitto



Nopea maa-artiosokkapasta - gluteeniton



Kaalia uunipellillä



Kasviskaalilaatikko - tämä on yksi parhaita kasvisruokia ja nyt NIIIN ajankohtainen syksyruoka - suosittelen :)



Kasvishernekeitto, lämmittävä, edullinen syksy- ja talviruoka tämäkin.



nokkosensiementen käyttö / kuivaaminen / kerääminen / vaikutukset / milloin nokkosen siemenet kerätään / miten kuivataan / mihin käytetään

14 kommenttia:

  1. Kiitos taas =) Taidan tietää, mitä teen huomenna =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Kerro joskus miten kävi - löytyikö mestaa?

      Poista
  2. Kiitos hyvästä vinkistä. Taidanpa mennä nokkospuskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentista :)
      Sinne vaan - ihan parasta hommaa ja syötävää :)

      Poista
  3. Nokkosen siemenetkään ei vissiin sitten pistä? Varsiko vain pistää? Voiko näitä kuivata vaikka ihan normaalissa huoneessa vai pitääkö olla lämmin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Siemenet eivät pistele, mutta et voi välttyä koskemasta nokkoseen siemeniä irrotellessa - eli tarvii ne hanskat :)
      Siementen kuivaamiseen riittää ihan huoneenlämpö. Jos on lattialämmitys jossain kohdin, niin siihen kannattaa levittää sanomalehti ja siemenet.

      Poista
  4. Tämähän on mielenkiintoista, täytyykin lähteä metsäretkelle! Nokkonen on tosiaan mainettaan parempi kasvi – täällä Ranskassa olen törmännyt mm. nokkosviiniin ja -etikkaan. Kumpaakaan en tosin ole tehnyt... vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos vinkistä :)
      Täytyypä tutkia tuota etikkaaihetta tarkemmin. Löytyyköhän jostain tietoa aiheesta?

      Poista
  5. Kiitti vinkistä. Tulin just puskista, saaliina puoli sangollista nokkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pimme :)
      Ihan mahtavaa :) Siemeniä vai lehtiä?

      Poista
    2. Periaatteessa siemeniä, seassa tosin lehtiä ja eliöitä. Kuivattu jo neljä uunipellillistä, tuloksena iso rasia siemeniä.

      Poista
  6. "Nokkosen siemen on vallan mainio sellaisille jotka tekisivät jos jaksaisivat. Jos asiakas hokee "Kyllä, mutta kun olen siihen liian väsynyt" tarpeeksi monta kertaa käyntinsä aikana, hän saa mukaansa pussillisen nokkosen siemeniä. Uupuneille ja burnoutia kärsiville siis."

    Tuo teksti sai mut innosumaan siementen keruusta, ja päätin tänään mennä ekan kerran poimimaan ja varmaan viikonloppuna uudestaan. Muakin kiinnostaisi onnistuuko tuo kuivattaminen ihan huoneenlämmössä? Ja mitesötökät, haittaako ne seassa? Sillä mulla ainakin käveli sielä saavissa pieniä olioita. Joo ja amatöörinä keräsin niitä ruskeampiakin siemeniä, kaipa nekin toimii?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Kiva että innostuit - ovat kyllä ihan parasta voimaruokaa.
      Kuivuvat kyllä huoneenlämmössäkin, mutta jos sinulta löytyy lattialämmitys jostain kohdin, niin sitä tietysti kannattaa hyödyntää.
      Ötököistä ei kannata välittää - niitä tulee mukaan aina. Itse nostelen isoimmat sangosta pois - pienet sitten häipyvät kuka mihinkin lauteiden alle :)
      Ruskeista siemenistä en tiedä sen tarkempaa, kuin että vahingoksi eivät varmasti ole. Aikoinaan kun etsiskelin tietoa nokkosen siemenistä, niin kuvissa olivat aina vihreitä. Sillä sitten päädyin keräämään ne vihreinä minäkin. On omissa keräämissänikin ruskeita seassa - jos ei muuta, niin ovatpahan kuituna :)

      Poista
  7. avot kun maistuisi, ihania kuvia! terv ingrid

    VastaaPoista