sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Pizza kurpitsasosepohjaan



Tästä taikinasta piti alkuperäisen suunnitelman mukaan valmistua rieskaa, mutta taikinan tekeentyessä iskikin pizzahimo :)

Pohjataikinaan 1 litra jättikurpitsasosetta, noin puoli litraa kaurahiutaleita, kaksi kananmunaa, ripaus ruususuolaa, noin puoli desiä oliiviöljyä ja jauhoja (ihan mitä vaan sekalaisia jauhoja ja leseitä) senverran että seosta voi vielä hyvin pyöritellä puulastalla.
Gluteeniton pizzapohja syntyy esim. kaurajauhoilla ja kahdella ruokalusikallisella psylliumia.
Jätin taikinan muutamaksi tunniksi liinan alle tekeentymään.



Pohjataikinassa ei ole mitään kohotusainetta, kananmunatkaan nyt eivät ihan perinnepizzan ohjeeseen kuulu, mutta kokeilin kuitenkin...

Kasvimaalta rucolaa, mäkimeiramia, pinaattia, mangoldia ja lehtikaalia. Kaapista Pirkka luomu pastakastike, tomaattipyre, mozzarella-juusto, feta-juusto, Aura-juusto, Edam-juusto, sipulia ja valkosipulia.

Vihreitä hain parikin kertaa kasvimaalta lisää kun ensimmäisestä koepizzasta innostuneena jatkoin kurpitsarieskapizzakokeiluja. Litran taikina riitti kahteen pellilliseen rieskoja ja seitsemään normikokoiseen pyöreään pizzaan. Mozzarella ja Aura-palakin menivät kokonaan, yksi sipuli ja kokonainen valkosipuli, tomaattikastikkeesta ja pyrepurkista meni noin puolet.


Taikina on aika pehmeää, taputtelin sen jauhetuin käsin mahdollisimman ohueksi. Aluksi levitin pohjalle lorauksen kylmäpuristettua oliiviöljyä. Sen päälle tomaattikastiketta tai pyrettä.




Oliiviöljy, tomaattikastike, ohuita sipuliviipaleita, pieneksi pilkottua valkosipulia, mäkimeiramia (eli oreganoa), rucolaa, mozzarellaviipaleita ja jokunen edam-viipale (eivät ole kuvassa).


Uunista ulos. 250 astetta noin 12 minuuttia.


Oliiviöljy, tomaattikastike, mäkimeirami, sipuli, valkosipuli, lehtikaali (vain lehdet, varsiosa talteen), Aura-juusto.



Oliiviöljy, tomaattikastike, sipuli, valkosipuli, mäkimeirami, pinaatti, feta ja loraus kurpitsaöljyä.



Vaihdoin kokeeksi tomaattikastikkeen tomaattipyreeksi. Oliiviöljy, pyre, sipuli, valkosipuli, mäkimeirami, mangoldinlehdet, mozzarella.




Oliiviöljy, pyre, sipuli, valkosipuli, mäkimeirami, rucola aura-juusto.



Ja viimeistä viedään, tähän kaikki loput... Aurajuustoa ja lehtikaalia...



Paistoin nämä kurpitsapizzat uunin alimmalla tasolla. Pohja paistui ihan sopivaksi.


gluteeniton pizzapohja / kurpitsasoseen käyttö / pizzapohja kurpitsasoseesta / kasvispizza / mitä teen kurpitsasoseesta / kurpitsasoseen käyttö / 

9 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen! :) Ja terveellinen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli nämä kyllä yllättävän hyviä :) Taputtelin pohjan mahdollisimman ohueksi, sutaisin vähän öljyä pintaan, sekin toimi hyvin. Tuo kurpitsaöljytilkka toi mielestäni kanssa oman hyvän arominsa. En osaa sanoa kumpi oli parempi pohja, pyre vai tuo kastike... Söin liian monta palaa, ja meni jo jossain vaiheessa sekaisin missä oli mitäkin :D
      Vihtaperässä asuessani tein paljon pizzaa oikeassa leivinuunissa harjatulla arinalla. Harva se päivä heitin pizzat uuniin heti kun pellit vaan sai kiinni. Sen parempaa pizzaa en ole saanut ikinä enkä missään ja nyt en huijaa :)
      Tein aina pohjan ja tomaattikastikkeen pitkän kaavan mukaan, resepti oli jostain italaisesta keittokirjasta. Sähköuunissa en ole tehnyt pizzaa tätä ennen, tai ei kai tätä tämänpäiväistä settiä pizzaksi voi edes kutsua... Oli mitä oli, mutta hyvää kuitenkin :)

