sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Meillä syödään


Ainakin nyt tänä viikonloppuna hapankaalia, kaalinkantakeittoa, porkkanarieskoja ja hyvää juustoa :)

Sen verran aiempiin juttuihin päivitystä hapankaalin osalta, että valmistus onnistuu kyllä ihan mainiosti talvikaalistakin. Nyt pakkasilla hakkasin lämpimikseni pari kymmenen kilon satsia - eilen taas löytyi tarjouksena niin kauniin keväänvihreää kaalia, että en voinut vastustaa. Jos vielä vähän :)

Talvikaali on kuivempaa kuin tuore syyskaali - eli nesteiden irtoaminen vaatii hiukka enempi takomista. Jotkut sanovat, että talvikaalista valmistettu hapankaali olisi paremmin säilyvää kuin syyskaalista tehty. Kokemusta minulla aiheesta on sen verran, että meillä on syöty vuodenkin vanhaa (syyskaalista tehtyä) hapankaalia. Säilytyksessä maku senkun tiivistyy - ei ollenkaan huonoon suuntaan, mutta vahvemmaksi. Maitohappobakteeripitoisuus ymmärtääkseni lisääntyy säilytyksessä - eli siltäkin osin pitkä säilytysaika puoltaa asiaansa.

Maitohappokäyminen tarvitsee alkuun reilu 20 asteen lämpötilan. Pari viimeistä hapatussatsia olen tehnyt nyt kovimpien pakkasten aikaan, eikä tämä keittiö aamuöisin ihan lämpimin nurkkaus vanhassa talossa ole... Laitoinkin "hapatushyllylleni" tuikun palamaan - kaapin ovet kiinni ja lämpö nousee sopivasti.






Kaalinkannoista ja kookosmaidosta  valmistuu yksi meidän suosikkisosekeittoja - kaalinkantakeitto.
Ja porkkanasoseesta rieskoja peltitolkulla...
Lauantain shoppailukierros.
Lempille uusi kalenteri, Veeralle kouluun herkkuevääksi Starbucks lattea (1€/2kpl), taateleista meidän suosikkikakkua, punajuuret paistan lohkoina uunissa iltapalaksi, pistaasipähkinöillä (Lidlin lauantaitarjous) kokeillaan maustaa jäätelöä, miehelle kahvia, appiukon mökille pari sytytintä ja anopille tuliaisiksi suklaata (ainut ihminen, joka ei tykkää minun hapankaalista - eipä sillä, ei tykkää minkäänmaan hapankaalista :)

Jogurtti ja kananmunat tällä kertaa tavallisina - luomut oli taas loppu (Lidlistä löytyy edullisimmat luomumunat, Valion luomu partaukko on oma jogurttisuosikkini).
Muut onkin sitten suunnilleen sitä peruskärrytavaraa. Luomubanaaneja normia enempi - suunnitelmissa on kokeilla muutamaa uutta jäätelösekoitusta (jäätelökoneella) ja käytämme banaania makeutukseen.

Mukavaa sunnuntaipäivää sinulle - keittiöterveisin Johanna :)

13 kommenttia:

  1. Täällä tykätään tälläisistäkin postauksista!Kiva kun oot takasin:)
    Minäkin juuri paistelen täällä perunarieskoja ja keittelen mansikkakiisseluä;gluteenitonta ja pakkasesta marjat käyttöön!Sun postaukset inspiroi mua aina,vaikken ehkä sit kuitenkaan lähe ruusukaalikaupoille....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Niinu :)
      Pieni luova tauko - mutta eihän täältä malta kokonaan kadota :)
      Mutta mikset mene ruusukaalikaupoille? Tiedätkö, aika pahat ennakkokäsitykset oli ruusukaalista minullakin - ja nyt taas ostin niitä lisää :)
      Kiva jos innostut - ja ainakin hapankaalista kannattaa innostua. Se koko prosessi on niin mielenkiintoinen - ja lopputulos ihan mahdottoman hyvä. Eihän kaupan hapankaali mitenkään hirmuisen hinnakasta ole, mutta ei sitä voi maultaan verratakaan omatekemään :)

      Poista
  2. Porkkanasoseesta tehdyt rieskat kuulostavat herkulliselle! Hyvin olette kyllä säästäneet kun olette oikeita tarjouksia löytäneet, välillä tuntuu tarjousten olevan laatua "osta kaksi pakettia ja säästä 5% hinnasta". Pitää käydä itsekin ostamassa kaalia, rupesi tekemään mieli kaalilaatikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Lemmi :)
      Ne ovat. Kaupassa soseita kärryyn latoessa muutamalle vinkkasinkin aiheesta. Jännä juttu että ei ole tullut monelle edes mieleen, että sose taipuu rieskoiksi - tai sosekeitoksi - ja että sen voi pakastaa. Aiemmin viikolla ostin kassillisen valmislaatikkososeita - gluteenittomia ja lisäaineettomia nekin. Ihan samanlailla käyvät rieskapohjiksi - eivät käytännössä yhtään sen kalliimmiksi tule euron kilohinnalla kuin jos lähtisi alusta asti kuorimaan, keittämään ja soseuttamaan - ei edes viitsi :)

