sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Paistetut punajuuriviipaleet



Eilen keittelin taas punajuuri-sosekeittoa. Siinä samalla vaivalla ja vedessä kiehautin muutaman kokonaisen kuoritun punajuuren ja jätin jääkaappiin odottelemaan jalostusta.

Tänään viipaloin keitetyt punajuuret. Paistamiseen kylmäpuristettua luomu kookosöljyä ja oliiviöljyä, muutama valkosipulin kynsi pilkottuna, yrttimaustetta ja ruohosipulisilppua. Punajuuren kaveriksi laitan eilen Lidlin lauantaitarjouksesta ostamaani Sofra-fetajuustoa 4.99€/1kg.

Punajuuria ostin Cittarin joulunjälkeen-alelaareista 0.49€/3kg aika monta pussia :) Minulla ei ole kellaria ja laitoin ne säilytykseen puolilämpimään autotalliin. Jokunen on vähän pehmennyt mutta suurin osa vieläkin ihan priimaa.


Tuosta Lidl 1kg fetajuustopätikästä: Itsekin sitä aikani karttelin. Ajattelin että jos sisältönä on yksi hirmuinen kilon kokkare, niin miten sen taiteilen purkista ulos ja siitä eteenpäin... Juusto on kuitenkin muistaakseni viitenä palasena. Tuossa lautasella on nyt viipaloituna yksi fetakiekoista. Päivämäärää tässäkin purkissa kesäkuulle saakka. Ja vielä: kilohinta tarjouksessa 4.99€/1kg on edullisin mihin itse olen tarkoissa syyneissäni päätynyt :D


Pannulle öljyt ja viipaloitu valkosipuli, paistoin punajuuret hieman rapsakoiksi molemmin puolin. Lopuksi päälle yrttimaustetta ja ruohosipulia. Toiseen pannulliseen lisäsin makutesti tarkoituksessa voita... Molempi parempi, kookosöljy tai voi... En osaa suositella kumpaakaan yli toisen :)




Lisukkeeksi kermaista parsakaalia... Taas kerran, se vaan on niin hyvää :D




Lisukkeeksi myös riisiä, jota keitin samalla kertaa ison annoksen. Osa menee tänään, lopuista virittelen huomenna jonkunsortin paistettua riisiä. Ja joka lautaselle nykyään sinimailasen ituja. Punajuurten päälle vielä mausteeksi kökkönen voi-valkosipuli-levitettä.
Visioni osui oikeaan... Nuo fetajuustoviipaleet kuumien mausteisten punajuurten kanssa olivat osuva yhdistelmä. Otin toisenkin annoksen.




Ja vielä vinkkiä parsakaalista. Älkää missään tapauksessa heittäkö kompostiin tuota vitamiini- ja kuiturikasta varsiosaa. Sitä on melkein mahdoton keitellä nuppujen kanssa koskapa kypsyy niin paljon hitaammin. Ota varsi talteen ja silppuat myöhemmin sen minkävaan sosekeiton tai muun keitoksen sekaan. Varret kannattaa viipaloida aika ohuiksi viipaleiksi niin kuidut eivät sitten haittaa menoa sopassa.


punajuuri resepti / helppo punajuuri resepti / paistetut punajuuri viipaleet / punajuuri paistinpannulla / lämmin punajuuri feta salaatti / punajuuri ja feta / gluteeniton punajuuripihvi /

5 kommenttia:

  1. Mahtavaa! Taas yksi uusi idea punajuuren käyttöön. Oon ollut aika huono keksimään siitä ruokia.. :/ Ja tuo parsakaalin varsijuttu olikin ihan uus tieto mulle! Sinne se on kompostiin mennyt aina ennen - nyt pitää muistaa jemmata! Keittoja kun meillä syödään joka viikko, niin sinne sekaanhan se menisi hyvin..

    VastaaPoista
  2. Oijoi! Nälkä! Ohjeesi ovat toinen toistaan houkuttelevampia.

    Sulla on tosi mukava blogi, luin melkein kaikki postauksesi. :)

    ps. tuota silitysintoa en kyllä käsitä ;)

    VastaaPoista
  3. Hei Saara :) No, mistä vaan saa hyvää kun voissa paistaa, mummo jo opetti :)
    Hui, ei missään tapauksessa saa parhaita kuitupaloja hukkaan heittää. Menevät tosiaan nuo varret sosekeitoissa tai sitten ihan liha-tai makkara- tai minkä keiton vaan seassa pilkottuna vihannes-lisukkeena. Ovat vähän "puumaisia" nuo paksuimmat varsikohdat, mutta ohuina siivuina menevät ihan muun vihreän seassa

    VastaaPoista
  4. Hei Ti ja kiitos kommentista & tervetuloa lukijaksi :)
    Sinulla on oikein ihana blogi itselläsi ja selailinkin jo juttujasi pitkälle. Ihan kaikkia en vielä ehtinyt tutkailla mutta kunhan ehdin tässä koneella istuskella niin pengon kaikki tunnisteet :)

    Silittäminenhän on ihan hermolepo-hommaa :) Kun lapset olivat pienempiä niin säästin kasan iltayhdeksään. Koko lauma sängyissään, yöradio hiljaa soimaan, lasi viiniä ja siinä illanrauhassa sitten silittelin niitä kestovaippoja :D

    VastaaPoista
  5. Kiitos punajuurivinkeistä.
    Minä kyllä keitän parsakaalin kokonaan, varsiosa mukaan lukien. Kuorin sitä vähän, viipaloin ja laitan edeltä kiehumaan, vasta hetken päästä lisään nuput. Yhtä hyvää kaikki.

    VastaaPoista