      Poista
  2. Siellä on oikein pizzakestit meneillään. On muuten älyttömän hyvän näköisiä. Tällaiselle dieettiläiselle herahti ihan vesi kielelle! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin tuli kestit vähän itsellenikin yllätyksenä :D Olivat kyllä hyviä, helpommaksikaan ei enää homma voi tulla. Ystävä piipahti illalla kylässä ja muutama pala heilahti samantien, tykkäsi hänkin :)

      Talvella teen usein rieskoja porkkana-, lanttu-, sunmuihin vihannes-soseisiin. Nyt senkin ymmärsin että samaan taikinapohjaan voi kätevästi tehdä muutaman pizzankin :)

      Poista
    2. Hyvä vinkki!
      Täytyy pistää korvan taakse ja kokeilla rieskoja syksyn ja talven mittaan, kun leivinuuni lämpiää!
      Oletko muuten innostunut sienestämään? Kanttarelleja vaiko rouskuja? Jos olet, niin miten käytät sienet?

      Poista
    3. Kiitos kommentista :) Jos sinulla on onni omistaa oikea leivinuuni niin kokeile ihmeessä myös pizzanvalmistusta. Torpassa, jossa aiemmin asuin, oli leivinuuni. Heti kun hiillos hiipui, harjasin arinan puhtaaksi ja melkeinpä samantien heitin leipälapiolla pizzoja uuniin. Valmistuivat ehkä noin viidessä minuutissa, pohja oli super-rapea ja ihanasti hiukan tuhkainen.

      Hyvää kantarellipaikkaa en ole vielä löytänyt, muutaman sieltä-sun-täältä. Haperoita ja rouskuja poimin ennen paljonkin ja tungin niitä vaikka mihin; sienisalaatteja, murekkeita...
      Mutta mikä minulla nyt on, niin mahtava mustatorvisienipaikka :D En ole päässyt tänä kesänä kuin kerran käymään (on saaressa), mutta noin kolme kukkurallista sangollista sain siltäkin reissulta. Ne kuivaan ja käytän pääasiassa vihannesvokkeihin.

      Poista
  3. Miten kerätään nokkosensiemeniä ja mihin niitä käytetään? KIINNOSTUIN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikolla kävin sienimetsällä ja huomasin siinä matkalla että nokkosensiementkin olisivat ihan viittä vaille "pakko jo poimia vaiheessa". Tänään jos pikkaisen kirkastuu niin yritän ehtiä ajella niitäkin hakemaan. On kylä jo aika myöhäistä, toivottavasti eivät ole jo karisseet.

      Niitä on helppo kerätä, varret ovat täynnä isoja hörsylöitä. Poimin hörsylät (siemenet ovat niiden sisällä) ja heitän lauteille kuivumaan. Jos oikein jaksaa tuuhastaa, kuivista hörsylöistä voi karistella siemenet, mutta helpomalla pääsee jos käyttää koko kuivatun hörsylä-siemen-setin, morttelilla pieneksi ja ihan minkä taikinan tai sopan sekaan vaan.
      Siementenkin poimiminen on helpompaa kunnon hanskoilla. Itse käytän tuplasuojausta; Alle puuvillahanskat, päälle paksut keittiökumihanskat.

      Nokkosensiemen mainitaan joissain lähteissä ihan erityisen voimalliseksi, jopa niin, että käyttö pitäisi aloittaa vain muutamasta siemenestä.

      Nokkosensiemeniä suositellaan ertyisesti väsyneille ja voimattomille. Aiemmin niitä on käytetty mm. huonosti muniville kanoille, äitinikin on sitä ohjetta käytännössä toteutttanut.

      Poista
    2. Repesin :D Olen väsynyt ja voimaton, ja oikeastaan huonosti muniva kanakin ;D Ihanaaa...

      Poista