perjantai 17. toukokuuta 2013

Tomaatit riviin

Näin nättiin riviin järjestelin osan tomaatin taimia tänä keväänä. Uusi lajikeBlack Russian - ja uusi kokeilu, josko pärjäisivät takapihan puolivarjoisella laanilla. Oman kokemukseni mukaan tomaateista tehdään hankalampia viljeltäviä kuin ne tosiasiassa ovat... Tai sitten olen porskutellut harrastelijan tuurilla jo viisitoista vuotta.

Ja senverran vielä tomaateista että tähän saakka olen kasvattanut avomaalla ainoastaan kirsikkatomaatteja.  Nyt sitten kun olen kylvänyt ja koulinut ja hoitanut taimia ikkunalla pari kuukautta ja istuttanut ne ulos, tajuan että esikasvattamani Black Russian onkin pihvitomaatti :D Että näinkin voi käydä kun kiireessä hamstraa alelaarin 20 sentin siemenpusseja...

No, Musta Venäläinen kukkii ja näyttää hyvinvoivalta Valion punaisessa maitopurkissa. Nyt kokeillaan luontoa ja virallisia ohjeita - heitin taimet takapihalle toukokuun 17.
Joka kevät haistelen ilmoja ja odottelen sitä maagista kesäkuun kymmenettä, päivää jolloin Keski-Suomessa on virallisesti hallanvaara ohi. En taida muista yhtään kevättä tällä tontilla että toukokuun puolenvälin jälkeen olisi ollut hajuakaan hallasta. On turhauttavaa kituutella taimia sisäikkunoilla kun ulkona pääsisivät kasvun makuun.

Näin vahvan juurakon tomaatti kasvattaa kun varsi mullataan.

Virittelin kahden tukikepin väliin narun ja siitä edelleen tukinarut jokaiselle taimelle. Taimet junttasin taas entistä syvempään - eli myös osa varresta jää mullan alle.

Ohjeen mukainen istutusetäisyys on noin 40cm - minulla tässä noin 20cm. Nyt ollaan kuitenkin avomaalla - eli tuuletus pelaa ja valoa riittää. Ja jos osa nuupahtaa siirrosta niin ei haittaa sitten sekään.
Tomaatin taimia tuli muutenkin tänävuonna niin reilusti että ripottelen niitä nyt ruukkuihin ja maahan ympäri tonttia.

Ja jos olisin tukinaruja väkerrellessä tiennyt että kyseessä onkin rungollinen pihvitomaatti eikä pensastava kirsikkatomaatti, niin olisin valinnut hieman tukevammat narut. Katson nyt josko kaikki taimet selviävät siirrosta ja vaihdan sitten narut tukevampiin. Entisen tontin muovihuoneessa käytin runkotomaattien tukinaruna matonkudetta.
Tosiaan, tämän lajikkeen ominaisuudet selvisivät vasta äsken ja ihan vahingossa kun etsiskelin Exotic Gardenin siemenlistoilta nimeä tomaattilajikkeelle jonka siemeniä olin ottanut talteen pari vuotta sitten.

Nostin maata harjuksi taimien juurelle. Kasteluvesi ohjautuu juurialueelle ja runkojen ympärillä oleva kohotettu maa lämpenee auringossa.
<

Exotic Garden:
SOLANUM lycopersicum
Tomaatti 'Black Russian'   4,35  €

Mahonginvärinen, vanha venäläinen lajike. Tomaatit mehukkaat ja maukkaat. Sopii ulkokasvatukseen suojaisessa paikassa. Runsasravinteinen ja läpäisevä maa. Riittää 8-10 taimeen.
Kasvutapa: Runkotomaatti
Hedelmä: Pihvitomaatti
Hedelmän väri: Ruskea
Korkeus: 120-180 
Kypsyminen: 69-80 pv
Lehdet: Normaali
Vanha lajike venäjältä. Tummia hyvänmakuisia pihvitomaatteja. Huonosti säilyvät hedelmät. Yksi myöhäisimmistä.


Exotic Garden vs. harrastelijatotuus:

Exotic garden 4,35€ - Cittarin alelaari 0,20€.
Suojainen paikka - ehkä.
Runsasravinteinen ja läpäisevä - ehkä sitäkin.
8-10 taimea - siemenpussista tuli reilusti 20 taimea.
Aurinkoinen - meillä puolivarjoinen.

Saa nähdä tuleeko Black Russian-tomaateista pihvikokoa näillä olosuhteilla...

4 kommenttia:

  1. aika rohkea olet,kun jo ulos laitat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain riskejä elämässä otettava :)
      Olen nyt niin monet vuodet turhaan odotellut kiltisti kesäkuuta ja todennut aina että olisi ne taimet voinut heilauttaa ulos jo viikkoja sitten... Meidän tontti sijaitsee mäellä ja tuntuisi olevan aika suojaisa paikka. Auton lämpömittari näyttää usein 2-3 astetta vähemmän muutaman sadan metrin päässä mäen alla.
      Nämä avomaan tomaatit ovat vissiin aika kestäviä. En muista että minulta olisi koskaan yksikään nuupahtanut ulossiirrosta keväällä. Usein osa lehtiä kyllä palaa auringossa mutta uusia kasvaa tilalle.

      Poista