maanantai 26. elokuuta 2013

Kyssäkaalia ja piparjuurta - gluteeniton

Jotain ristikukkaisiin kaalikasveihin kuuluvaa suositellaan sisällytettäväksi joka päivä ruokalistaan. Kaalit ovat kasvikunnan parhaita B-vitamiinin lähteitä, ne sisältävät runsaasti myös C-vitamiinia ja beetakaroteenipitoisuus on kaksinkertainen verrattuna pinaattiin. Ne ovat kuitupitoisia, vähäkalorisia, kotimaisia herkkuja jotka eivät kuulu kasvinsuojeluaineita kerääviin kasveihin. Kaalin jokapäiväistä paikkaa keittiössä puolustaa tietysti myös edullinen hinta.

Lidlistä löytyi kyssäkaalia 1.99/kg. Kyssäkaali on mehevää tuoreraasteena, esim. coleslaw-salaattipohjana toimii hyvin. Viikonlopun vakkariherkku on kuitenkin letut. Eilen tein lettusia kyssäkaalista - seuraksi piparjuurismetanaa.


1 keskikokoinen kyssäkaali
2rkl psylliumia, kokonaista kuiturouhetta
5dl maitoa (tai 5dl vettä ja 1dl maitojauhetta)
2 munaa (ei välttämätön sillä psyllium sitoo taikinan)
2dl Keskisen myllyn gluteenitonta tattarijauhoa
1/4 dl oliiviöljyä (tai voisulaa)
Ripaus suolaa ja jauhettua valkopippuria
Kyssäkaali kuoritaan ohuesti perunankuorimisveitsellä pilkotaan viipaleiksi ja pyöräytetään raasteksi sauvasekoittimen kipossa. Loput ainekset sekoitetaan raasteseen ja jätetään turpoamaan tunniksi-pariksi.
Kaaliletut paistetaan miedolla-keskilämmöllä voin ja öljyn sekoituksessa sopivan rapsakoiksi.

1/2 purkki Deliciest smetanaa
2-3cm pala tuoretta piparjuurta
1tl hunaja-omenaviinietikkaa (tai tavallista)
Nippu kiinansipulia (tai ruohosipulia)
Ripaus suolaa ja mustapippurirouhetta
Piparjuuri kuoritaan ja raastetaan hienoksi. Sekoitetaan muiden mausteiden kanssa smetanan joukkoon. Jätetään tekeytymään

Lautaselle paistettuja sipulirenkaita








Smetanakastikkeen voi laittaa lautaselle pieneen erilliseen kippoon - ei lämpene ja vetisty kuumien ainesten vierellä.



Lyhyt tietoisku psylliumista - se vilahtelee usein resepteissäni.

Psylliumia käytetään gluteenittomassa ruokavaliossa leipumusten sitkon ja kuohkeuden lisääjänä sekä ummetuksen hoidossa.
Psyllium on intialaisen Plantago ovata (ratamo)-kasvin jauhettuja siemeniä. Siemenet ovat hyvin kuitupitoisia. Psylliumsiemenkuorijauheella on samoja ominaisuuksia kuin gluteenilla, se antaa leivonnaisille sitkoa ja kuohkeutta. Leivonnaisten leipoutuvuus on parempi eikä taikina tartu käsiin. Leivonnaisesta tulee myös mehevä ja vähemmän mureneva. Psyllium lisätään hiivaleivonnassa haaleaan nesteeseen hiivan kanssa ja annetaan seistä 10 min. Kun seos on hyytelömäistä, joukkoon vatkataan sähkövatkaimella muut jauhot. Jauhoja käytetään 10-30 % vähemmän kuin ilman psylliumia leivottaessa. Leivinjauheella valmistettavissa leivonnaisissa psyllium sekoitetaan jauhojen joukkoon.
Lähde: Myllyn paras

Psyllium ummetuksen hoidossa:
Psyllium on yleisin ummetuksen hoidossa käytettävä kuitulisä. Se on ratamonsiementen kuorista tehtyä jauhetta, rakeita tai rouhetta. Psyllium soveltuu hyvin pitkäaikaiseen käyttöön. Sen vaikutus alkaa yleensä 12-24 tunnissa, mutta täyteen vaikutukseen saattaa mennä joskus 2-3 päivää.

