torstai 23. heinäkuuta 2015

Koulimattomat


Ryhmäpurjoa voisi kai kutsua "laiskan puutarhurin purjoksikin". Mielenkiinnosta kokeilin tänä keväänä vanhaa kasvatusvinkkiä:
"Purjon ryhmäistutuksessa 24 purjosipulin siementä kylvetään yhteen ruukkuun. Taimia ei koulita tai eroteta toisistaan, vaan istutetaan ulos yhtenä pottina. Kasvatustapa olisi teorian mukaan rajallisella tonttitilalla satomäärältään tehokkaampi kuin yksittäin kasvatettuna - tosin laadultaan epäyhtenäisempi."

Nämä ryhmäpurjot esikasvatin ihan tarkoituksella - mutta ihan sama lienee, vaikka hyödyntäisi tarkoitukseen koulinnasta ylijäävät taimiryppäät?

Vielä toistaiseksi ryppäänä kasvaneet purjot ovat aikalailla samoissa mitoissa kuin yksittäin istutetut. Etuna maksimaaliseen tilankäytön hyödyntämisen lisäksi on myös se, että alkukasvun hennot taimet ovat tukeneet toisiaan. Kasvutapaa sanoisin jopa "edustuskelpoiseksi" verrattuna varsinaisessa purjopenkissä vähän suuntaan jos toiseenkin kaatuileviin taimiin.

Istutin kolme ryhmäpurjorypästä uudelle kasvimaalle, ja yhden kokeeksi ruukkuun. Maassa kasvavat näyttävät voivan "paksummin". Lannoituksena olen käyttänyt ruohonsilppukatetta.

Yläkuvassa keskellä ryhmäpurjo - penkin reunakasviksi istuttelin taimipoistoista löytyneitä ruohosipulituppaita. Alla yksittäin istutettuja purjoja ja lehtiselleriä.


Lehtisellerin taimiakin jäi koulinnassa yli. Ylijäämärypäs oli niin tiukka, että taimet eivät päässeet käytännössä kasvamaan ollenkaan kevään mittaan. Vielä kesäkuussakin taimikippo nökötti kasvimaan nurkalla - ja istutin sen sitten siltään isoon ruukkuun terassin yrttiruukkujen joukkoon. Eikä se nyt ole mielestäni hassu tai turhake ollenkaan. Ihan kaunis lehtipuska - ja ohuita lehtisellerin varsia on kätevä nykäistä salaattien mausteeksi.

Että ainakin purjon ja lehtisellerin kohdalla kannattaa ensi keväänä säästää koulinnasta jäävät ylimääräiset taimet ja istuttaa ne ryppäinä hyödyllisiksi koristekasveiksi terassille :)

24 kommenttia:

  1. Taas mä sain niin hyvän idean ensikesää varten! Kiitos!

    Lisäksi purjon taimien kouliminen on niin hankalaakin kun ne on niin honteloita vaikka ne olisi useampaan kertaan latvonut. Uskoisin, ettei sato ole ainakaan vähäisempi kuin samalla maa-alueella kasvaneen purjon!

    Kasvattelen keväällä salaatiksi vähän kaikenlaista tupasta. Esimerkiksi lehtikaalejakin laitoin samaan ruukkuun 10 taimea, syö ne sitten pois kun alkavat liian suuriksi kasvaa.

    VastaaPoista
  2. Hyvännäköiset lehtisellerit :) Minä lintsasin omieni kanssa tänä vuonna. Koska sisätiloissa taimikasvatustilat ovat rajalliset, niin olen aikaisemmin esikasvattanut lehtiselleriä vain toukokuussa kasvihuoneessa, eikä se niin lyhyellä kasvatuksella ole oikein ehtinyt kunnon satoa tekemään. Keväällä huomasin Viherlandiassa todella runsaita lehtisellereitä myytävän 10 kpl taimikennostoissa hintaan 9 €. Ostin potin ja kotona jaoin aina yhden taimen (olivat jo isoja puskia) puukolla kolmeen osaan ja niin minulla oli 30 reippaan kokoista lehtiselleriä maahan istutettavaksi. Nyt ne on jo valtavia ja vähän ihmetyttääkin mihin saan sadon mahtumaan. Yhtään ei harmita tuo taimista maksettu hinta, vaikka muuten olen "henkeen ja vereen" siemenkasvatuksen kannalla omissa kasvimaatouhuissani. :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kivasta vinkistä! En ole oikein onnistunut koskaan purjosipulin kanssa. Joten tuota pitää sitten kokeilla ensi keväänä.

