sunnuntai 26. elokuuta 2012

Yrtti-iiso

Harva tuntee tätä ihanaa yrttiä, vaikka se täyttää kaikki puutarhan must-kasvin kriteerit. Kylvin siemenet alkujaan yrttipenkkiin, mutta nyt se on levinnyt ympäri tonttia kukkien nykyisin vähän joka nurkalla. Yrtti-iiso (Koreanyrtti-iiso) on helppo kylvää siemenistä suoraan kasvupaikalle. Ainakin Keski-Suomessa kolmos-nelos vyöhykkeellä se talvehtii hyvin. Osan taimia heitän talveksi valeistutuspenkkiin ja nostan keväällä terassiruukkuihin. Oma iisoni on valkeakukkainen mutta sinikukkainen anisiiso taitaa olla yleisempi  laji?

Korenyrtti-iiso maistuu makealle ja mukana on myös vahva lakritsin aromi. Hyvänmakuinen makea yrtti on erityisen käyttökelpoinen makeiden ruokien mauste ja koriste. Olen käyttänyt pieniä valkoisia kukkasia kiisseleiden ja suklaakakkujen koristeena tuoreeltaan. Myös lehdet ovat kauniita koristeluun kokonaisina tai ohuiksi suikaloituina.

Lehtiä ja kukkia on helppo kuivata talven teeaineksiksi. Itse kuivattelen ne saunan lauteilla sanomalehtien päällä. Ainavalmis kiuas pitää saunan aina hiukan ylilämpimänä, joten se toimii löylyjen välillä erinomaisesti sienien ja yrttien kuivatuspaikkana :)

Terveysvaikutuksiltaan iiso ei taida mikään superkasvi olla. Sitä ei edes mainita suurimmassakaan osassa kasvi- tai puutarhakirjoja. Siitä valmistetun teen sanotaan parantavan ruuansulatusta, mutta iisoa on mukava juoda teenä jo pelkästään hyvän makunsa takia.

Lehdet ja kasvutapa muistuttavat nokkosta. Iisolla on hauska yllättää pienet ja isommatkin vieraat. "Oletko huomannut että kukkapenkissäsi on nokkosta... Hui, kosketko siihen paljain käsin... " :D

Mutta parhaan parasta iisoissa on, että ne vetävät magneettina puoleensa perhosia ja mehiläisiä. Voisin seurata terassilla istuskellen tuntikausia kuhinaa joka käy iisojen kukinnan ympärillä. Kasvi kukkii useamman viikon, ihasteltavaa riittää erityisesti nyt loppukesällä ja alkusyksystä perhospaljoudessa joka pyrähtelee anisiison kukissa. Eilenkin laskimme Aneten kanssa ainakin parikymmentä perhosta yhden iisopuskan ympärillä.

Koreanyrtti-iisoa terassin reunalla. On nyt syksyllä noin puolitoista metriä korkea.


Kukkien ympärillä käy aina kuhina...





Raikas ja hyvänmakuinen yrttiteeaines


Kukat ja lehdet sopivat jälkiruokien koristeluun.


2 kommenttia:

  1. Anisiisossa on myös se hyvä puoli, etteivät kirvat ilmeisesti pidä siitä. Yrttimaani kaikki muut kasvit tuhosi kirvat ja loppuihin iski jokin kasvitauti, mutta iiso sen kuin vain rehottaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan :)
      Ihan totta muuten kun nyt sen sanoit - siihen ei tosiaankaan iske mitkään taudit.
      Tänä kesänä ei perhosia vaan näkynyt - niitä ei vissiin ollut ollenkaan normaaliin tapaan.

      Poista