keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Nokkosen siemenet

Jos aiot keräillä nokkosen siemeniä, nyt on ainakin Keski-Suomen korkeuksilla aikalailla viimeiset hetket hakea omansa. Jollet koskaan aiemmin ole mitään siemeniä kerännyt, touhu saattaa kuulostaa  ihan ufojutulta... Nokkosen siementen keruu on kuitenkin ihan erityisen helppoa.

Nokkosen siemenet roikkuvat isoina ryppäinä. Ne kerätään vihreinä, mitään tosin ei haittaa jos mukana on jokunen ruskettunutkin siemenkuori.


Kypsymättömät siemenet ovat nahkeita ja vielä tiukassa kiinni, ne voi jättää suosiolla puskiin. Siemeniä kypsyy alhaalta päin, pitkien varsien alaosissa saattaa olla ruskeita siemenkuoria, ylimmät vielä hiukan keskentekoisia, ihan silmälläkin erottaa sopivat ja keruukuntoiset. (Ylemmässä kuvassa siemenvarsi, alla kuvatusta varresta siemenet on hierottu irti.)


Tämä nokkospaikka oli niin julmettu ryteikkö, ettei sankoa voinut laskea maahan. Aloitin siementen irrottamisen kasvin latvasta, roikutin sankoa vasemmassa ranteessa ja samalla kädellä pidin kiinni nokkosesta, oikealla kädellä hieroskelin kukkaröyhyt sormien välissä. Siemenet putoilevat helposti allaolevaan sankoon. Kannattaa käyttää isoa sankoa, ei haittaa vaikka sinne vähän lentelee muutakin silppua, ne on helppo kuivana siivilöidä pois. Aina kun yhden lehtihangan siemenröyhy oli puhdistettu siemenistä, siirsin vasenta kättä alaspäin seuraavaan lehtihankaan, näin menin aina varret läpi.


Kotona kuivattelen kaikki sienet ja yrtit saunan lauteilla sanomalehtien päällä. Saunassa on "ainavalmis" kiuas. Se ja takaseinän piipunmuuri pitävät saunan jatkuvasti noin 30-40 asteisena, eli täydelllinen kuivatusympäristö.


Nokkosen siemenet kuivuvat yhdessä päivässä. Kuivina heitin ne roskineen keittiölävikköön. Ihan vaan kevyttä heiluttelua, pienet siemenet sihtaantuvat läpi, lehtiroskat heitän pois.



Valmista ihanaa voimaruokaa. Annoksesta tuli reilu litra puhdasta nokkosen siementä, aikaa keruuseen meni noin 1-2 tuntia, tosin siinä välillä haahuilin perhostenkin perässä ja otin kuvia...


Käy päälle talvi, olen valmistautunut :D


Täällä rymysin...


Itse käytän kuivattuja nokkosen siemeniä pääasiassa siltään, marjojen ja puurojen päälle. Pieniä siemeniä on helppo heilauttaa käytännössä minkä vaan ruuan tai välipalan sekaan.

Miten luonto parantaa - Toivo Rautavaara ja Luontoäidin kotiapteekki - Virpi Raipala-Cornier kirjoista löytyy ihan hyvät tietoiskut nokkosesta. 



Nokkosen siemenet sisältävät kaikkia ihmisen tarvitsemia rasvahappoja sekä runsaasti  E-vitamiinia.
Lähde: Luontoäidin kotiapteekki, Virpi Raipala-Cornier

Nokkosen siemenet sopivat lähes minkä ruoan lisukkeeksi tahansa. Niitä voi ripotella mm. aamiaispuuron tai myslin päälle.
Lähde:Arktiset aromit

Nokkosen siemenet ovat tunnettu ja perinteinen potenssilääke ja terveellisin osa ravintoarvoiltaan arvostettua nokkosta. 

Puhtia antava kuivattu nokkonen on vitamiini- ja hivenainelisä, joka sopii monipuolisesti ruuanlaittoon lisäämään aterioiden ravintoarvoa. Nokkonen sisältää erittäin runsaasti mm. rautaa, magnesiumia, kalsiumia, piitä sekä A- ja C-vitamiinia. Nokkonen vähentää myös kehon happamuutta.
Ruohonjuuri

Antiikin Kreikassa Dioscorides teki nokkosen siemenistä lemmenlääkettä, rohtoa kunnon parantajaksi ja yskään.

