Paakut pois intiaanisokerista

Keitin taas marjakiisselin. Siihen käytän ripauksen ruususuolaa - ja toisen vähän reilumman ripauksen intiaanisokeria. En ole enää vuosiin ostanut kuin tummaa intiaanisokeria - vaikka se on aika paljon arvokkaampaa kuin edullisin "Viron valkoinen" - ja vaikka se paakkuuntuu.

Se, että intiaanisokeri on ihan reilusti hinnakkaampaa kuin perusvalkoinen, se osaltaan motivoi miettimään josko kuitenkaan kolmea desiä sokeria yhteen piirakkaan tarvitsee...  Eli loppupeleissä ihan hyvä diili, jos hinta on yksi motivaattori vähentää sokerin käyttöä.

Se, että intiaanisokeri paakkuuntuu, ja että sitä ei voi estää, on totuuden nimissä todettava fakta. Olen kokeillut yhden jos toisenkin kikkakolmosen, jotta sokeri säilyisi pehmeänä ja tasalaatuisena - tai jo paakkuuntunut sokeri palautuisi homogeenisen pehmeäksi. Ei onnistu.

Intiaanisokeriin tutustellessa sen kostea rakenne oli kieltämättä alkuun pieni hidaste. Helposti vielä käsi kävi valkoisen sokerin purkissa - sen rakenne kun oli sellaista mihin oli tottunut. Käytännössä kuitenkin huomasin, että intiaanisokerin pehmeät paakut eivät haittaa perusleipomuksissa yhtikäs mitään - sekoittuvat kyllä sähkövispilällä sileäksi ja sulavat taikinaan. Kuivakakkuihin tai piirakoihin en siis koskaan siivilöi intiaanisokeria. Sähkövispilä riittää rikkomaan ainakin pehmeät paakut. Sokerin määrä taikinoissa on meillä muutenkin sitä luokkaa, että käytän mittana ruokalusikallisia. Ruokalusikkamitalla on helppo väistellä isommat kovat rakeet sokeria purkista ottaessa.

Joidenkin leipomusten kohdalla intiaanisokeri on kuitenkin parempi hieroa metallisihdin läpi. Esim. kääretorttu- tai täytekakkupohja vaativat mielestäni sileän tasaisen sokerin. Ja kun sihti kerran kaivetaan esiin, silloin on sopiva hetki ihan tarkoituksella ottaa sokeripurkista ne paakkuisimmat kohdat käyttöön. Pehmeät paakut hieroontuvat sihdin läpi - mutta mitä niille sihtiin jääville koville kikkareille tehdään? Ei kai niin kallista sokeria voi hukkaankaan heittää...

Sihdin läpi hierottua intiaanisokeria.


Ne kivettyneet sokeripaakut laitetaan sihdistä erilliseen purkkiin. Ne ovat niin kovia, etteivät rikkoonnu kohtuuvoimin metallisihtiin - mutta kiehuvaan veteen kyllä häviävät. Sitten kun tehdään kiisseliä - tai vaikka vispipuuroa, niin niihin lisätään sokeri sieltä kikkarepurkista.

Että siinä minun käytännön vinkkini intiaanisokerin paakkuuntumiseen. Estä se minkä kohtuudella voit käyttämällä tiivistä purkkia - ja jemmaa ne sihtiin jäävät kikkareet eri astiaan - ja anna odottaa vuoroaan sellaisina ihan suosiolla.