perjantai 18. maaliskuuta 2016

Aikaista perunaa


Eilen piipahdin Lidlissä. Puskaradio kertoi, että odotetut siemenstandit ovat tulleet myymälöihin. Siemeniäkin ostin, mutta ihan vahingossa hevi-osastolla silmiin osui Siikli-perunapussi. Tähän saakka olen keväisin idättänyt niitä perunoita, mitä jääkaappiin on sattunut jäämään "tekeentymään". Eli kevättalvella ostettuina ovat luultavimmin olleet jotain myöhäisempiä lajikkeita?

Siikli on yksi suosituimpia kotipuutarhastelijoiden aikaisia perunalajikkeita. Nyt pääsen itsekin vihdoin kokeilemaan sen kasvatusta. (Nyt vaan jäi jo olo, että eihän tämä yksi Siikli-pussi riitä ollenkaan - ainakin toisen vielä haen :)

Mummo laittaa joka kevät muutaman perunan esikasvamaan maitopurkkeihin. Nyt en osaa tarkkaa aikaa sanoa, milloin sen tekee, mutta itse aloitin idätyksen nyt. Oletan, että nämä itävät parissa-kolmessa viikossa. Sen jälkeen siirrän ne maitopurkkeihin multiin taimettumaan huhtikuun ajaksi. Sitten toukokuun alkupuolella johonkin lämpimään nurkkaukseen ulos. Ja juhannuksena sitten keitellään oman maan pottuja - siis teoriassa...

Ruukkuihin ja kestokasseihinkin kokeilen laittaa jokusen perunan, mutta ainakin viime kesänä perunat kasvoivat lavakauluksissa hienosti. Lavakauluksissa maa lämpenee keväällä nopeasti ja se on helppo suojata muovilla ja harsoilla jos sattuu vielä viileämpiä kelejä kohdalle.

Rosamundaakaan en ole ennemmin kokeillut itse kasvatella. Sitäkin ostin nyt yhden pussin kokeeksi.

Munakennot ovat siistejä ja sopivan kokoisia alustoja perunoiden idätykseen. Valossa idättämällä perunoihin kasvaa tukevat idut.


 perunan esikasvatus munakennoissa 

4 kommenttia:

  1. Kiitos ideasta ! Taidan nyt heti ottaa Rosamundat kylmästä lämpimään iduttumaan. Oletko sankoviljelyä koettanut ?

    VastaaPoista
  2. Moi :) Ajattelin nyt muistuttaa muitakin, kun minultakin joka kevät tahtoo ne perunat unohtua. Koskaan aiemmin en ole perunoita taimettanut, mutta ainakin mummo sen puolesta puhuu - ja saa sillä konstilla uutta perunaa jo vissiin reilusti ennen juhannusta.

    En ole sankoakaan kokeillut. Periaatteessa siinä jäisi se maitopurkkivaihe väliin - voisi vaan lisätä varsien kasvaessa multaa. Siinä suoraan sankoon istutuksessa miinuksena olisi se sankojen pyörittely sisällä... Että taidan nyt ainakin tällä kertaa aloitella vaan niillä maitopurkeilla.

    Parhaat perunat olen itse saanut lavakauluksista. Siinä olen toteuttanut vähän sama ideaa kuin sangoissa, eli lisännyt multaa pintaan kevään mittaan. Lavakauluksissa on vielä sekin idea, että niistä voi rakentaa vaikka vähän korkeammankin kehikon - eli jos tontilla on jotain ylimääräistä maa-ainesta (hiekkaa / multaa), niin sen voi jemmata laareihin ja laittaa pintaan perunaa.

    VastaaPoista
  3. Perinteisesti olen laittanut vappuna perunat multaan (peruna per ikeankestosäkkityylinen säkki, multaa kassi täyteen). Nostelen säkit sit myöhemmin pihanperälle, kun ei ole enään kovia yöhalloja ja varret on noin 10cm pituiset. Juhannukseen mennessä viileenäkin kesänä saa joka säkistä kattilallisen perunaa.

    Kannattaa istuttaa vain hyvälaatuista perunaa, ettei levitä kasvitauteja (perunarutto ja juurimätä ja peruna-ankeroinen). Mieluiten ostatte istutusperunoiksi tarkastettua siemenperunaa (isommissa erissä takuutodistu pitää säilyttää).
    Silmämääräinen tarkastelu ja se, että peruna kelpaa vaikka raakana omaan suuhun, on perusmuistisääntö. Anteeksi nipotus.

    VastaaPoista
  4. Mummot täälläpäin laittaa perunoita sankoon kasvamaan jo tammikuussa ja saavat heti kesän alussa uutta perunaa :-)

    VastaaPoista