Nokkosen ensisijainen vaikutus on yleiskunnon ylläpito ja sairauksien ehkäisy, alikuntoisuus, fyysinen ja henkinen voimattomuus ja toistuvat flunssat ja vilustumiset.
Nokkonen sopii erityisesti kalpeille, aneemisille ja alhaisen verenpaineen omaaville samoin kuin varsinkin siemenet toipilaille, masentuneille ja impotenssista kärsiville.
Lehdet ja siemenet sopivat vihannekseksi muhennoksiin ja ohukaisiin, leipään, keittoihin, salaattiin, tuoremehuksi, teeksi, lehtivihreäjauheeksi, tinktuuraksi, siirapiksi, hunajauutteeksi, simaksi ja olueksi.
Lähde:Terveydenhoitouutiset

Nokkosen siementen annos on herkille vain hyppysellinen päivässä. Vähemmän herkille 1 tl - 1 rkl päivässä, vaikkapa ruoan päälle ripoteltuna.
Nokkosen siemen on vallan mainio sellaisille jotka tekisivät jos jaksaisivat. Jos asiakas hokee "Kyllä, mutta kun olen siihen liian väsynyt" tarpeeksi monta kertaa käyntinsä aikana, hän saa mukaansa pussillisen nokkosen siemeniä. Uupuneille ja burnoutia kärsiville siis.
Henriette Kress

nokkosensiemenet / nokkosen terveysvaikutukset / nokkonen terveys / nokkosen siementen kerääminen / nokkonen kuivatus / nokkosen kuivaus / kerää nokkosen siemeniä / nokkosen siementen vaikutukset / horta /

13 kommenttia:

  1. Tuli kuin nenä päähän - tarpeeseen tämä postaus. Tuhannet kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi Virpi monista hyvistä vinkeistä :)

      Poista
  2. Taitaa olla Etelä-Suomen nokkoset jo olla vähän mennyttä, mutta jos pari hyvää vielä löytäisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen en osaa sanoa täältä meidän korkeuksilta yhtään mitään :) Ensi vuonna sitten, jos nyt ei tärppää :)

      Poista
  3. Laitoin kaupan facen sivulle linkin tästä, ja omallenikin. On niin huippu juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, on oikeasti ihan yksinkertainen hommeli tämä nokkosen siementen keruu. Hienoa jos joku innostuu aiheesta :) Vielä ehtii hakea omansa, mukaan ei tarvitse kuin ämpärin ja kumihanskat. Ja kuten nokkosenlehdetkin, siemenet kerätään puhtailta paikoilta.

      Poista
  4. Enpä ole koskaan moista kuullut, mutta nyt täytyy ihan käydä puskat tutkimassa, josko siemeniä löytyisi. On se kumma, ettei lähiluontoa osaa hyödyntää tarpeeksi! Tulee vain kerättyä marjat ja sienet ja muu jää käyttämättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keräily-yhteiskunnan muuntuminen agraariseksi lienee aikoinaan aika tehokkaasti painoi kansan yleistä luonnonkasvitietoisuutta unholaan. Ainakin Toivo Rautavaaran kirjoista saa ihan hyvän perustietopaketin kerättävistä ja hyödynnettävistä kasveista.

      Minullakin on vielä monta kokeilua tekemättä :) Ainakin jäkälän, kuusen, männyn ja lepän hyödyntäminen ovat nyt suunnitelmissa.

      Nokkosen siemeniä on mielestäni mukavampi kerätä kuin nokkosenlehtiä. Kuivatut siemenet ovat vielä tosi kauniitakin lasipurkissa. Ja mikä tärkeintä, helposti käytettäviä.

      Poista
  5. Vau! Täältä blogista saa kyllä aina mitä ihmeellisempiä vinkkejä :D

    Kiitos paljon, kun jaoit tämän tiedon (itse en ollut kuullutkaan)! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Oona :)
      Kiva jos innostuit aiheesta, vielä ehdit kerätä siemenet talveksi.

      Poista
  6. Ohhoh, olipa tosiaan mielenkiintoinen tämä(kin) postaus :) ehdottomasti minäkin ryhdyn keräämään nokkosensiemenet talteen. Oikein terveellisiltä vaikuttaa. Kesällä tuleekin 2 vuotta siitä kun ostettiin talo maalta. Nokkosia piisaa ja marjaankaan ei tarvitse kauas lähtä. Hirveästi intoa olis ruveta kasvattaankin kaikkea itse. Tyrnipensaita istutettiin, toivon niin että ne siitä innostuisi kasvamaan. Ja kaikkea muutakin. Intoa kyllä on, enempikin kuin taitoa riittää, mutta siinä sitä oppii kun tekee. Työ tekijäänsä opettaa. :) ja kun on vielä tilaakin ihan mukavasti ympärillä niin mikä sen kivempaa olisikaan. :))

    VastaaPoista
  7. Tämä blogi oli mukava löytö! Googletin nokkosten siementen keruuta ja täältähän löytyy vaikka mitä muutakin mielenkiintoista <3

    VastaaPoista
  8. moi oletko kaun keränny nokkosia varmasti on terveelinen kasvi toi sulla oli nätit kumikäsineet kun keräät nokkosia.

    VastaaPoista