sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Detox jalkalaastarit

Sain testattavaksi Wellness Detox Puhdistuslaastareita. Oikein mielelläni lähden mukaan tämänkaltaisiin juttuihin :)
Ensimmäinen suunnitelma oli tehdä alkuun pedikyyri. Ajatuksenani oli että laastari tehoaisi kenties vielä paremmin jos kaikki mahdollinen kuollut iho on välistä pois? No, en nyt sitten kuitenkaan tänäänkään ehtinyt siihen puuhaan alkaa ja päätin lätkäistä laastarit saunan pehmittämälle iholle.
Pakkauksessa on kymmenen laastaria. Vaikuttava aine, vihreäsävyinen jauhe on pakattu harsopussiin. Jauhepakkaukset kiinnitetään laastaripohjaan ja koko hökötys jalkapohjaan. Laastari jätetään vaikuttamaan yön ajaksi, 8-10 tuntia.

Puhdistuslaastarit lupaavat suuria; keho puhdistuu kuona-aineista, lisää elinvoimaa, parantaa vastustuskykyä, parantaa verenkiertoa, lisää aineenvaihduntaa, aktivoi punaisia verisoluja, parantaa yöunta, poistaa kipua ahdistusta ja pahaa oloa...

Markkinoilla on usempaakin merkkiä jalkapohjalaastareita. Ainesosat vaihtelevat, mutta perimmäinen tarkoitus lienee kaikissa juuri tuo kehon puhdistuminen. Wellness laastaripakkaukset näyttäisivät olevan edullisimasta päästä.

Pakkausta avatessa jauheen yrttinen tuoksu toi heti mieleeni jalkahoidot joissa olen käynyt Kiinan matkoillani. Erityisesti yhden maanlaajuisen ketjun hoitoloissa jalat liotettiin suhteellisen kuumassa tummanvihreässä vesi-yrttiseoksessa. Koko hoitohuoneessa leijaili aikalailla sama tuoksu kuin tässä puhdistuslaastarin jauheessa.
Varmistan vielä kiinalaiselta kälyltäni em. hoitolaketjun nimen. Se on kaikista testaamistani ihan ehdoton ykkönen ja kannattaa ehdottomasti pistää nimi- ja osoitetiedot muistiin jos suunnittelet Kiinan matkaa.





Ja on minulla kaikki viisi varvasta tallella, kuvakulma vaan oli hieman haastava :)

Katsotaan kehtaanko laittaa huomenna kuvaa käytetystä laastarista, netistä löytyneiden kuivien perusteella en taida sitä tehdä... Aion käyttää nyt kaikki pakkauksen kymmenen laastaria kuurina joka ilta seuraavan viiden päivän ajan. Minulla on nyt hieman nuhainen olo, katsotaan josko poistaisi nämä oireet.

Pikainen lisähuomio ensimmäisen yön jälkeen: Nyt aamusta tuntuisi että nuhanpoikasesta ei ole tietoakaan. Laastarit olivat kyllä aika julman näköiset, aivan tummat. Tietysti tummuminen johtuu ainakin osin jauheen kostumisesta. Kerron lisää kunhan saan kokeilua eteenpäin...

4 kommenttia:

  1. No jos et sitä kuvaa laittaisikaan, kerrothan kuitenkin vaikutukset? Jotta tiedetään, meneekö rahat kankkulan kaivoon, jos nää sattuis ostoskärryyn?

    VastaaPoista
  2. Olen jostain lukenut, että olisivat nuo huuhaata. Mene ja tiedä. Itsekin olen joskus niitä japanilaisesta liikkeestä ostanut ja kyllähän ne hirveän näköiset aamulla olivat. Puuttuuko sinulta yksi varvas tuon kuvan perusteella? Jos ei niin aika jännästi on kuvattu.

    VastaaPoista
  3. Käytin paketillisen viitenä päivänä kuurina: Molempiin jalkapohjiin laastari joka ilta, sukat päälle ja öitä :)
    Jos jotain tapahtui, niin pieni flunssanpoikanen hävisi ensimmäisenä yönä. Aamusta tuntui että iho tuoksahti (siis koko kehon) laastareiden yrteille. Viikko oli aika rankka, olin töissä joka päivä. En tullut siinä hulinassa sitten huolehtineeksi esim. normaalia runsaammasta veden juonnista. Sen uskoisin vielä tehostavan ja auttavan elimistön puhdistumista.

    Ajattelin kyllä ostaa toisenkin paketin joskus kun tiedossa on muutaman päivän loma. Varmasti jotain vaikuttavat ja yhdistän kyllä mielelläni jalkalaastarit muuhun itsensähemmotteluviikkoon. En tiedä olisivatko liikaa esim. paastoviikon yhteydessä?

    VastaaPoista
  4. rahat menee hukkaan. en huomannut mitään muuta ku kauhean hajun koko kehossa.

    VastaaPoista