tiistai 3. toukokuuta 2016

Perunateatteri

Kun ei keväällä tonttia katellessa tiedä, mistä taas alottais, niin onkohan silloin hulluutta vai viisautta aloittaa vähän joka kohdasta... Siinä voi sitten auringonkierron ja inspiraation mukaan jouhevasti vaihtaa työpisteeltä toiselle. Olenkohan nyt circuit puutarhastelija :)

En jaksa edes miettiä, mitä missäkin tontin nurkassa on vaiheessa - tässä vaan tämän päivän tärkein, perunat. Kuukalenteri ohjeistaa istuttamaan perunat vähenevän kuun aikaan - ja erityisen suotuisaksi se mainitsee kalapäivän - joka oli siis tänään.

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa perunoiden esikasvatusta maitopurkeissa. Siikli kasvatti vähän liikaa vartta, kun taas Rosamundan kasvu oli maltillisempaa. Istutin esikasvatettuja perunoita tontille useampaan kohtaan - osan takapihan puolivarjoon lavakauluksiin. Osan samaan jemmamultalaariin, jossa viime vuonna onnistuin saamaan ihan kohtuullisen sadon. Osan suoraan maahan, aurinkoisempaan etupihan kasvimaanurkkaukseen - ja osan kestokasseihin.

Yksi "kestokasseista" on tämä Ikean sinistä esittelykelpoisempi ja jämäkämpi etupihan malli, jonka sain lahjaksi Eurogardenilta. Tykkään pussin "ruukkumaisesta" mallista - eli siitä että se on pyöreä. Harmaa väri on neutraali - istuu hyvin pihakivetykselle. "Ruukun" virallinen nimi on kasvukoppa, siinä on kantokahvat ja se on konepestävä. Materiaali on vettäläpäisevää, joten kopan voi laittaa avomaallekin.

En nyt oikein osannut hahmottaa, montako perunaa tähän voisi mahdollisimman tehokkaasti istuttaa... Laitoin sitten kolme ja jätin multausvaraakin ihan reilusti.

Peruspenkissä on vähän liian pitkään varteen venähtänyttä Siikliä. Saas nähdä josko jaksaa enää kasvattaa mukuloita. Monta uutta kasvimaa- ja kukkapenkkiäkin on tältä keväältä lapioituna - mutta huomatkaa myös uusi istumispenkki :)

Tämä oli niin mieluisa löytö Ikean poistopisteeltä Sen kahdeksantoista euron eteen olen tässä jo tainnut istuskella... Pinta ei ehkä kesimättä sadetta ja säätä tule kestämään. mutta tähän sen nyt kuitenkin aion jättää - ison kiven ja alppiruusujen kupeeseen. Nurkkaukseen tuli penkin myötä jotain japanilaisen puutarhan tuulahdusta - tai sitten vain perunateatteri...

4-5.5 ovat vielä vähenevän kuun aikaa. Perussääntönä on, että vähenevä kuu on suotuisaa aikaa maan alla satoa tuottavien kasvien kylvöön ja istutukseen. Mutta hoks ja huomio - vähenevää kuuta suositellaan myös kaalin, pinaatin ja salaattien kylvöön.

Kymmenen päivän sääennuste näyttää nyt niin lupaavalta, että huomenissa aion itse kylvää aikaista pinaattia. Kokeilen nyt myös lamopinaattia - jota en olekaan koskaan aiemmin kasvatellut. Lamopinaattti kylvetään mahdollisimman aikaisin keväällä ja siemeniä on hyvä liottaa yön yli - likoamassa ovat :D
Palsternakankin voi kylvää vähän viileämpään maahan - sekin on ohjelmassa huomenna. Salaatteja laitoin tänään jokusen rivin - huomenna vielä jokusen lisää.

Puutarhailun iloa teillekin - vielä kaikki on mahdollista :)

1 kommentti:

  1. Jännityksellä odotan mitä olet saanut aikaiseksi. Joko lehtisellerin taimet uskaltaa istuttaa tälle kasvavalle kuulle vai odottelenko kesäkuulle? Onko sinulla parsakaalta, joko sen uskaltaa istuttaa: Minun taimet on aika isot. ;)
    Ihanaa aikaaa...

    VastaaPoista