lauantai 5. toukokuuta 2012

Teatree kasvovesi DIY

Sen hoksasin eilen illalla. Iho oli jotenkin rasvaisen tuntuinen vielä puhdistuksenkin jälkeen. Kokeilin sitä pähkäillessä lisätä tipan teatree öljyä vanutyynyyn joka oli jo kostutettu kasvovedellä. Kikka toimi, iho tuntui tuon teatreellä vahvistetulla kasvovedellä pyyhkäisyn jälkeen puhtaalta ja raikkaalta.

Teatree-öljyä olemme tyttöjen kanssa käyttäneet paikallisesti näppyihin tai finneihin, koko kasvojen iholle laimentamatonta öljyä ei saa levittää. Teatree on desinfioiva, puhdistava ja antiseptinen öljy. Erityisesti nuorten iho-ongelmiin sopiva, tosin itsekään vielä 45v en ole päässyt kokonaan näppylöistä eroon...

Teatree-öljyä ihonhoitotuotteissa käyttävät esim. Lush ja TheBodyShop. Ei siten varmasti ainakaan huono tuote ole. Lisäämällä tipan oman kasvovetesi piristykseksi pääset kokeilemaan vaikutusta :)

Minulla ja tyttärillä on ollut koekäytössä Body Shop teatree yövoide. Erityisesti Lempi on tähän ihastunut.


Yksittäisten näppylöiden hoitoon tipautan teatreeöljyä vanupuikkoon. Sillä öljy on helppo tuputella suoraan ja ainoastaan hoidettavaan kohtaan. Älä levitä laimentamatonta öljyä laajemmin ihoalueelle.


Ja koko kasvoille: Kaada käyttämääsi kasvovettä vanulapulle. Minulla on tapana kostuttaa vanulappua kevyesti vedellä ennen kasvoveden lisäämistä. Kuiva vanu ei imaise kasvovettä sisäänsä ja säästöä taas sekin :D


Tipauta kasvovedellä kostutetulle vanulapulle tippa teatree öljyä. Pyyhi lapulla kasvot. Älä pyyhi silmien ympärysihoa.
Teatreeöljyä ei saa laittaa iholle jos iho altistuu auringon valolle. Saattaa aiheuttaa pigmenttimuutoksia. Itse käytän teatreeöljyä näppylöille vain iltaisin ennen nukkumaanmenoa.
Kannattaa siis lisätä tuo tippa kasvoveteenkin vain iltapuhdistuksen yhteydessä.


4 kommenttia:

  1. Mistä tuo öljy on ostettu? voisi itsekin hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tea-tree-öljy pullo kannattaa kyllä hankkia kesäksi kotiapteekkiin. Toimii hyin hyönteisten pistojen kutinaankin.
      Käytetään myös kynsi-sienen hoitoon, tippa oljyä esim harjojen / kampojen pesun jälkeiseen huuhteluveteen desinfioi nekin. Mökkivinkki sinulle: Teatreeöljyä muutama tippa leikkuulautaan, levität sen harjalla siihen ja annat vaikuttaa jonkin aikaa, huuhtele pois ja lauta on pöpövapaa :)
      Tätä saa ainakin luontaistuotekaupoista.

      Poista
  2. Mä ostin The Body Shopista sellaisen pienen teatree-öljypullon ja kotona vasta hoksasin katsoa että se olikin vain 15 prosenttista öljyä! En ole huomannut sen tehoavan näppylöihin kovinkaan hyvin. Toisaalta se body shopin teatree-kasvovesi on tosi tujua tavaraa, vähän liian voimakasta omalle iholleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä muillekin lukijoille. Enpäs ollut itsekään huomannut BS-öljyn tea-tree-pitoisuuta. En myöskään ole testannut BS-kasvovettä.
      Ei varmasti kannata tuota teatreeöljy-kasvovesi-sekoitusta ihan jokailta käyttääkään mutta tuntuu kyllä toimivalta ja tehokkaalta jos iho on jostain syystä oikein tunkkaisen tai rasvaisen oloinen.

      Poista