torstai 15. maaliskuuta 2012

Greippismoothie

Tänään kokeiluun greippi smoothiessa. Isnpiraation lähteitä kaksi:
-Juttelin eilen Turkissa asustelevan ystäväni kanssa.  Hän seuraa jopa minua aktiivisemmin terveysalan uutisia. Oli juuri lukenut että sitrushedelmien valkoisesta kuoriosasta on viimeaikaisissa tutkimuksissa löydetty paljon terveysvaikutteisia ainesosia. Turkissahan sitrushedelmät saa "luomuna" kylän puista, joten hän tekee nyt smoothiet mm. greipistä ihan kuorineen siemenineen päivineen...
-Tänään sopivasti Cittarissa tarjouksessa 0.89€/kg sekä normaalit että verigreipit. Hain jokusen kilon ja tässä pari "testiajoa".

Nämä kun eivät ole luomulaatuisia, otin kuorta ohuesti pois perunankuorimisveitsellä. Greippi lohkoihin, sekaan pari desiä sokeroimatonta omenasosetta ja tehosekoittimen kyytiin. Sose tuntui aika paksulta ja lisäsin sekaan lorauksen vettä. Pyörittelin seosta aika pitkään että kuoren kuidut ihan kunnolla sörssiintyivät. Omaan makuuni tosi hyvä setti. Tytötkin tykkäsivät. Jogurttia en sitten lisännyt vaikka oli tuossa tyrkyllä.








Testiajo kaksi: Yksi verigreippi ja pikku rasia pakastemansikoita.




Tytöt tykkäsivät enempi tästä mansikkaisesta smoothiesta. Itse valitsisin tuon omenasekoituksen.


Greipin kuoriosa on ymmärtääkseni vahva antioksidantti, se sisältää reilusti pektiiniä joka auttaa kohonnneen kolesterolitason normalisointiin ja siinä on myös paljon flavonoideja... Tosin nyt jouduin kuorimaan tuon flavonodipitoisimman pintakerroksen pois. En osaa sanoa löytyykö flavonoideja enää sitten valkoisesta osasta.
Skype pätki kun keskustelin aiheesta ystäväni kanssa. Kysäisen myöhemmin, josko sitrushedelmien kuorista löytyisi tarkempaa tietoa tai linkkiä.

Ykköspointti tässä oli kuitenkin helppous. Kaikki tiedämme greipin moninaiset terveysvaikutukset, mutta myös sen että sitä lusikoidessa mehua lentää ensin seinille, pöytäkin lähmiintyy, pusero saa mehupilkkukuosin ja kun mehua on pari kertaa ruikkinut silmäänkin niin ne loput greipit ovat siinä kulhossa vielä ensi kuussakin...
Nyt greippi heilahti helposti vatsaan ja mukana kyydissä tulivat vielä kaikki hyväätekevät kuidutkin.

greippi smoothiessa / smoothie / greipin terveysvaikutukset /

4 kommenttia:

  1. No tota täytyy kyl kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Greippi on niin mun herkkua että!!! :P naminami. Tykkään kyllä ihan lusikalla kaivamalla syödä, mutta kokeilusi näyttävät mielenkiintoisilta ja raikkailta.

    VastaaPoista
  3. Täytyypä kokeilla! Mulla on törkee himo greippeihin nyt eli vois olla paikallaan :)

    VastaaPoista
  4. Alma/Anette: Siitä vaan :) Näin ei tosiaan mene greipeistä kompostiin kuin ohut kuori. Greipit muuten nyt Cittarissa tarjouksessa.

    Raparperi: Motivaatio siinä kun kuitenkin niistä kuoristakin sen kilohinnan joutuu maksamaan niin hölmön hommaa niitä sitten kompostiin viskoa :D

    Hetkiä: Minulla oli ensimmäistä odottaessa mustekala-himo... Mistähän sekin tuli :D

    VastaaPoista