torstai 26. tammikuuta 2012

Pullataikina kurpitsasoseesta



Tarkoituksenani oli tänään kyhäillä lantturieskaa ja porkkanasämpylöitä niistä joulunajan tarjous-sosepusseista. Olivat kuitenkin vielä jäisiä, joten käyttöön suunnitelma B: Jääkaapissa jo sulanut kurpitsasoserasia, Myllärin kokojyvä sämpyläjauhoa ja kokeiluun pullataikina ihan näin roheista aineksista.

Taikina-ainekset:
Lidl-raejuustorasiallinen kurpitsasosetta, loraus maitoa, kananmuna, hiivapala, ripaus ruususuolaa, kardemummaa, noin puoli desiä sokeria (olisi saanut olla hiukka reilummin), Myllärin sämpyläjauhoa ja pala voita.
Kaulin noin puolet taikinasta korvareiksi ja loput pyörittelin voipulliksi.

Olen toki pullataikinaankin useimmiten osan näitä kokojyväjauhoja sekoitellut mutta tällä kertaa testailin tulosta ihan pelkällä sämpyläjauholla. Hiukan tuntui oudolle tuota korvapuustilevyä kaulia kun taikina oli aika rouheinen :)

Kauppansa tekivät. Ainakin nyt uunilämpiminä olivat ihan hyviä. Lievä "sämpylän" maku varmaan korjaantuu lisäämällä hiukan tuota sokerin määrää taikinassa.



Noin puolen litran taikina




Kohotus mikrossa liinan alla. (Älä laita mikroa käyntiin :)




Kohonnut taikina




Korvapuustit, täytteeksi kaneli, sokeri ja mantelirouhe.




Hetken kohotus pellillä, voitelu munalla, ripaus raesokeria ja 200 asteiseen uuniin




Voipullat, voitelu munalla, saksilla leikattu ristihalkio, täytteeksi voi ja raesokeri.




Ja valmis iltapala, kurpitsa-sämpylä-pullia :) Muutama jäi vielä aamuksikin...


pullataikina / terveellinen pullataikina / pullataikina kurpitsasoseesta / hyvä pullataikina / mitä teen kurpitsasoseesta / kurpitsasoseen käyttö / kurpitsan käyttö / leivonta ja kurpitsa / 

2 kommenttia:

  1. Kauheata miten siun taikina kohosikaan! :O

    Miun taikinat ne kohhoo vaan sen muutaman sentin minkä meijän hiivalla saa kohotettua. Ny kuule kerrot miullekkin miten saat nui nousemmaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jäänyt vastaamatta...
      Tuore hiiva toimii mielestäni paremmin kuin kuivahiiva. Oikea nesteenlämpö on tietysti myös tärkeä, käsituntumalla senkin huomaa kun muutaman taikinan on tehnyt. Aluksi neste saa olla hieman ylilämmintä, muna, sokeri ja muut alkuunlisättävät ainekset kuitenkin äkkiä laskevat nesten lämpöä. Mikro on ihan paras taikinan kohotuspaikka. Ovi kiinni ja sinne muodostuu lämmin "edullinen pienilmasto" taikinan kohota.

      Poista