lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kun lapset saavat valita


Tämän aamun uutisointia parhaiksi valituista kouluruuista - kaksi ensimmäistä sijaa meni kasvisruualle; porkkanasosekeitto ja kasvisrisotto. Ihan mahtavaa - tänään laitan se kunniaksi kyllä minäkin sosekeiton taas tulille :)

Kaksi tyttäristäni valitsi koulussa kasvisruuan jo yläasteelta lähtien. Yläasteella kasvisruokailijat olivat aika marginaalisen pieni ryhmä, lukiossa kasvisruokailu on jo huomattavasti yleisempää.
Minua on aina hiukan mietityttänyt tytärten kertoma - kouluruokalassa kaikki kaverit huokailevat heidän kasvisruokiensa äärellä - miten ihanalta ne näyttävät ja tuoksuvat. Ja sekin, että koulun yksi viikottainen kasvisruokapäivä on tytärten mukaan kaikkien suosikki: pinaatti- ja porkkanaletuista ei valita kukaan, kaikki tykkäävät kasvissosekeitoista, hernekeitto on hyvää mutta moni karttelee siihen lisättyjä kinkunlämpäreitä - olisi parempaa ilman, kasvispyörykät menivät tyttären mukaan kuumille kiville - niitä kauhoivat jopa pojat enemmän kuin lihapullia.

Mietin josko tytärten kehut koulun kasvisruuasta ovat olleet siltä osin puolueellisia, että he ovat kotona jo tottuneet niihin - ja kaveripiirikin ehkä ajattelee hiukan samoilla linjoilla...

Mutta ei, tämän päiväisen uutisoinnin perusteella kasvisruoka näyttäisi olevan lasten makuun ihan yleisestikin. Hieno asia - olen ihan oikeasti ilahtunut jutusta. Kasvisruuan osuuden lisääminen suomalaisten ruokavalioon on ainakin nykytilanteessa pelkästään positiivinen asia; se että sitä puolustaa eettisillä ja yhteiskunnallisilla näkökulmilla, terveyteen positiivisesti vaikuttavana tai sillä että se on edullisempaa, ei vielä vakuuta lapsia. Mutta se että kasvisruoka maistuukin hyvälle - sitä ei tarvitse perustella lapsille :)


8 kommenttia:

  1. Koulujen kasvisruoka on todellakin sitä maittavampaa sorttia kuin normaali ruoka. Johtuisiko sitten siitä, kun kasvisruoka on usein valmistettu "ajatuksella" - pitää sopia kasvisruokailijoille, olla mahdollisesti gluteenitonta ja ottaa allergiat huomioon etenkin jos kasvisruokailijoiden määrä on pieni ja kaikki nämä erityisruokailijat on otettava huomioon samassa ruoka-annoksessa. Valitettavasti se normaali ruoka on sitten sitä "purkista ulos ja lämmitettäväksi" - tyyliä ja sen kyllä maistaa...

    Omia kouluruokien lemppareitani olivat lempeä kanakeitto ja pinaattiletut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista :)

      Totta saattaa olla sekin mitä kirjoitit.
      Yläasteella kasvisruokailijoita ei vielä kovinkaan suurta ryhmää ollut, mutta lukiossa määrä on selkeästi suurempi. En osaa sanoa, missä määrin ruuan valmistuksessa käytetään eineksiä tms. normiruuan ja kasvisruuan kohdalla, mutta sitä olemme pohtineet, että kun lihaa ei käytetä, jääkö rahaa / annos enemmän ja silloin pystytään panostamaan ruuan laatuun joltain muulta osin?

      Tyttäret kehuvat, että viikottainen kaikille suunnattu kasvisruokapäivä on tosi tykätty ja että he eivät ole koskaan kuulleet valitusta kasvisruuasta. He eivät myöskään ole huomanneet varsinaista laatueroa kaikkien yhteisellä kasvisruualla verrattuna kasvisruokailijoille erityisesti valmistettuun ruokaan.

      Kyllähän koulujen keittiöissä ihmeitä tehdään sillä rahasummalla, mikä on käytettävissä annokseen / ruokailija :) Pinaattiletut minäkin muista - niitä vaan ei ainakaan meidän aikana saanut kuin lasketun määrän / ruokailija...
      Ne 70-luvun kouluruokaklassikot - tilliliha, merimiespihvi, maksapyörykät ja veripalttu eivät kyllä uppoa vieläkään...

      Poista
  2. Täkäläisessä koulussa ei tarvitse valita kasvisruokaa, sitä valmistetaan joka päivä n annosta ja kuka vain saa ottaa sitä, liharuuan lisäksi tai pelkästään. Minusta hyvä systeemi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Onpa uskomaton juttu... Onko teillä pieni koulu - vai miten se on mahdollista? Täällä kasvisruokaa saa vain kortilla - eli annokset on laskettu.

      Poista
  3. Meidän koulussa minunkin lempparit on pinaattiletut, kasvispyörykät ja hernekeitto! aika hassua en ole edes ajatellut että ne kaikki on kasvisruokia :D Syökö teidän lapset kalaa? jos ei niin millä korvaatte sen/ korvaatteko ollenkaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Eikö ole jännä juttu, että kasvisuoka ihan oikeasti maistuu lapsille - ja silti jatkuvasti vaan on kova vääntö ettei kasvisruokapäivien osuutta saa lisätä... Suomessa lapset noin keskimäärin saavat lihaa paljon yli laskennallisen tarpeen - eli senkään puolesta ei vanhempien tarvitse huolestua.

      Kalaa ja lihaa meillä syödään satunnaisesti (aika harvoin) kun mies sitä valmistaa. Liha on riistaa, kala Keiteleestä Veikko-papan kalastamaa. Meillä käytetään paljon kasvisperäisiä kylmäpuristettuja öljyjä ja siltään mm. öljyhampunsiemeniä. Vitamiinilisänä otamme välillä B12 - vitamiinia ja käytännössä jatkuvasti D-vitamiinia.

      Poista
  4. Kasviskeittoa meilläkin syöty tänään, teen aina ison satsin kerralla.
    Sinulla on todella hyviä ruokaohjeita, kokeiltu on. Viimeksi kasvislaatikkoa ja oli todella hyvää.
    Mainitsemastasi kasvohieronnasta olisi joskus mielenkiintoista kuulla lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :)
      Minä tein aamusta sellerisosekeiton - kattila on jo tyhjä... Sitä kyllä suosittelen kokeilemaan, jollet vielä ole ehtinyt.
      Joulualesta rohmusin porkkasosepusseja useamman kymmenen... Niistä on tosi nopea ja helppo tehdä porkkanakeittoa. Nytkin jääkaapissa pussi sulamassa huomiseksi :)

      Se kasviskaalilaatikko on yksi minunkin suosikkeja - aina vaan maistuu yhtä hyvältä.

      Googlaamalla löytyy erilaisia kasvohierontaohjeita. Kunhan ehdin, niin linkitän oman suosikkini. Vaikutus on kyllä ihan konkreettisesti näkyvä. Väsyneet ja valahtaneet kasvot ryhdistyvät ja väri tasaantuu. Kannattaisi tehdä joka ita (en kyllä jaksa tai viitsi :) ja ennenkuin meikkaa / valmistautuu juhlakuntoon :)

      Poista