torstai 9. elokuuta 2012

Marjaseura

Edellinen mustikkametsäjuttu sai yllättävän paljon lukijoita & kommenttejakin. Kiitos niistä :)

Ihmettelyä ovat aiheuttaneet "ahkeruus" ja "valtavat marjasaaliit" :) Eihän marjastuksessa / sienestyksessä / yrttien keräilyssä ole kuitenkaan ollenkaan kyse ahkeruudesta, vaan ihan siitä että pääsee poimimaan tai keräilemään. Siitä kiitos jokamiehenoikeuden, meidän suomalaisten "oma juttu" jota ihan kaikki vaan valitettavasti eivät ehdi / huomaa / halua hyödyntää.


Muistelisin että viime syksynä Keski-Suomalaisen päätoimittaja kirjoitti itseänikin kauan mietityttäneestä aiheesta; Suomi on väärällään miehisiä metsästys-seuroja (On mukana toki jokunen nainenkin), joihin liittymällä pääsee alkuun metsästysharrastuksessa. Missä ovat marjastus-seurat, joihin aiheeseen perehtymätön voisi liittyä, saisi ehkä yhteiskuljetuksen marjamaille sekä tietoa ja vinkkejä marjojen poimimisesta ja sadon hyödyntämisestä?

Minulle marjastus on aina ollut itsestäänselvyys ja helppoa; Isä vei metsään joka kakaran heti kävelemään opittua. Edelleen meidät aikuiset sisarukset isä vie lakka- ja karpalosuolle, neuvoo parhaat mustikkapaikat, etsii pakurikääpiä ja touhuaa rankametsässä siinä sivussa.

Ymmärrän kyllä miten mahdoton kynnys kaupungissa syntyneelle, kasvaneelle ja asuvalle on aloittaa marjastusharrastus niin että touhusta jää mukava muisto, into palata metsään ja vielä huima marjasaaliskin. Thaipoimijoita sivuavissa keskusteluissa meitä "pullamössösuomalaisia" moititaan laiskoiksi, emme viitsi / halua mennä ötököitä kuhisevaan metsään. Jäämme kokonaan ilman mustikoita jos 5000 Thaimaasta lennätettyä poimijaa ei niitä meille metsästä tarjoile... Uskon että totuus on monelle kuitenkin vain yksinkertaisesti marjastuksen aloittamisen hankaluus. Mistä aloitan, milloin ja miten?

Ruuan terveysvaikutuskeskustelu käy kuumana, suomalaisissa nuorissakin on paljon niitä, joita omien marjojen ja muiden luonnon antimien käyttömahdollisuudet kiinnostavat. Netistä ja kirjoista saa tietoa & vinkkejä; Mustikan lehdet voi kuivata tee- ja viherjauheaineksiksi, marjoista terveellinen smoothie, kanervankukista rauhoittava iltatee, horsmasta voi syödä juuret, lehdet ja versot, nokkonen on suomen ravintorikkain kasvi... Tietoa on paljon mutta käytännön toteutus ontuu

Mistä löytyisi taho, joka veisi aiheesta innostuneet ihan konkreettisesti sinne missä tapahtuu; Mustikkametsään, vattupusikkoon, yrttiteeainesten keruuseen, sienimetsään...
Olisiko tässä ihan yritystoiminnan ainesta? Entäpä voittoatavoittelemattomat yhteisöt; esim. Martat tai luontoseurat? Kuka järjestäisi kaupungeissa asuville nuorille / lapsiperheille / mummoille / autottomille päivän marjastusretkiä lähimetsiin?

Kimppakyyti pikkubussilla kohtuuetäisyydelle, ohjeistus tarvittaville välineille (halvempaa harrastusta tuskin on) ja paikanpäälle joku aiheeseen perehtynyt kädestä pitäen neuvomaan ja antamaan vinkkejä. Kertaohjeistus voi jo olla riittävä ponnahduslauta harrastuksen aloittamiseen ainakin auton omistaville. Autottomille säännöllisiä yhteiskuljetuksia, joiden kustannukset saadaan varmasti ihan kohtuullisiksi kulut jakamalla.