      Olen pääasiassa Cittarin asiakas just sen takia, että sieltä löytyy toisinaan näitä hyviä poistotarjouksia. Minulla ei ikinä oikeastaan ole mitään sen tarkempaa ostoslistaa - ostan sitä mikä on tarjouksessa (tietysti niiden omien kulutustottumusten rajoissa :) Ja kivointa on ostaa jotain itselle ihan uutta tuotetta jos sen sattuu saamaan "testihintaan". Tulee sitten siinä samalla mietittyä että mitä uutta ruokaa uudesta raaka-aineesta keksisi :)
      Kaalilaatikko on meillä yksi suosikkiruoka. Kokeile gruusialaista kasviskaalilaatikkoa - jollet jo ole ehtinyt :)

      Poista
  3. Aika hyviä löytöjä on ollut teidän ostoskierroksella, ihan kateeksi käy! :) Minäkin ostin porkkanasosetta, ja ollaan syöty sosekeittoa viikonloppuna. Täytyypä kokeilla sitä rieskaankin seuraavaksi, kiitos ihanasta vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Marjorie :)
      Porkkanarieskat on niin parhaita. Gluteenittomiin rieskoihin sekoittelen etupäässä kauraa ja tattaria. Osan kaurahiutaleita voi pyöräyttää sauvasekoittimen kipossa jauhoiksi - se on kaikkein edullisinta kaurajauhoa.
      Minä olen niin tottunut tekemään rieskoja vain näihin valmiisiin alesosepusseihin, etten enää vuosiin ole alusta asti kuorimalla ja keittämällä porkkana- tai lantturieskoja tehnytkään :)

      Poista
  4. Täytyy huomenna itekin hilpasta cittariin juuston perässä. Vegaanihaasteen aikana oon jo ostanut pakastimeen aurajuustoa ja jotain goudaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Ansku :)
      Meilläkin tytöt on innostuneet vähentämään maitotuotteita. Lempi kokeilee, josko auttaisi kun kasvoihin vaan vieläkin tahtoo tulla näppyjä...
      Viime vuosina nämä hyvät tarjoukset ovat mielestäni vähän hiipuneet - joskus hulluina vuosina oli niitä parinkymmenen sentinkin poistoeriä. Cittarille kyllä pisteet näistä - S-ryhmän kaupoissa vastaavia ei mielestäni oikein ole?

      Poista
  5. Mun pitäis vissiin sittenkin käydä kaupassa, vaikka just ajattelin ettei oo mikään pakko...:) Tykkään todellakin tälläsistä postauksista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Maija :)
      En nyt uskalla luvata, että teidän kaupasta löytyis just samoja euron herkkuja :D

      Poista
  6. Voi vide, osaatko yhtään arvioida, paljonko teillä menee kuukaudessa keskimäärin ruokaan rahaan? Montako ihmistä sillä syö?
    Reseptiikkaa löytyykin blogistasi.

    Viikonloppuna tein tuot gruusialaista kasvislaatikkoa, blogistasi löytämälläni ohjeella, Jopa meidän lihansyöjät (mies ja kissat) söivät sitä ja ilmeisen hyvää oli, kun mies otti santsisatsinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi :)
      Kiitos kivasta kommentista. Se kaalilaatikko on meidänkin ukon suosikkeja - joskus yllätin puoliyöllä salaa lapioimassa lootaa puolipimeässä keittiössä :D

      Olen kyllä itsekin usein pähkäillyt, että mikähän on se ympäripyöreä kauppalasku/kuukausi. Taidan joku päivä laskea tuolta tiliotteista - sieltähän se äkkiä summaantuu kun kaikki kuitenkin on kortilla maksettu. Aika pieni kuitenkin. Arvioisin, että noin max 300€. Neljä henkilöä asuu kotona jatkuvasti ja viikonloppuisin on sitten enempi sakkia.
      Kun ei osta lihaa, kalaa tai leipää koskaan, niin se jo tekee paljon. Hedelmiäkin ostan tosi vähän - vain banaaneita leivontaan/jäätelön valmistukseen ja muutaman sitruunan. Tänä vuonna omenasato meni ihan löperiksi... Silläpä sitten välillä ostan viikonloppuherkuksi muutaman luomuompun. Normaalisti pakastan ja kuivaan omia omppuja enempi kuin paljon...

      Kiva jos olet löytänyt jonkun teille maistuvan ruokavinkin täältä blogista :)

      Poista
  7. ihanaa taas lukea kirjoituksiasi. tämä blogi on mahtava inspiraation lähde ! t: vl

    VastaaPoista