sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Alussa oli...


Alussa oli varjoinen trampoliinin reunamaa, lavakaulus ja innokas pihailija...

Tänään toteutin jo viime kesästä hautuneen salaattihaaveen; penkki salaattivoikukille. Voikukanlehtiä käytetään yleisesti salaattiaineksena koko Keski-Euroopan alueella. Se on ravintoarvoltaan moninkertainen salaatteihin verrattuna ja tuottaa satoa jo aikaisin keväällä. Salaattivoikukat kasvatetaan varjossa - siten lehdet jäävät miedomman makuisiksi.

Asun pikku kaupungin kaava-alueella - seudun tiepenkoilta en viitsi voikukanlehtiä syötäväksi kerätä. Suunnitelmissa oli jo viime kesänä perustaa ihan vain salaattivoikukille tarkoitettu penkin pätkä. Tänään sen sitten tein - voikukkapenkki.

Oikeastaan hyvä, että tuli vetkuteltua senkin homman kanssa... Huomasin vasta nyt, että trampoliinin varjostama hukkaläntti on ihan täydellinen paikka siihen tarkoitukseen. Lavakehikotkin sopivat ihan sattumalta sentilleen kohdilleen - ei voi olla parempaa tuuria :)

Trampoliinin alle olen istuttanut kurjenpolvia - ne pärjäävät hyvin varjoisessa paikassa ja mehiläiset viihtyvät niissä. Nyt lapioin kurjenpolvet reunalta 80cm matkalta pois (lavakaluksen leveys).

 Ja katsokaa tätä - heittämällä sopiva :)

Vuorasin pohjan viiralla - en estääkseni rikkaruohoja tulemasta lavaan, vaan että eivät karkaa siitä pois :)
Kasvimaan penkeissä oli ihan liikaa multaa - raavin pinnan pois ja sain täyttömaat lavoihin.
Ensimmäisestä tuli niin hyvä, että jatkoin projektia...

Iso ja painava trampoliini on aseteltu paikalleen vaateriin laserin ja parin miehen voimin - sitä en suoraan sanoen pysty liikuttelemaan minä edes rautakangen ja kirosanojen avittamanakaan. Kyllä meinasi silmät pudota päästä, kun totesin että lava napsahti millilleen trampoliinin jalan ja laattakäytävän väliin - joinakin päivinä sitä vaan onnistuu kaikki :D
Ainakin nyt sitten voikukkaa pääsee istuttamaan - täytyy muistella mitä muuta on mahdollista viljellä varjossa.
Että semmoista tänään - ja paljon muutakin, mutta nyt on kiire saunaan :)

Vielä ehditte osallistua Salainen päiväkirja eläintiloilta -kirja-arvontaan. Arvon kirjan huomenna 19.5 aamusta.
lavaviljely / kasvimaalla lavakehikot / 

6 kommenttia:

  1. No joskus kyllä käy käsittämätön tuuri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... Sitä lottovoittoa ei ole vielä napsahtanut kohdalle - mutta olihan tämäkin jotakin :)

      Poista
  2. "kuin mittatilaustyönä tehty" :))
    ...etsiskelen ,kyselen kans noita lavanreunoja...
    Huulipuna juttusi oli hyvä,olet todella kaunis nainen!! :)'

    ja KIITOS tästä blogista.

    tuo iloa ja paistetta pilvisiin päiviini...lukemalla blogiasi alusta alkaen...

    -Sariitta-
    (...vähän sukua uuno turhapurolle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sariitta ihanasta viestistä :)

      Voi kuule, minä vietän elämääni vanhoissa verkkareissa. Näkisit vaan missä releissä painan täällä pihassa - saati sitten marjametsissä. Mukavuus ennen kaikkea!

      Kiitos sinulle kannustavasta kommentista :) Blogi on mukava harrastus ja samalla päiväkirja itsellenkin.

      Poista
  3. Nyt heräsi kiinnostus: miten ajattelit istuttaa voikukat? Juuria silpuksi lavoihin? Onkohan niitä eri lajeja? Eilen keräsin ihan vaan villejä voikukkia omalta pihalta, remonttipurkusälän varjossa kasvaneet olivat mukavan mietoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja :)

      Vähän on vielä ajatus vaiheessa minullakin. Etsiskelin kerran tietoa salaattivoikukan siemenistä ja löysin muutaman sopivan lajikkeen. En sitten vaan löytänyt vielä siemenkauppaa... Luultavimmin siemeniä löytyisi Ranskasta tai Englannista. Täytyy vielä tutkaillla.
      En ole ihan päättänyt, laitanko nyt aluksi vaan juurakoita. Sitä varten pitää etsiä paikka, jossa olisi sopivan oloista voikukkaa - kuvittelisin että sopivaa kantaa olisi jossain varjoisassa ja kosteassa notkossa.

      Minulla ei ole ihan kodin lähiympäristössä puhdasta paikkaa, josta kerätä villiyrttejä salaattiaineksiksi, silläpä sitten haave on ollut istuttaa niitä pihaan. Poimulehteä, voikukkaa ja vuohenputkea nyt ainakin alkuun meinasin. Loppuu vaan taas kohta lootat kesken :D

      Poista