sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Tattarikeksit - gluteeniton

Muna alkaa jo olla pätevämpi kuin kana :) Alan päästä aika helpolla keittiössä - tyttäristä erityisesti Lempi on innokas ruuanlaittaja ja gluteenittomien leipomusten kehittelijä. Näistä tykkäsin tänään ja laitan tämän gluteenittomien suklaakeksien ohjeen teillekin vinkiksi. Juttu ja ohje suoraan Lempijuttuja blogista. Vaikka Lempi on vielä nuori tyttö, blogista löytyy kivoja tuunaus- ja leipomusideoita vanhemmillekin lukijoille. Olkaapa hyvä - Lempin keksiohje:

Hei! :) Tänä viikonloppuna olen jo kahteen kertaan leiponut keksejä. Tein itse reseptin gluteenittomiin kekseihin. Ensimmäisellä kerralla ne eivät olleet vielä ihan sellaisia kuin halusin, mutta toisella kerralla, hieman muutettuani reseptin määriä, kekseistä tuli juuri sellaisia kuin halusin: sopivan paksuja ja kivan rapeita.
Ajattelin jakaa tämän mielestäni hyvin onnistuneen reseptin teidän kanssanne..
Söpöjä gluteenittomia suklaakeksejä, näin teet ne:
Kekseihin tarvittavat ainekset: 
1 dl Keskisen Myllyn gluteenittomia tattarihiutaleita
½ dl Keskisen Myllyn gluteenitonta tattarijauhoa
½ dl riisijauhoa
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
75 g voita
2½ rkl tummaa kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta
½ tl vanilliinisokeria
Koristeeksi ranskanpastilleja
1. Laita uuni kuumenemaan 200°C 
Vatkaa pehmeä (eli ei täysin sulatettu, vaan hieman pehmennyt) voi ja sokeri vaahdoksi sähkövatkaimella.
2. Lisää voi-sokeri seokseen yksi kananmuna.
3. Vatkaa kananmuna joukkoon.
4. Sekoita erillisessä kulhossa yhteen tattarihiutaleet, tattarijauhot, riisijauhot, leivinjauhe ja kaakaojauhe.
5. Lisää kuiva-aineseos muna-sokeri-voi -taikinaan sekoittaen lusikalla tai puuhaarukalla.
6. Sekoita taikina tasaiseksi.
7. Halutessasi lisää ½tl vainiliinisokeria taikinaan.
8. Nostele taikina leivinpaperille. Levitä taikinaa ihan vähän (katso kuva) ettei nokare jää kovin korkeaksi. Korkea nokare ei nimittäin välttämättä leviä niin hyvin uunissa. Muista jättää leviämisvaraa keksien välille! 
Minulla taikina meni tasan kahdelle pellille.

9. Paista keksejä uunissa 7 minuuttia. Sitten ota keksit hetkeksi pois uunista.
10. Painele puolipaistuneisiin kekseihin ranskanpastillit. 
Nämä ranskanpastillikeksit osoittautuivat hankalaksi sen suhteen, että pastillit menevät ruman näköisiksi, jos ne ovat keksien päällä koko paistoajan. Sen takia ne laitetaan kekseihin vasta puolessa välissä paistamista. Tee tämä vaihe ripeästi.

11. Laita raa'at keksit takaisin uuniin vielä 8 minuutiksi. (Paistoaikaa kekseille tulee siis yhteensä 15 minuuttia.) Tässä vaiheessa on oltava todella tarkka, etteivät keksit paistu liikaa. Kannattaa vahtia keksejä uunin edessä koko ajan.

12. Nosta keksit uunista ja anna niiden jäähtyä hetki. Tarjoile herkulliset keksit! :)

ps. Keksien päällehän voi vaihtoehtoisesti laittaa esim. suklaapaloja. Silloin niitä ei tarvitse nostaa uunista pois puolessa välissä, vaan suklaapalat voi sekoittaa jo suoraan taikinaan tai painella kekseihin ennen paistamista. Paistoaika on silloinkin noin 15 minuuttia. 

Vanhemman cookies -reseptini löydät täältä. Tosin se ei ole gluteeniton. Nykyään leipomuksissani olen pyrkinyt vähentämään valkoisen sokerin määrän aivan minimiin, tai jopa korvaamaan kokonaan jollain muulla. Tämänkin reseptin sokerille voisi hyvin keksiä jonkin muun makean korvikkeen :)

2 kommenttia:

  1. Hei Ansku ja kiitos kutsusta :)
    Tottakai osallistun - jokohan täytyy alkaa varsin jemmailla materiaalia :)

    VastaaPoista
  2. Nää näyttää tosi hyviltä. Vois ottaa joskus testiin :)

    VastaaPoista