perjantai 19. lokakuuta 2012

Lukuja...

-Luomulla tuotetut ruoka-aineet sisälsivät kemiallisesti kasvatettuihin verrattuna 50-80% enemmän antioksidantteja, mineraaleja ja vitamiineja. (EU:n rahoittama Newcastlen yliopistossa tehty tutkimus.)


-Kasvinsuojeluaineiden ja myrkkyjen määrä on sitten 1950-luvun 50-kertaistunut.


-Kuusi hapankorppua vastaa hiilihydraattipitoisuudeltaan kolmea litraa pilkottuja vihanneksia .


-Useimpien hedelmien sokeripitoisuutta on lisätty jalostamalla. Samalla hedelmien ravinneainepitoisuudet ovat vähentyneet eräiden hedelmien osalta jopa kymmenesosaan viimeisen 50 vuoden aikana.


-Kahdessa palassa sokeria tai vajaassa teelusikallisessa hunajaa on sama määrä hiilihydraattia kuin puolessa litrassa vihanneksia, salaattia tai sieniä


-Tunnin oleskelu auringossa tuottaa D-vitamiinia keskimäärin 10 000 IU (250mcg). Suomen virallinen suositus päivittäisestä D3-vitamiinin saannista on 400 IU (25mcg).


-Suolistobakteerit vastaavat 70-80% koko toimivasta immuunijärjestelmästä.


-Tilastojen mukaan Suomessa 44-vuotiailla olisi ikävintä elämässä. Ikä jolloin monet asiat muuttuvat, ihminen alkaa havahtua pohtimaan itseään, elämän mielekkyyttä ja tarkoitusta.

Minä olen jo purjehtinut tämän ikävän rajapyykin ohi, huoh... :) Te kaikki perässä tulijat, tehkää jotain tilastojen muuttamiseksi...




Tilastot poimintoja Antti Heikkilän - Diabeteksen hoito ruokavaliolla kirjasta

2 kommenttia: