Tiedän, että metsässä liikkuessa pitäisi pysyä kärryillä ilmansuunnista ja maastonmuodoista. Parhaita kuitenkin ovat ne hetket, kun antaa askelten vaan viedä - olla osa yhtä. Välillä tietoisesti pakottaudun irti ajattomuuden harhasta - pysähdyn ja toisinaan hetkeksi vähän säikähdänkin. Kun aurinkoa ei näy ja metsä ympärillä on yhtä harmautta, niin välillä on vaan palattava todellisuuteen - mietittävä, katsottava ja kuunneltava...
Marraskuinen yllätys - vielä löytyi pannullinen kullankeltaisia kantarellejakin.
Näitä lähdettiin kuitenkin etsimään...
Ja löytyihän niitä - ihan hillitön läntti - sellainen johon ei löydy jalansijaa...
Taukopaikan keittiö pystytettiin metsätien varteen heitetyn jääkaapin rungolle.
Veikko - yksi parhaita ystäviäni - suppilovahverot on se "meidän juttu" :)
Lauantaina aamusta ajelimme taas tutuille sienipaikoille. Parin kilometrin matkalla jokainen parkkipaikka ja metsätien haara olikin varattu - hirvenmetsästysaika parhaimmillaan... Adrenaliinia uhkuva metsästäjäjoukko, kokoelma kivääreitä kovat piipussa, ajava koira, vauhkoontunut hirvi ja maastopukuinen suppismättäillä pyllistelevä rouva... Siinä oli yksi joukkoon kuulumaton :)
Väistyimme suosiolla ja tuuppasimme maasturilla ihan uusille urille - mäntymetsikköä sielläkin - ja taas löytyi sienipaikka.
Vielä kertaakaan en ole joutunut metsässä turvautumaan uuden puhelimeni karttatoimintoon - aina pienen miettimisen jälkeen sijainti on hahmottunut. Aion kyllä opetella käyttämään sitä ja luottamaan siihen. Se avaakin sitten ihan uusia mahdollisuuksia metsissä liikkumiseen. Kun kiintopisteeksi on merkattu auton sijainti, voi antaa mennä metsään yhtään miettimättä - niin pitkälle kuin sankoihin sieniä mahtuu :)
Ja sain muuten juuri viestiä, että blogini on top-twenty-listalla Indieday'in Vuoden inspiroivin ruokablogi -äänestyksessä. Vielä on mahdollisuus kiriä kärkikolmikkoon - siihen tähtään tällä Pyhäinpäivän keittiökuvalla :)
Älkää takertuko keittiötason pikkupuutteisiin: Kahvi on aamulla jauhetuista pavuista lähdeveteen keitetty, repusta löytyi rieskaa ja Fanipaloja ja penkalla istui kaksi onnellista kaverusta sienisankoineen...
Ääntä kohti mennään TÄSTÄ linkistä :) Eilistä paistoa kiittää kannatuksesta :)
Voi mikä saalis !!!! Olet sinä varsinainen maaemo :-) Kuivaatko kaikki ?
VastaaPoistaArvaa vaan että oli taas ihana viikonloppu. Ja kiitos tuosta maaemo -arvonimestä. Jos kaikista maailman titteleistä jonkun ottaisin ja saisin, niin sen :)
PoistaKyllä ajattelin kuivata kaikki mitä en ehdi tässä muutaman päivän sisällä ruuaksi laittaa. Suppilovahvero kestää kyllä hyvin odotellakin käsittelyä muutaman päivän. Näillä keleillä sangot voi jättää ulos odottamaan.
Ennen olin hirmuisen tarkka ja tiukka että keruusta samana iltana piti kaikki saada käsiteltyä. Saunan lauteille mahtuu kaksi-kolme sangollista. Loput sitten vastentahtoisesti ryöppäsin. Ei siinä mitää pahaa ole, mutta mieluummin kuivaan - kuitenkin luontaisin säilömismuoto suppiksille.
No mutta nyt siis ensimmäinen satsi on lauteilla - nelisen sankoa vielä ulkona. Kohta teen taas sienipiirasta ja -keittoa. Niin ja huomenna on luvattu poutaa ja arvaa vaan maltanko olla menemättä metsään :)
Voi Johanna, jos asuisin lähellä, niin punkisin mukaasi sienimetsään. Siellä ruumis saa luonnon terapiaa ja mieli rauhoittuu. Sain "vain" pari sankollista suppiksia, mutta ne riittäkööt ensi talvelle. Entisiäkin vielä on jemmassa. Tämän syksyiset kuivasin ja jauhoin hienoksi. Menevät niin paljon pienempään tilaan ja jauhoa on helppo sekoittaa melkein mihin tahansa ruokaan. Jos ei talvi kohtakaan tule, niin vielähän tuonne metsään ehtii:)
VastaaPoistaHei ja kiitos - kauniisti sanottu :)
PoistaViime kesänä vein muutamaa ystävää mustikkaan. Sellaisia joiden edellisestä kerrasta oli kulunut vuosia, jollei kymmeniä. Kaikki sanoivat aivan samaa - että kaikki ajatukset nollaantuivat, ei keskity mihinkään muuhun kuin marjoihin ja poimimisen hetkeen. Yksi oli minuakin sitkeämpi poimija - sain odotella että malttoi lähteä pois :)
Tykkään minä marjastaakin - ja kerätä yrttikasveja. Sienistä suppikset ovat kuitenkin suosikkini. Ehkä juuri tuo jatkokäsittelyn helppous houkuttaa. Ja tietysti se, että suppiksien myöhäinen satokausi ei osu minkään muun kanssa päällekäin.
En ole muuten itse jauhanut kuivattuja sieniä. Kiitos kun vinkkasit - totta on, että jauhona sitä on helppo ripotella vaikka mihin.
Täällä Keski-Suomessa saattaa olla nyt viimeiset suppishetket käsillä - etelässä maa pysyy sulana pidempään. Mene ihmeessä vielä sangon kanssa metsään :)
Mukava postaus :) Toivon todella, että voittaisit tuon inspiroivin ruokablogi palkinnon. Sinulla on aina niin hyviä ja terveellisiä ruoka-ohjeita.
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos Annukka :)
PoistaAha... Täsmentyi tämäkin asia. Luulin että hirvi lähtee koiraa karkuun ja siitä sitten pinkoo passissa kyttäävien metsästäjien saaliiksi. No ajaa tai ei, mutta eipä sinne sekaan viitsi kuitenkaan mennä pyllistelemään :)
Suppiksia on niin mahtava keräillä - ovat ehdoton suosikkisieneni.
Minä varmaan tekisin saman. En tosin keräisi sieniä, vaan makaisin mättäällä ja katselisin pilviä. Olisin yhtä luonnon kanssa.
VastaaPoistaHei vaan :)
PoistaEt sinä tarkenisi kauan siellä märällä mättäällä makoilla :) Paremmin pysyy varpaat lämpimänä kun hissuksiin kävelee ja kumartelee...
Aina vaan vanhemmiten metsä tuntuu lenemmän läheiseltä kuin urbaani ympäristö. Nykyään en enää millään menisi kaupunkiin - ehkä kerran vuodessa käyn Jyväskylän keskustassa. En ikinä vaihtaisi marja- tai sienireissua shoppailupäivään.
"Yhtä luonnon kanssa" - sitä yritin sanoa minäkin.