torstai 5. huhtikuuta 2012

Parsakaalin varsista sosekeitto



Parsakaalia ja kukkakaalia on nyt ollut useankin liikkeen tarjouksessa. Sitä etua on sitten tietysti  hyödynnetty meilläkin. Parsakaalin nuput haudutan usein kermassa, kukkakaalin nuput menevät ihan siltään salaateissa. Niistä herkuista jää kuitenkin aina niitä kanta- ja varsipaloja. Kuitupitoisina ne kannattaa tottakai hyödyntää esim. sosekeittoihin. Menevät hyvin myös ihan perusvihannesten seassa keitoissa ja pataruuissakin. Oikein puutuneet varsipalat kannattaa kuitenkin vetäistä soseeksi.

Kasvissosekeitto parsakaalin varsipaloista

5 parsakaalin varsipalaa
1 kukkakaalin kantaosa
3 sipulia
5-10 valkosipulin kynttä 
1/2 tuorechilipalko
1 Suvi porkkanasosepussi. 
2-3rkl oliiviöljyä
2 rkl kasvisfondia
(ripaus ruususuolaa)
2-3 rkl yrttisekoitusta
1tl kurkumaa

Freesailen hetken oliiviöljyssä sipulia ja valkosipulia, sekaan vettä noin litran verran, loraus kasvisfondia, hiukan ruusu-suolaa ja yrttisekoitusta. Parsakaalin varret kannattaa silputa aika ohuksi paloiksi etteivät kuidut jää soseutuksen jäljiltä pitkiksi langoiksi keittoon...
Kun varsipalat ovat pehmenneet, lisään sekaan porkkasoseen. Jos sinä et sattunut olemaan haukkana joulun alelaareilla ja onnistunut kahminaan näitä sosepusseja pakastimeen, niin normiporkkanat voi laittaa keittoon varsipalojen kanssa samaan aikaan.
Ja kaikki ainesosat ovat tietysti muunneltavissa. Jos haluat pehmeyttä keittoon, lisää soseutusvaiheessa 100g tuorejuustoa.




Soseutusvaiheessa lisään sekaan hiukan kurkumaa. Tälläkertaa en "pehmennellyt" sekoitusta kermalla tai juustoilla.




Pyöritystä ihan kunnolla. Mukana oli yksi erityisen kova varsipala, kyytiä sille...




Eikä nämä parsakaalit tai niiden varsipalatkaan tähän lopu, viikonlopuksi vielä jotain jäljellä :)




Uskomatonta kyllä, mutta keitosta tuli tosi hyvä. Perhe on näihin sosekeittoihin tottunut ja melkeinpä aina joku sekoitus on jääkaapissa jemmassa lämmitettäväksi jos muuta ei jaksa tehdä. Tälläkertaa sain mieheltäni ihan kehut, tai siis keitto sai :)


Ja niitä samoja lisukkeita mitä aina: Raejuusto, sinimailasen idut ja ruohosipulisilppu.

sosekeitto / kasvissosekeitto / hyödynnä kaalin varsipalat / miten käytän parsakaalin varret / voiko kukkakaalin varsia käyttää / porkkanakeitto / dieetti / laihdutusruoka / vähäkalorinen / helppo sosekeitto /

2 kommenttia:

  1. Moikka! Pääsitkö sinä siihen kampanjaan buzzadorissa?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi: Eilen näköjään päättyi ilmoittautuminen... Vielä ei ole tullut mitään viestiä. Muistelisin että laittavat viestin myös jos ei ole tullut hyväksytyksi kampanjaan. Odotetaan vielä miten käy :)

    VastaaPoista