Väistää näköjään ihmistä - muttei autoa...
Jokunen päivä sitten ajelin tutulle puolukkarinteelle. Siellä on puolukoita - mutta on siellä käärmeitäkin :)
Rynkkyytin kolme tonnia painavalla maasturilla ylämäkeen kivikkoista ja sadeuraista metsätietä. Vauhtia oli vähän, joten ehdin hyvin pysähtyä tiellä loikoilevan kyyn pelastukseksi. Annoin auton käydä ja odottelin että kyy väistäisi isompaa - mitään kiirettä ei tuntunut olevan.
Mukana ollut ystävä ihmetteli näkyä ja kertoi ettei ole nähnyt käärmettä kuin kerran lapsena. Ehdotin että mennään toki katsomaan lähempää. Hyppäsimme autosta ja astelimme hiljaa kohti käärmettä - nyt löytyi liikettä. Hujaus ja kyy piiloutui tienvarsikanervikkoon. Niin hyvin se osaa maastoutua, että sitä ei enää erota vaikka etsimällä etsin.
Tunnistaako kyy askeleet, muttei ymmärrä varoa auton aiheuttamaa tärinää? Entä ruohonleikkuri? Löysin kesällä mummolan mustaherukkapuskan alta leikkurin teriin pätkiintyneen kyyn. Eikö vain ehtinyt piiloon pärisevää konetta, vai eikö tunnistanut vaaraa?
Tänä kesänä samaisessa rinteessä käärmeitä ei ole ollut ollenkaan niin paljon kuin viime kesänä - tai sitten näkö vaan on entisestään huonontunut... Olen pohtinut kyykadon syytä, mutta artikkeli selventi senkin - kannat saattavat vaihdella paikallisesti vuosittain, mutta kokonaismäärässä ei ole suuriakaan vuosittaisia vaihteluita. Nyt puolukka-aikaan kyitä kuitenkin näkee usein niiden vaeltaessa talvehtimispaikkoihin. Samaan hyväksihavaittuun talvipesään voi kerääntyä satojakin käärmeitä.
Tiesittekö muuten että kyy saattaa toisinaan kiipeillä korkeallekin pensaisiin ja puskiin? Älä mieti sitä faktaa vattupusikossa :)
Jos haluat nähdä kyyn luonnossa, se onnistuu varmimmin keväällä kun ne lämmittelevät aurinkoisilla paikoilla. Etsi kartasta joku käärmeisiin viittaava paikan nimi (Käärmeniemi, Käärmekallio...), kumpparit ja kamera matkaan ja käärmeitä bongailemaan :)
TÄSSÄ linkissä Kaarina Davisin blogista löytynyt mielenkiintoinen juttu käärmeistä - käypä lukemassa ja tiedät taas paljon enemmän :)
Yhteistyössä: Olympus - Pen Lite E-PL5
Käväisin tuolla viime vuoden postauksessasi ja jäi kiinnostamaan tämä: muistatko, painuiko puolukkahillo miten paljon kasaan sokerin kanssa keitettyäsi, jos alunperin oli 10 ltr puolukkaa + 330 g sokeria? Mietin vain purkkitarvetta, kun meillä uhkaa kohta purkkipula. Omena- ja kurpitsahilloa on keitetty, mutta aroniatkin vielä puskassa odottamassa. Niistä muuten teen hillon omenan kanssa ja tulee tosi hyvää. Minäkään en IKINÄ laita sokeria niin paljon kuin ohje sanoo ja aina on hillot säilyneet hyvin. Meillä on se maakellari! On hyvä peli, vaikka näihin hillonkeittoaikoihin ei olekaan kesän jäljiltä vielä tarpeeksi viileä. Ostettiin viime syksynä kellariin jääkaappi arkkupakastimen viereen ja se on ollut hyvänä apuna kesällä, esim. kakkujen ja muiden leivonnaisten säilytyksessä. Kellariin saa sitten kivasti tyhjentyneet pullot ja purkit ja siellä talvehtii joitakin kukkiakin. Tilaa vaan pukilta kellari itsellesi, ehkä toiveesi joskus toteutuu:)
VastaaPoistaHei ja sydämellinen kiitos ihanasta viestistä :)
PoistaEn nyt tarkempia prosenttilukuja osaa sanoa, mutta noin puoleen puolukat kutistuu keitettäesssä jos kokonaisiin verrataan. Minä joudun mahduttamaan kaikki keittohillot jääkaappiin - edelleenkään ei pukki ole minua kellarilla muistanut... Pakastimia on nyt kolme arkkua ja kaksi kaappia - tapissaan nyt kaikki ja omenahillot ja -mehut pitäisi vielä mahduttaa. Tuskailin jo että taasko täytyy yksi lisää hankkia, mutta ystävä tarjosi nyt ensiapuna parisataa litraa tilaa omastaan.
