tiistai 8. heinäkuuta 2014

Pelkkiä lukuja

Oon täsä nyt menneen viikon verran juhlinu nelkytseitsemän-v synttäreitä: Makoillu terassilla, veivannu jätskiä uudella jäätelökoneella ja syönytkin sitä sitten aika monta kipollista, suunnitellut paastoa herkuista turvoksissa, kantanut vettä kukille ja ryytimaalle, saunonut aika monen kaverin kanssa, käynyt Maajussin morsiamen luona Keuruulla, melkein uinut (vähän oli vielä liian kylmää Keiteleen vesi), potenut huonoa omaatuntoa kun ei malta näillä keleillä läppäriä avata ja päivitellä blogia, raspannut varpaat ja maalannut fuksianpunaiset kesäkynnet, hauduttanut hernekeittoa kun sitä helpommalla ei ruokaa tahdo kasaan saada ja siitä hernekeitosta tuli sitten asiaakin.

Papuska luomuhernepusseissa on ollut tänä keväänä aika suuria laatueroja - eli tarkkana jos niitä ostat. Viimeksi Cittarissa käydessä ihan silminnähtävästi osassa pusseja herneet olivat keltasävyisiä ja osassa pusseja kauniin vihreitä. Itse olen pari kertaa erehtynyt ottamaan sen rupuhernepussin. Liotuksen jälkeen siitä satsista joutuu putsaamaan läjäpäin rikkonaisia kurttuisen ruskeita herneitä ja sopan perusväri on tunkkaisen vaisu.

Ja miljoona - bloggerin kävijälaskuri paukahti sen maagisen rajan yli. Miksei miljoona tunnu ollenkaan yhtä paljolta kuin nelkytseitsemän... :)

Synttärilahjuksia asiaankuuluvasti paketoituna...

Saman sarjan kavereita löydät tänä vuonna Suomen Lelumuseo Hevosenkengästä. Näyttelyteema Suomen Lelumuseo Hevosenkengässä on Leikkikaluaarteita itänaapurista. Sinne muutti kevättalvella minunkin kokoelmani vuodeksi :)
Lelumuseo Hevosenkenkä löytyy Espoon Tapiolasta.


Juhlatunnelmia Lempi-tyttären kertomana.

7 kommenttia:

  1. Miljoona! Ihan älyttömän paljon! Ja onnea synttärin johdosta, olet vuoden minua nuorempi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tässä vuoden varrella vähän kyttäilin että milloin tulee milli täyteen - sitten kun se raja meni yli, pitelin helteitä ja juhlitin synttäreitä - enkä edes käynyt koko koneella moneen päivään... Sinne se luku ilmaantui itsekseen ja näytti kyllä aika hurjalta :D Jos olisin ollut paikalla, niin olisin kyllä ottanut printscreen -kuvan siitä tasahetkestä...

      Että samoilla mennään :D

      Poista
  2. Ikä on vain numeroita! Ei tässä vielä eläkeiässä olla. Olen yli 60 ja meillä on vielä vuosia tehokasta työaikaa. Virkistyy vain ja jää aikaa myös itselle harrastaa ja puuhastella kaikenkaista työn lisäksi, kun lapset alkaa olla aikuisia ja osa omillaan.
    Ihanat synttärionnittelut, nautitaan iästämme, terveydestä ja elämästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Samaa justiinsa eilen laskeskelin kaverin kanssa saunoessa - että parikymmentä vuotta vielä on eläkkeeseen...
      Nyt vaan huomaa, että alkaa entistä enempi miettiä, mitä haluaisi tehdä - niin työksi kuin vapaalla - pitäisi löytää viisautta valita ne omat jutut.

      Kiitos sinulle ihanasta viestistä :)

      Poista
  3. Onnittelut vuosista sekä miljoonasta :)

    VastaaPoista
  4. Synttärionnea ja onnea myös millietapista :)

    VastaaPoista