Lukija kyseli, mitä mieltä olen ihonhoitotuotteista. Saako rahalla rypyt suoriksi vai siliääkö vain lompakko...
Itsekin olen asian kanssa painiskellut. Järjen ääni vs mielikuviin vaikuttava markkinointi on hankala paikka ja ratkaisematon yhtälö. Ihan totaalista kantaa minulla aiheesen ei ole, mutta noin 80/20 kallistun sinne järkivalintojen puolelle.
Olen käyttänyt kalliimpaa merkkikosmetiikkaa ja ihan Cittarin perus-sarjoja. Esim. Lancome on osa L'oreal yhtiötä. En mitenkään voi olla ajattelematta että Lancomea valitsevat maksavat purkin mukana myös pääosan tuotteiden kehitystyöstä. Samat reseptit sitten varmasti osittain hyödynnetään L'orealin 24h-rasvaa ostoskärryihin vaippapakettien ja tarjousjauhelihan joukkoon lastaaville perheenäideille.
"Järjen ääntä" noudatan ainakin puhdistustuotteita valitessa. Jos johonkin rahaa käytän niin voiteeseen, en iholta poishuuhdeltavaan tuotteeseen. Itse pidän Nivean puhdistusaineista. Niitä saa usein kampanjatarjouksina parilla eurolla puteli, tuoksu on mieto ja tekevät minkä tarvitseekin eli puhdistavat ihon. 60v. ystäväni valitsee L'orealin tuotteet. Itselleni niiden tuoksu on jotenkin liian vahva.
Tällähetkellä käytössäni on huutonetistä ostamastani paketista tulleita Bernard Cassiere voiteita. Ne sain siis alle markettikosmetiikan hinnan vaikka muuten ovatkin suhteellisen kalliita. Eivät imeydy kovin hyvin ihooni, ovat myös hiukan liian tuhteja ainakin päiväkäyttöön. Eli en aio niitä ovh hinnoilla lisää hankkia.
Kylppärin "rasvatarjottimella" nyt mm. purkinloppuja niitä huutiksesta ostamiani Pevonia- ja BC-tuotteita, Cosmetic Houselta tilattuja Ardenin kapseleita, Body Shop Tea tree yövoide (Aneten matkatuliaisia) ja tea tree öljyä näppylöille
Sekalaista settiä: Minun ja tytärten yhteisessä käytössä olevia puhdistustuotteita ja muuta sitäsuntätä...
Nivea Aqua Sensation puhdistusvaahto tuntuu yllättävän mukavalta. On sekaiholle tarkoitettu, mutta ei kiristä tai kuivata ihoa ollenkaan. Suosittelen ainakin nuoremmillle lukijoille.
Merkkikosmetiikkatuotteita saa kohtuulliseen hintaan ulkomaisista nettikaupoista. Tyttäreni Veera teki kokemuksistamme postauksen noin vuosi sitten. (TÄSSÄ juttu aiheesta)
Nettikauppojen valikoimista saattaa löytää yksittäisiä tuotteita joskus hyvinkin edullisesti. Voi sitten hyvällä omallatunnolla ostaa välillä jonkun "luksustuotteenkin" mielenpiristykseksi :)
Kyllä ykkösjuttuna ihon- ja kehon - ja mielenhoitoon ovat kuitenkin elintavat ja se mitä syö. Olen omin silmin nähnyt keski-iän ylittäneessä ystävässäni tapahtuneen valtavan muutoksen. Hän käänti elintapa-kelkkansa noin 5-10 vuotta sitten. Luojan tosi on, että hän näyttää tällähetkellä nuoremmalta kuin kymmenen vuotta sitten. Hän on käyttänyt ainoastaan markettikosmetiikkaa eikä muutokseen ole tarvittu Tiinan Jylhän palveluita :) Iho ja hiukset ovat loistokunnossa ja bonuksena myös paino on pudonnut muutaman vuoden aikana noin 20 kiloa.
Hänen kanssaan olemme samoilla linjoilla kasvisten ja marjojen käytössä, niitä ei voi syödä liikaa. Hän on se ystävistäni, joka aktiivisimmin seuraa ravinnosta ja lisäravinteista käytävää keskustelua. Yhdessä testaillen ja keskustellen olemme päätyneet nykyisiin lautasmalleihin ja lisäravinnevalintoihin.
Ihonhoitoa ovat siis myös kaikki sisäisesti käyttämäni lisäravinteet. Tänään viimeksi juttelin Turkissa olevan ystäväni kanssa. Puheeksi tuli chlorella-levä ja näpyt kasvojeni ja kaulan alueella. (Niiden siis oletan aiheutuneen leväjauheen käytöstä.) Hän kertoi että sama ilmiö tapahtui hänelle, mutta näpyt ilmestyivät selän alueelle. Eli "ihonhoitoa" chlorella ei ihan aluksi kokemustemme mukaan ole, mutta tuon hetkellisen näppyilmiön kyllä kestää, kun uskoo että ne ovat elimistön tie puhdistua.
Lukijani Pauska kommentoi johonkin aiempaan juttuuni vihreän teen käytöstä ihonhoitoon. Kiinnostuin heti ja löysinkin aiheesta artikkeleita. Vihreä tee on nykyisin yksi tutkituimpia ja lupaavimpia raaka-aineita ihonhoidossa. Tuloksia on saatu sekä sisäisellä että ulkoisella käytöllä. Juon paljon teetä, mutta nyt vielä erityisesti panostan vihreään teehen. Myös jääkaapissa minulla on aina pieni pullo (muutaman päivän annos) vahvaa vihreää teetä jota käytän kasvovetenä iholle.