Harvoin näitä "yhteiskunnallisia aiheita" kommentoin tai niihin puutun mutta tämän nyt purin sydämeltäni. Odottelen lapsia ensimmäiseltä koulupäivältä kotiutuvaksi ja sillä sekunnilla kun ovat paikalla, painun vattupusikkoon, ämpärit, eväät ja kaikki mukaanhaluavat takapenkillä...

6 kommenttia:

  1. Itse olisin metsässä vaikka koko ajan, mutta eihän työssäkäyvällä ole niin sitä aikaa. Paitsi viikonloput. Onneksi kohta alkaa loma ja viikonloppuinahan ehtii. En malta odottaa. Nimimerkillä ei vielä mitään poiminut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sinulla alkoi loma, tervemenoa metsään :) Sama minulla, aina jos vaan sattuu marja-aikaan jotain pakollista muuta niin kyllä ahdistaa... Vielä ehdit poimia kaikkea mahdollista. Mustikat ovat nyt parhaimmillaan; isoja, makeita ja irtoavat hyvin. Minun vaan on pakko lopettaa, yksi pakkasarkku sitä lajia on jo kasassa. Vattutilanne täällä ei vielä kovin lupaavalta näytä. Jos niitä en saa kasaan ihan toivottua määrää niin lohkaisen sitten vattuarkusta lisätilaa mustikoille :D

      Poista
  2. Kyllä mä ihan rehellisesti sanon, että mä vaan kerta kaikkiaan inhoan sitä poimimista. Ja ihan mielelläni maksan sille, joka sen homman mun puolestani tekee. Mä olen monet vuodet jo ostanut marjani noilta innokkailta, jotka poimii niin paljon ettei ite tarvii puoliakaan ja siksi myyvät muille.

    Ajatuksen tasolla toi on tottakai niin, että jokaisen suorastaan pitäis vaivautua mettään. Mutta no, meitä on moneen junaan. Mua kiinnostaa sit toisenlaiset jutut. Poimikoot he, keitä se innostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kyllä :) Minulle pitäisi maksaa aika kohtuullinen korvaus jos esimerkikksi kävisin katsomassa jääkiekko-ottelun tai seuraisin Olympialaiset... Kun vaan eivät kiinnosta yhtikäs yhtään :)

      Sillä vaan tuon ajatuksen heitin että täälläkin pikkukaupungissa saa opetusta vaikka sun mihin taitoihin kansalaisopiston / urheiluseurojen / järjestöjen / yhdistysten kautta ja järjestettyjä retkiäkin riittää Ikeasta retriittiin...

      "Ammattilaiset" eivät näitä järjestettyjä marjaretkiä tarvitse mutta väitän että olisivat lapsillekin vaihtelua niihin iänikuisiin Särkän-niemi bussimatkoihin... Vanhuksetkin varmasti nauttisivat metsäretkistä, saaliskaan ehkä ei aina olisi se pointti.

      Poista
  3. Hieno idea. Kyllä minä voisin lähteäkin "marjaseuran" retkelle. Kaupunkilaisena ei välttämättä tule helposti lähdettyä metsään itsekseen samoilemaan, johan sinne voi vaikka eksyä. Itselläni on tiedossa sienipaikat, jossa miehen kanssa käydään. Marjastus on jäänyt vähemmälle (suurin syy ehkä ikävät itikat).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :)
      Marjastus on harrastus muiden joukossa. Oli harrastus mikä tahansa niin kyllähän neuvot ja ohjeet alussa auttavat pääsemään alkuun.

      Lakassa en ole käynyt kuin Keski-Suomessa mutta ainakin suot ovat sellaisia maastoja joihin ei ilman yhtä "kartalla pysyvää" henkilöä kannata lähteä. Nykyisin tosin GPS-laitteet helpottavat metsissä liikkumista. Itselläni ei sitä ole, mutta jos joskus sellaisen hankinkin niin naru-kaulassa-kompassi on aina hyvä pitää mukana. Ei ole ollenkaan harvinaista pudottaa puhelinta järveen tai ojanpohjalle... Testattu on sekin :)

      Eilen juuri tuttu pappa kävi kertomassa että mustatorvisieniä on meidän "omalla paikalla" ihan valtavasti. Ihan täpinöissäni odottelen nyt että pääsen ne hakemaan :)

      Poista