Psylliumin käyttö:
Psylliumjauhe, -rouhe tai rakeet sekoitetaan nopeasti lasilliseen nestettä ja juodaan välittömästi. Jos juomisen kanssa viivyttelee, psyllium ehtii hyytelöityä lasissa. Annostus riippuu siitä, missä muodossa psyllium on: rakeita tarvitaan tilavuudeltaan suurempi määrä kuin hienojakoista jauhetta. Tehokas päiväannos psylliumjauhetta on usein 2-4 tl (1-2 erässä). Nesteeksi kelpaa hanavesi, sillä psylliumin maku on hyvin mieto – jos sitä maistaa ollenkaan. Sekoittamiseen käy hyvin esimerkiksi pitkävartinen jälkiruokalusikka tai Ikean maidonvaahdotin.

Psylliumin vaikutustapa:
Psyllium sitoo itseensä vettä, jolloin ulosteen massa kasvaa ja se virtaa paremmin suolessa. Psylliumin kanssa tulee nauttia riittävästi nestettä (ainakin 30 ml per 1 g): tällöin suolessa tapahtuu venytysärsyke, joka saa aikaan ulostamisen. Isoja kerta-annoksia käytettäessä tarvittava nestemäärä ei mahdu välttämättä sekoituslasiin, joten jälkikäteen on juotava lisää ja päivän mittaan muutenkin runsaasti.

Mahdolliset haittavaikutukset:
Yleisimpiä psylliumin haittavaikutuksia ovat vatsan nipistely ja ilmavaivat. Ilmavaivat häviävät yleensä käytön jatkuessa. Allergiset reaktiot esimerkiksi silmissä ja iholla ovat harvinaisia.

Psylliumin hinta:
Psyllium on hinnaltaan varsin halpaa. Tosin luomun ja pienten pakkauskokojen hinta on selvästi suurempi.
Lähde: Ummetus.com

Yhteistyössä: Olympus - Pen Lite E-PL5

8 kommenttia:

  1. Onhan taas hyvännäköistä evästä. En ole käyttänyt kyssäkaalia muuten kuin tuoreena, mutta näyttäähän tuo taipuvan lämpimiinkin ruokiin. Olet kehitellyt tosi monta hyvää lettuviritelmää, innostuin jo aiemmista resepteistäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lettuja tulee tehtyä aika usein - ne kun kelpaavat aina ja kaikille. Loppujen lopuksi nämäkin ovat ehkä enemmän kasvispihvi-tyyppinen kokoonpano mutta lettumainen ulkoasu uppoaa omille ja vieraille :)
      Piparjuuri sopi tosi hyvin kaalilettusten piristykseksi - sitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.

      Poista
  2. Hei,

    Oletko yhteistyössä Olympuksen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kyllä :)
      Vasta opettelen uuden kameran käyttöä ja ominaisuuksia. Myös yksi objektiivi on vielä matkalla - teen juttua aiheesta kunhan ehdin vähän syventyä kameran ja objektiivien mahdollisuuksiin.
      Loistava kamera kyllä tämä käyttämäni on. Järkkäriksi pienikokoinen ja näppärä kantaa metsässäkin mukana.

      Poista
    2. Hei,

      Minne kannattaa ottaa yhteyttä jos haluaa olympuksen kanssa yhteistyöhönö? :) Kiitos etukäteen!

      Poista
    3. Hei :)
      Otin itse alunperin yhteyttä asiakaspalveluun kyselläkseni käyttötarkoituksiini sopivimpia objektiiveja. Minulle tarjoutui mahdollisuus yhteistyöhön, mutta en nyt osaa sanoa onko aihe varsinaisesti kenenkään vastuulla.

      Poista