    VastaaPoista
  4. Nami hieman jopa kade, meillä ei kasva kuin punaviinimarjoja, raparperia ja kirsikkapuu. :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia mahtavasta sadostasti! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana blogi! löysin vasta tänään! Oletko hapattanut lehtikaalia?

    VastaaPoista
  7. Aivan ihana blogi:) Ainut asia mikä itsellä pisti silmään kun kesäillan pimetessä selailin alusta loppua kohti tekstejäsi (joista sain irti monia mahtavia vinkkejä ja reseptejä, jotka otin talteen ja pian menevät kokeiluun) oli "on lienee"- sanontasi. En tiedä onko teillä päin yleinen tapa sanoa näin, mutta lienee on itsessään jo olla-verbin muoto, eikä näin ollen kaipaa on-sanaa eteensä. Pakko oli mainita, vaikka aivan turhahan tuollainen on, kun näin ihana blogi kyseessä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaan lienee-sanontaan minäkin olen kiinnittänyt huomiota! Ei häiritse lukemista, kunhan pisti silmään :) Päivityksiä minäkin odottelen kovasti, insipiroiva blogi :)

      Poista
  8. Tomaattikuulumisia, kirppiskuulumisia, marjastuskuulumisia,mökkeilykuulumisia...
    Odotan intopiukeena.

    nim. merekki harakan perskuleet käy jo kasvihuoneessa johannatomaattivarkaissa....

    VastaaPoista
  9. Onko blogi lopettanut? :(

    VastaaPoista
  10. Mitä on tapahtunut, kun tänne ei enää tule postauksia?
    T: vakilukija

    VastaaPoista
  11. Ei mitään päivitystä :(, toivottavasti kaikki on hyvin?
    Päivityksiä kovasti kaipaillen.

    VastaaPoista
  12. Päivityksiä odottelen kiivaasti, etenkin kirppislöytökuulumisia:-)

    VastaaPoista
  13. Raa'at tomaattit tuotu sisälle. Kaikki muut ulkotyöt tekemättä. Inspiraatio blogi hiljaa jo mont kuukautta . Ikävä kirjoituksia ja muita juttuja....

    VastaaPoista
  14. Minullakin on ikävä ....

    VastaaPoista
  15. Hei - tulin vain toivottelemaan upeaa syksyä sinulle <3

    VastaaPoista
  16. Täälläkin yksi vakilukija kaipailee postauksia. Ihana blogi, yksi suosikeistani. Suuret kiitokset muuten lähettämistäsi tomaatin siemenistä. Itivät hienosti ja koulin ohjeittesi mukaan. Kasvoivat kiitettävästi sekä Tampereella että kesäpaikassa Viitasaarella ja tuottivat satoa runsaasti. Olen jakanut siemeniä/taimia tutuilleni ja työkavereilleni...

    VastaaPoista
  17. Hei...täälläkin odoteltu kovasti päivityksä.

    VastaaPoista
  18. moi! nyt riittää jo se metsässä kyykkiminen !! :D :D :D

    terv.Tiina

    VastaaPoista
  19. Onko blogi lopettanut?

    VastaaPoista
  20. Kaipaan ihanaa blogiasi, ethän vain ole lopettanut.

    VastaaPoista
  21. Juu, kyllä nyt pitäisi jo jotain kirjoittaa, ikävä!

    VastaaPoista