Nuo nykyiset lasin- ja metallinkeräyspisteet ovat lasipurkkien kadon syy - nyt kaikki erottelevat ne toisistaan ja heittävät pois. Pitäisi kyllä informoida ihmisiä että kierrätyskeskuksiin veisivät tyhjät lasipurkit kansineen - varmasti on ottajia. Muutenkin lasipurkeista voi askarrella vaikka mitä ja osa niistä on tosi kauniin mallisia.
Minäkin keittelin joskus aronia-omena-hilloa ja toinen hyvä oli kesäkurpitsa-aronia-hillo. Nyt en ole saanut aroniaa pariin vuoteen kuin muutaman pikku rasian. Ne olen säästänyt raakakäyttöön pirtelötarpeiksi.
Aiheesta toiseen - tuli aroniasta mieleen saskatoon. Isällä on pensas ja on ihan älyttömän hyvä marja. Yritän ensikesänä keksiä sille kasvupaikan omalle tontillekin. Menestyy ainakin V-vyöhykkeellä asti ja ihmettelen kyllä ettei ole tunnetumpi ja käytetympi marja.
Ihan älyttömiä ovat hilloihin ohjeissa käytettävät sokerimäärät - ja niin ovat moniin leipomuksiinkin. Toisaalta pakastin on siitä hyvä että sokeria ei tarvita lainkaan. Omenan soseutan siltään enkä marjoihin tai mehuihinkaan lisää sokeria yhtään.
Mutta vielä on syksyä pitkästi jäljellä - jatketaan sadonkorjuuta vaikka pakastimet paukkuu saumoistaan :)
Hei taas ja kiitos vastauksesta!
PoistaMeillä pakastintilaa on liian vähän sadonkorjuuintooni nähden ja siksi osa marjoista pitää keitellä hilloksi. Kyllä mieluummin suosisin raakapakastamista, siinä tulisi työvaiheitakin paljon vähempi. Toisaalta purkkihilloissa on oma viehätyksensä, varsinkin lettujen kanssa. Ei ole tullut muuten mieleenkään (!) käydä lasinkeräyspisteessä. Siellähän voisi olla ehjiä purkkeja, jos astia on sellainen avokantinen. Niistä syvistähän et mitään ongi pois.
Satokausi todellakin jatkuu: eilen sain aivan upeita kanttarelleja 3 ltr "iltalenkilläni" (sitaateissa siksi, että ihan tarkoituksella menin sankko kourassa niitä etsimään). Harmittavasti hämärän hyssy tuli nopeammin kui olin ajatellut ja mustikkasaalis jäi kovin pieneksi. Olen ihmetellyt, miten kummassa mustikat ovat vielä niin napakoita, vaikka ovat paisuneet isoiksi. Liekö kuivuus/vähäsateisuus syynä, ehkä.
Puolukankeruu on vielä alkutekijöissään, mutta niitä saa ja pitkään. Metsät ovat onneksi niitä pullollaan ja omalla osittain luonnontilaisella tontillakin ihan mukavasti.
Sinulle ihanaa sadonkorjuuaikaa ja kiitos ihanista postauksista! Käyn säännöllisesti kurkkimassa, mistä aiheesta kirjoitat.
Hei Johanna! Olen kanssasi samaa ikäluokkaa oleva kotihengetär täältä itäisestä Suomesta. Kyytekstisi toi mieleeni liki kolmenkymmenen vuoden takaisen luontokokemuksen. Olimme koko perhe(vanhemmat ja 4 lasta) poimimassa puolukoita louhikkoisessa maastossa. Puolukoita oli ihan punaisenaan, mutta niin oli kyitäkin, isoja ja pieniä. Muistan kuinka nyt jo edesmennyt isäni, metsätyönjohtajana luonnossa tottunut kulkemaan, kova tupakkamies sanoi meille lapsille, että eikös oteta tuollainen pieni kyynpoika tikkuaskiin talteen ja viedään se kotiin lemmikiksi. Me lapset kyllä tiesimme, että kyyt ovat myrkyllisiä, ja siksi isän humoristinen ehdotus puistatti ja samalla kiehtoi meitä.
VastaaPoistaHei Kotihengetär ja kiitos tarinasta :)
PoistaMinä en ole koskaan nähnyt ihan pientä kyynpoikasta - ehkä en vain sitten erota niitä kun ilman laseja kuljen marjassa. En minäkään ihan ole käärmefobioista päässyt vaikka niitä olen paljon nähnytkin. Aina kun yhden näkee niin kyllä se hetken aikaa on mielessä kun kättä tunkee kivien ja kantojen koloihin nostamaan varpuja rohmulle.
