maanantai 9. syyskuuta 2013

Intiaanileiri

Meillä oli hieno viikonlopun telttailuretki saaressa Keiteleen Karttuselällä, Veikko-ystävän "mökillä". Vaikka arvostan taitavia kalastajia ja kalan käsittelijöitä, niin elämäni ensimmäisten verkkokalastuskeikkojen jälkeen omalta jutulta tuntuvat kuitenkin edelleen marjat ja yrtit. Muikkujen kanssa pärjäilin, mutta isot kuhat jätin suosiolla Veikon osaaviin käsiin.
Leirissä on aitoa retkitunnelmaa. Sateella olo saattaisi käydä pikkuhiljaa ankeaksi, mutta kuivalla säällä olosuhteet ovat täydelliset



Kotipoukama

Päiväverkot

Kuhaa

ja ahventa

Voita paistamiseen - ripaus suolaa - retkilounas on siinä.

Marja- ja sieniretkellä. Saaressa oli ihan valtavasti napakkaa ja hyvälaatuista mustikkaa. Puolukkaakin löytyi, ja isot alueet variksenmarjaa. Sieniä ei ollut, vaikka aiemmin olen kerännyt samasta saaresta sangoittain mustatorvisieniä.



Päiväkahvit

Illalla muikkuverkot


Ja verkot ylös aamuviideltä




Kiitos kaikista kommenteista ja viesteistä aiempiin juttuihin. Kunhan saan taas kotisysteemit retken jäljiltä päivitettyä, niin palailen niihin :)

Yhteistyössä: Olympus - Pen Lite E-PL5


5 kommenttia:

  1. Voi, mä haluan mökille Pohjois-Karjalaan! Ihana syksyinen luonto ja sen antimet!
    Aurinkoisia syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Ymmärrän tunteen... Mekin yleensä vielä syysloma mökkeillään, vaikka aika pimeää alkaa sähköttömässä mökissä siihen aikaan olla :)

      Poista
  2. Ihana saari, en ehtinyt lukea missäpäin. Miten on miehesi laita, harrastatteko laisinkaan mitään yhteistä kun et hänestä koskaan mitään mainitse. Olisi luullut häntäkin kiinnostaneen samoinen erämaaseikkailu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saari on Keitele-järvellä.
      Kyllä me miehen kanssa on oltu tässäkin saaressa sieniretkellä monet kerrat. En ihan kaikkia harrastuksiaan jaa - eikä hänkään kyllä minun :)
      On nyt työkeikalla ulkomailla - ei ihan joka kuukausi edes käy kotona. Eipä sitten näissä postauksissa senkään puolesta vilahtele.

      Poista
    2. Moi Johanna

      Terveisiä mieheltäsi täältä vuonon varrelta. Laitoin taas vaihteeksi tänään kalaruokaa kun sitä on meressä tarjolla niin paljon kuin vain jaksaa kalastaa. Seitä, makrillia ja ruijanpallasta.

      Terveisin
      Reissumies maailmalta

      Poista