Ihan uusi kokeilu, inspiraation lähteenä kasvimaalla hulluna kasvavat lehtikaalit ja jääkaapissa ihan parhaimmikseen kypsyneet avokadot.
Guacamolen reseptejä on ihan yhtämonta kuin tekijääkin. Riittää että jemmassa on kypsynyttä avokadoa, sekaan sitten mitä kaapista löytyy.
Näin tänään: Pari kypsää avokadoa, reilusti tuoretta ruohosipulia ja muutama korianterin lehti (koska niitäkin on nyt omasta takaa), puolikas sipuli, pari tomaattia, pari valkosipulin kynttä, lime-mehua kantapalan verran (noin 2cm siivu), ripaus ruususuolaa ja mustapippuria, noin puolikas tuore chili (puuttuu kuvasta). Creme fraicheakaan en sitten tälläkertaa lisännyt mutta pari lusikallista sitä sopii myös hyvin sekaan.
Kuorittu avokado haarukalla soseeksi, sekaan aika pieniksi pilkottu sipuli ja hyvin pieneksi viipaloitu valkosipuli (en käytä puristinta, mielestäni valkosipulin maku tulee silloin liian vahvana), pieneksi paloiteltu tomaatti, silputtu ruohosipuli, hyvin pieneksi pipullettu tuorechilipala ja mausteet. Sekoitus ja jääkaappiin hetkeksi tekeentymään.
Tacokuorina lehtikaalin lehdet. Täytteeksi ruskistettua viipaloitua sipulia, esikeitettyjä kidneypapuja pakkasesta, paistettua viipaloitua paprikaa, tomaattia, kurkkua, homejuustoa ja sitä guacamolea. Kaksi kesäkurpitsan taimea tuottaa satoa kasvimaalla enempi kuin tarpeeksi. Aioin paistella niitäkin täytteeksi mutta en sitten enää viitsinyt... Kidneypavut lämmitin pannulla valkosipuliöljyssä, mausteeksi ripaus suolaa.
Kattaus kahdelle, romantiikkaa ei ole ilmassa :D Kuka missäkin, vain minä ja Lempi-tytär tälläkertaa kotona. Ruokaa jää siis näköjään yllinkyllin vielä huomiseksikin.
Hackmannin teräskipot ovat käteviä wrap-, taco-, ja tortillatäytteisiin. Ruskistan lämpimät täytteet laji kerrallaan ja teräskipoissa ne voi heittää odottelemaan lämpimään uuniin. Siellä pysyvät kuumina kunnes viimeinenkin erä on valmiina. Kipposet ovat ihan esittelykelpoisia ja ne voi nostaa suoraan uunista tarjolle.
Setti oli ihan tajuttoman hyvä. Jos lehtikaali on jollekulle hieman kirpakka siltään niin mausteinen guacamole kyllä peittoaa sen aromin. Täytteet pysyivät hyvin lehtien sisällä. Homma toimi paljon siistimmin kuin normi tacojen kanssa.
Täytteeksi voi soveltaa ihan mitä muuta vaan oman maun mukaan; esim. mozzarellaa, paistettua halloumia, erilaisia papuja, kanasuikaleita, jauhelihaa...
Jälkkäriksi Lempi haki takapihalta mansikoita, mausteeksi kermavaahtoa, koristeeksi mantelirouhetta ja raastettua tummaa suklaata, seuraksi lasillinen ihanaa Gancia Astia.
gluteenittomat tacot / lehtikaali tacoissa / gluteenittomat kasvistacot /
nam oli hyvää! :)<3
VastaaPoistaNo niin kyllä oli :) Tästä setistä tuli kerrasta yksi vakkariherkku :)
PoistaHei Johanna, kiitti vinkistä! Lehtikaali tacona on tosi kiva idea, siisti, nätti ja terveellinenkin. Tätä kokeillaan!
VastaaPoistaTuo kuohari, se on sinustakin hyvää? Sitä tarjottiin meillä keväällä lakkaisissa, mutta kukaan ei sanonut mitään. Ei kehunut mutta ei haukkunutkaan. Outoja vieraita, sanon minä.
Hei ja ole hyvä vaan :)
PoistaToimi paremmin kuin uskalsin toivokaan. En koskaan ole oikein välittänyt "leipäkääreistä", ovat minulle liian täyttäviä. Lehtikaali kääreenä oli tosi raikkaan ja freesin makuinen eikä ateriasta jäänyt ähky olo.
Lehtikaalin rakenne oli aikalailla täydellinen kääreeksi; Riittävän vahva, ei repeillyt mutta kuitenkin niin pehmeä että taittui nätisti täytteiden ympärille, syöminenkin oli siistiä. Suosittelen ehdottomasti. Innostuin niin että kutsun ystävät syömään nyt joku ilta ja tarjolla mitäpä muuta kuin näitä lehtikaalitacoja :)
Gancia Asti on ollut yksi suosikeistani jo vuosia. Olen itsekin sitä tarjoillut vieraille ja kaikki ovat tykänneet. Outoja vieraita sinulla, totta jupiset :D