Eihän purema terveelle aikuiselle hengenmenoa ole. Mummoa tämäytti sääreen ja viikon verran olo oli vähän huono ja jalkaa särki. Meinasin kyllä että huhtikuussa voisin mennä ihan varsin samaan rinteeseen kyitä katselemaan - jos näkisi niitä poikasiakin.
Mukavaa syksyä sinulle. Terveisin toinen kotihengetär, tai ehkä paremminkin kotipeikko kun katsoo lasit päässä peilistä :)
No hei kotipeikko! Sisäinen kauneushan se on tärkeintä, eikös niin. Kyihin en ole sitten lapsuusvuosien juurikaan törmännyt. Nykyään metsän eläimistä eniten inhottavat hirvikärpäset, joita tuntuu olevan ainakin täälläpäin ihan liikaa, kiitos hirvien ja lämpimän syksyn. Tosin meidän suurperheen (minä ja mies) vuotuinen marja- ja sienisaalis saadaan kokoon muutamalla metsäreissulla. Meidät molemmat on lapsena kyllästetty mm. puolukkavispipuurolla niin perusteellisesti, eikä juuri muitakaan puolukkajuttuja tarvitse tehdä. Kolmen litran sanko puolukkasurvosta riittää vallan mainiosti pariksi vuodeksi. Saskatooni on ihan kiva kasvi, mutta linnut putsaavat sen tosi tehokkaasti, ennen kuin marjat kerkeävät edes kunnolla kypsyä. Jostakin luin, että saskatoonilla saat varmasti mustarastaan (ja räksät) pihallesi. Ihanaa syksyä meille kaikille!
PoistaHei vaan :)
PoistaTotta on - mutta voisihan sitä olla hyväluonteisen lisäksi vielä hyvännäköinenkin :D
Tämä rinne on ihan takuuvarma kyypaikka. Nyt niitä on ollut vähemmän - toisaalta niitä on kutkuttava nähdä, vaikka niitä kavahdan minäkin.
Hirvikärpäsiä on täällä kohtullisesti - pahempaakin on koettu. Viime kesänä niitä ei ollut kuin nimeksi.
Ei isällä ole ollut mitään ongelmaa saskatoonin ja lintujen kanssa. Onko sekin paikallinen tai vuosittainen ilmiö miten linnut verottavat puutarhaa. Huomasin että tänä kesänä räksät eivät olleet ollenkaan ongelmaksin asti mansikkapenkeissäkään. Mietin että olisiko aikaisin kypsynyt mustikka houkutellut ne metsiin?
Minä kyllä tykkään puolukasta. Koko viime talven söin sitä desin-pari soseena turkkilaisen jogurtin kanssa aamupalaksi. Jotenkin se kirpeä hapokkuus houkutteli ja tuntui sopivalta. Marjapuuro on meillä edelleen kaikkien herkkua - vaikka sitä on syöty varmaan miljoona litraa :)
Toivotaan vielä aurinkoisia syyspäiviä. Suppismetsään on hinku ja tänään Veikko-pappa taas kyseli saareen muikkuretkelle.
On hyvin yksilöllistä, miten käärmeenpureman kukin kestää eikä sitä voi tietää ennen kuin pureman saa. Oma lähisukulaiseni vietiin terveyskeskuksen antaman ensiavun jälkeen tajuttomana keskussairaalaan, jossa hän joutui olemaan viikon. Jalkaterään tulleen pureman seurauksena koko jalka nivuseen asti oli aivan sinipunainen ja turvonnut. Toipumiseen meni kuukausia ja sen jälkeen ovat marjat ja sienet saaneet olla hänen puolestaan metsässä.
VastaaPoistaEi tietenkään ole leikin asia milloinkaan jos kohdalle osuu. Muistan lapsuudesta tapauksen jossa käärme puri kolme-vuotiasta lasta käteen ja tilanne oli tosi kriittinen.
PoistaMummolleni puremasta tuli vain "vetämätön" olo ja kipeä jalka. Miestäni tämäytti kerran takapuoleen kun istahti kivikkoon - vähän kipeä ronkka, ei muuta.
Kaarina Davis kertoo jutussaan että käärmeen pureman voimakkuus vaihtelee hyvin paljon. Pahimpia ovat pienet jotka eivät vielä osaa säännöstellä myrkyn määrää. Miten sellaisia lyijykynän kokoisia käärmeitä pystyy edes varomaan...
Toivon kuitenkin ettei tarvitse itse koskaan kokea sitäkään.