Aiheeseen liittyvä, minulle uusi juttu on alfalipoiinihappo. Aiheesta on keskusteluja mm. Tiede-lehden palstoilla.
Lukemieni artikkeleiden mukaan vihreä tee ja tämä alfalipoiinihappo ovat tällähetkellä lupaavimmat ja oikeasti tuloksia antavat ainesosat ryppyjen ehkäisyssä, sekä jo olemassaolevien hoidossa. Jos jollakulla on aiheesta lisää tietoa, niin enempi kuin mielelläni otan vinkkejä vastaan :)
"Alfalipoiinihappo eli alfalipolihappo on itse antioksidantti, ja se myös aktivoi käytetyn C- ja E-vitamiinin ja palauttaa ne takaisin solujen käyttöön. Alfalipoiinihapon on todettu vähentävän ihon hienoja ryppyjä merkitsevästi, mutta vaikutusmekanismi on toistaiseksi epäselvä."
Lähde: Terveyskirjasto
Huh, tulipa taas pitkä postaus, vaikka miten yritin lyhentää :) Kiitos kaikista kommenteista ja kysymyksistä. Minulla on ollut pari kiireistä päivää. Illalla aion istua alas ihan sielun rauhassa ja vastailla odotteleviin posteihin. Mukavaa viikonloppua teille kaikille ihanille lukijoille :)
Tervetuloa lukijoiksi: Jaanaba ja merryhey :)
Hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaIhon tehtävähän on pitää ulkopuoliset aineet "myrkyt" pois. Ihossa on suojamekanismi, niin eihän se päästä ainakaan kovin paljoo mitän läpi. Hölyn pölyä, mä en usko noihin. Tietty on hyvä, että jotain käyttää etenkin talvella. Käytän itsekin voiteita, mutta eihän ne ryppyihin auta. Sisältäpäin se tulee, elämän tavat, ravinto ja geenit. Tää nyt on vaan mun melipide :)
Mitä tulee noihin merkkeihin, niin osa on tosi huonoja vaikka on kalliita. Ne oikeesti rullaa iholta pois, joo imeytyy tosi hyvin just just.
Moips! Tuliko sulle tänään siitä vanish jutusta kutsua buzzerin kautta???
VastaaPoistaAnne: Totta, juuri noin kuin sanot, iho on suoja-elin. Mutta on toisaalta sitten myös hyvinkin läpäisevä... Kokeilee vaikka sitä kuuluisaa flunssakonstia, raakaa sipulin siivua jalkapohjaan. Ei mene kuin pari minuuttia ja hengitys haisee (tai tuoksuu :) sipulille... Kiinnostava aihe kokonaisuudessaan tuo kosmetiikka.
VastaaPoistaOnneksi minulla on tuo rajoitettu budjetti, joka pääsääntöisesti pitää järjen äänen valinnoissa vallalla :D
Ja totta sekin että hinta ei ollenkaan ole tuotteen toimivuuden tae. Löytyy huippuhyvää kosmetiikkaa ihan jääkaapistakin ja luonnosta :)
Anonyymi: Jeps, tuli kysely ja vastasinkin jo tottakai. Toivottavasti tärppää niin sinulle kuin minullekin :) Oikein mielelläni testailisin tahranpoistajia.
VastaaPoistaHyvä kirjoitus. Olen itse samoilla linjoilla tuo hintaan panostamisen kanssa. Nivean putsareilla mennään täälläkin, mutta voiteet ovat sitten kalliimmasta hintaluokasta kotoisin. Ensimmäinen johon panostin kunnolla, oli silmänympärysvoide, sen jälkeen kasvovoiteet. Ehkä joskus niihin putsareihinkin enemmän, toistaiseksi menty vielä marketista saatavilla.
VastaaPoistaKiitos "sotastrategiasta". Samoilla linjoilla mennään, poispestävät halvempaa, kasvoille jäävät vähän arvokkaampaa ja väliin aina jotain luomua :)
VastaaPoistaSpirulina ja Cholerra levät saavat juurikin tuon vaikutusen aikaan. Elimistö puhdistuu ja siksi tulee näppyjä. Onhan sekin periaatteessa ihonhoitoa, mutta ensin sen on käytävä läpi tuo puhdistuminen. :)
VastaaPoistaOlen itse huomannut, että öljyjen ja tarvittavan rasvan nauttiminen pitää ihon talvellakin kosteana eikä niin rasvaisia voiteita tarvitse käyttää.
Dahlia: Eilen muuten meillä saunoessa tuota Nivean putsaria testasi yli viisikymppinen ystäväni. Hänkin tykästyi tuotteeseen.
VastaaPoistaJoskus minäkin vähän enempi satsaan seerumiin tai erikoisvoiteisiin. Erityisesti saunan jälkeen tuntuu hyvältä levittää joku vähän hoitavampi juttu kasvoille.
Pimme: Kiitos kommentista. Eiköhän me näillä pärjätä :)
VastaaPoistaHetkiä: Kiitos kommentista Katriina :)
VastaaPoistaAiheesta en ollut kuullut aiemmin enkä vieläkään "virallista" tietoa tuosta syy-yhteydestä ole lukenut. Itse nyt vaan koekaniinina päädyin tähän tulokseen.
Minäkin olen ottanut helokkiöljyä, pellavansiemenöljyä ja kalaöljyä koko talven. Olen samaa mieltä aiheesta, sisäinen voitelu on ulkoista tärkeämpää.