keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Purjot penkkiin

Purjot - osa kaksi:
Tänään purkasin loputkin kääretortuiksi sanomalehteen koulimisvaiheessa rullaamani purjontaimet. Verrokkiryhmänä minulla oli myös yksittäisruukutettuja purjontaimia. Pituuskasvussa ei ollut mitään eroa. Molemmilla tavoilla osaan purjontaimia oli kehittynyt jo toinenkin lehti. Yksitttäin ruukkuihin istutetut taimet olivat tasalaatuisemman kokoisia - sanomalehtirullassa osa taimia oli (ehkä myös hieman suurpiirteisen hoidon ansiosta) pienempiä ja osa oli kastelun puutteessa nuupahtanutkin.

Näytti siltä että ne ensimmäiset löysään rullatut rumat kääröt olisivat kasvattaneet isompia taimia kuin nätit tiukat paketit... Ne epämääräiset rullat oli myös helpompi kipata ruukusta (partaukkopänikästä) pois - tiukkaan pakatut myös istuivat tiukasti ja multapotin irrottaminen vaati hieman kopistelua.

Koulimisen jälkeen sanomalehtirulliin pakatun mullan pintaan tuli jonkun sortin sienikasvustoa. Siitä en tykännyt ollenkaan. Oletan että sanomalehti jotenkin reagoi mullan kanssa koska sienikasvustoa ei ollut samaan multaan ruukutetuissa taimissa. Seuraavan kerran kokeilen rullata osan taimia muovikelmuun, josko sillä välttäisi sienikasvuston ja muutenkin mukava kokeilla muovin toimivuutta rullasysteemissä.

Ihan yllättävän tanakoita purjontaimia. Pänikät ovat odotelleet istutusinspiraatiota ulkona nyt jo reilun viikon. Mitään karaisuhoitoa eivät saaneet - kerralla heitin pytyt ulos avomaalle 12.5 ja tänään 22.5 sitten istutin taimet avomaan penkkiin tomaattien vieruskasviksi.


Tässä yksittäin ruukutettuja purjontaimia - varsiosan kasvussa ei ole mitään eroa verrattuna sanomalehteen rullattuihin taimiin mutta juurakko näytti olevan hieman tuuheampi näissä ruukkutaimissa.

Ihan napakan oloisia ja näköisiä purjontaimia. Nämä ovat sanomalehtirullasta irrotettuja.


Aika rimpuloita ja hieman hankalasti käsiteltäviä kyllä ovat istutettaessa... Koskaan aiemmin en ole purjonkasvatusta kokeillut, mutta sanoisin että kärsivällisyyttä ja uskoa vaativaa touhua on :) Taimia oli reilusti, joten jätin istutusvälin noin kymmeneen-viiteentoista senttiin. Osassa taimia pitkä latva taipui sinnesuntänne ja nipsaisin ne poikki ihan reilusti.
Hennoille taimille olisi tehnyt hyvää saada ne samantien kehystettyä ruohosilpulla mutta sitä ei tänään ollut.

Jos mitään laitetta, niin keräävää ruohonleikkuria suosittelen jokaiselle "pienviljelijälle". Ruohosilppu on ihan parasta lannoitetta, lisäarvona vielä sekin että se estää kosteuden haihtumista maan pinnasta ja rikkaruohojen kasvua. En osaa kuvitellakaan miten itse pärjäisin ilman vihreää silppuani. Pienikin nurmikkoläntti tuottaa yllättävän reilusti leikkuujätettä. Keväällä sitä jaetaan tasapuolisesti kaikille - loppukesästä kun lannoitustarve vähenee, sitä jää kompostinpohjaksi.

Tämä on minulle ensimmäinen purjonkasvatuskokeilu joten jään nyt mielenkiinnolla odottelemaan lopputulosta. Taimia aion hoitaa kuten kaikkia muitakin kasvimaani asukkaita - lannoitus ruohosilpulla ja kastelu tarvittaessa.









"Näytä mulle missä sul on rusketusraidat..."




6 kommenttia:

  1. Aina niin mukava lukea näitä! Luin kirjoituksesi lehtikaalista ja sitä on meillä nyt ensimmäistä kertaa. Miten lannoitat sitä? Ruohosilpulla? Itse ajattelin yrittää kanankakka -yms juttuja, toivottavasti en saa niitä hengiltä liian vahvalla (?) lannoituksella.
    Ja siitä ruohosilpusta, meidän leikkuri sylkee silput sivuun ja sitten ehtoisa emäntä rientää haravan kanssa keräämään saaliin talteen :-)
    Ellu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta viestist :)

      Purjot tykkäävät vahvasta maasta, joten kanankakkakin varmasti kohtuudella on hyvä vaihtoehto. Itse lannoitan pelkällä ruohosilpulla ja tuhkalla (sen puutteessa kalkilla).
      Ruohosilppu on ihan parasta lannoitusta, plussana vielä estää rikkaruohot ja estää kosteuden haihtumisen.

      Sitä joskus pähkäilen, että onko maanviljelijäystävältä saatu Y-lannos myrkkyä vai ei... En ole koskaan heittänyt sitä kasveille, mutta nurmikolle. Nurmikkoa on pakko jollain lannoittaa, koska kerään jatkuvasti leikkuusilpun pois. Toisinaan heitän kanankakkaa, ja joskus keväällä Y-lantaa. Juttelin aiheesta kerran luomuviljelijän kanssa, hän oli mieltä että voin ihan hyvällä omallatunnolla levittää Y-lannankin voimalla kasvaneen ruohosilpun kasvimaalle. Edelleen hiukan sitä kuitenkin mietin :)

      Poista
  2. Hei kiitos näistä mahtavista ohjeista!!:) olen lukenut jo jonkin aikaa blogiasi ja olen tykästynyt yksinkertaisiin ohjeisiisi. Olen vasta 19vuotias ja omaa kotia vuoden verran asunut. Ihana saada vinkkejä puutarhaan ja ruuanlaittoon!!:) ps ekat omat kukat on nyt tälle kesälle istutettu ja tomaatintaimet takapihalla penkissä kasvamassa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä :)

      Paljon onnea uuteen omaan kotiin - ja ihanaa että olet saanut palan maatakin mukaan :)

      Poista
  3. hih hyvä pylly sulla!

    VastaaPoista