maanantai 14. toukokuuta 2012

Kädet kuntoon

Nyt luulen että vihdoinkin löytyi rasva ja ratkaisu näihin liuskoittuviin kynsiin ja kuiviin rystysiin. Tätä ihan oikeasti tulee pyöräytettyä käsiin joka kerta kun olen huuhtaissut tiskirätin sen sata ja viisikymmentä kertaa päivässä ja ilman niitä käsiä suojaavia hanskoja...
Puhun nyt vasta reilun viikon kokemuksesta :) mutta osuikin ihan vahingossa tuote ja pakkaus kohdalleen.

Viime viikolla mainitsin iHerb-paketin mukana tulleesta manteliöljystä. En ole aiemmin tuotetta testaillut ja tilasin kokeeksi pienen pullon. Alkuperäinen ajatus oli viedä tämä kylppäriin ja kokeilla öljyä kasvojen ihonkuorintaan kaurarouheen kanssa.

Tietysti alkuunsa tipautin öljyä käsille haistaakseni ja tunnustellakseni aromia ja koostumusta. Odotin että öljy olisi ollut aromikkaampi mutta on käytännössä melkein tuoksuton. Sen huomasin heti että öljy imeytyi käsiin paljon nopeammin kuin esim. oliivi- tai kookosöljy. Niitäkin toki levittelen sillointällöin käsiin mutta...

Oliiviöljy on litran pullossa jossa on iso suuaukko ja kierrekorkki. Vaikka se on keittiön pöydällä, sitä ei em. syistä tule lisättyä käsiin joka kerta kun veden kanssa läträä. Se ei myöskään imeydy ihoon ihan hetkessä.

Kookosöljypurkin kanssa hidasteena on myös se kierrekorkki. Extrahankaluutena se että öljy pitää jokakerta ottaa purkista puhtaalla lusikalla... Siis kuulostavat aivan super-saamaton-tekosyiltä mutta näin vaan homma käytännössä ja arjessa on... Niitä ei tule jokavälissä käytettyä koska systeemi ei toimi ihan sekunnissa...

Tästä elämäni ensimmäisestä manteliöljypullosta tuli nyt sitten kerralla ja vahingossa käsivoide. Pullon koko on sopiva, 118ml. Siinä on kätevä napsukorkki joka on helppokäyttöinen ja josta öljyä saa tarpeellisen muutaman tipan kerralla. Manteliöljy on tosi riittoisaa, levittyy hyvin ja imeytyykin aika näppärästi.

Pullo on nyt ihan tiskialtaan vieressä avohyllyllä näkysällä. Siitä sitä tulee lisättyä käsiin useamman kerran päivässä. Käsien iho on nyt viikon testikäytön jälkeen pehmeä ja mikä parasta, kynnet ovat kiiltäväpintaiset ja tasaiset. En ole Turkin matkani jälkeen käyttänyt taaskaan mitään kynsilakkaa. Enkä aio nyt vähään aikaa käyttääkään vaan testailen pelkän öljyn vaikutusta kynsiin.



Manteliöljyä saa ainakin luontaistuotekaupoista. Jos aiot kokeilla öljyä käsivoiteena, valitse purkki jossa on käytössä näppärästi toimiva korkki.

iHerb                            118ml/2.45€  
Yliopiston apteekki       100ml/7.20€  
Hyvinvoinnin tavaratalo 100ml/6.50€  

Manteliöljyä aion hankkia tästä kokeilusta motivoituneena toisen pullon kylppäriin ja luomulaatuisen elintarvikekäyttöön tarkoitetun öljyn salaatinkastikkeeksi.
En tiedä miksi manteliöljy on erotettu ihonhoito- ja elintarvikeöljyihin. Tämä öljypullo oli ihonhoitokategoriassa, kuitenkin sisälsi tekstin: The almond in this product is considered food grade. 
Selvitän asian :)



Tiskikaapista löytyy  myös mieheni tuliainen... Oli joskus niin onnellinen ja tyytyväinen kun löysi minulle käsivoiteen, jonka voi ripustaa kuivauskaappiin esille ja sitä tulisi sitten käytettyäkin. Levitän tätä paksun kerroksen ennen puutarhatöitä ja estääkin jonkinverran multavärjääntymiä kynsien alla.

Mutta mutta... Eihän tämäntyyppisiä rasvoja voi levitellä käsiin keittiössä... Niillä käsillä ei voi heti eikä kohtakaan sen jälkeen koskea mihinkään elintarvikkeeseen...

Manteliöljyllä voidelluilla käsillä taas voin sen ihan samantien jatkaa keittiöhommeleita; leikata juustoa, kuoria sipulia tai tyhjentää astianpesukoneen :)



Eilen muuten rohkaistuin ja vein yhden kylmäpuristetun kookosöljyputelin kylppäriin. Kuorin ihon ennen saunaa kookosöljy-kaurarouhe-sekoituksella. Olen lukenut tuotteesta paljon kehuja myös kasvojen ihonhoidossa, ystävänikin käyttää sitä hiuksiin ja kasvoille. Mutta olen myös lukenut että joillekin kookosöljy on lisännyt aknenäppyjä.. Raportoin omakohtaiset kokemukset kunhan olen ehtinyt hetken tuotetta kasvoille testailla.

Tervetuloa lukijaksi Noora :)

10 kommenttia:

  1. Ihan loistavaa! Kiitos manteliöljyvinkistä. Täällä myös kädet ja kynnet aina onnettomassa kunnossa työn takia... Tuota kokeillaan!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista :) Alle tulikin jo toinenkin kommentti jossa myös tuotetta kehutaan, eli en sitten ihan hakoteillä ole :)
      Öljy on hyvin riittoisaa joten ei hintakaan ole paha. Kasvojen iholle en vielä ole ehtinyt tuotetta testailla mutta ainakin kynsille ja käsien iholle tuntuisi toimivan hyvin.

      Poista
  2. Mulla on toi sama pullo ja oon myös ihan ihastunut tuotteeseen. Mä en ehkä tollaisena useasti lisättävänä käsivoiteena pysty käyttämään, koska en pidä siitä öljyisestä tunteesta käsissäni ja varsinkin kun siihen öljyyn tarttuu kaikki koirankarvat, jotka meillä pyörii. Mutta iltaisin lotrailen ihan urakalla ja jopa mun rutikuiva naama, johon oon koko talven tuloksetta testaillut vaikka sun mitä paksuja voiteita, on ihan pehmeä manteliöljyn ansiosta. Ja on todellakin riittoisaa tavaraa!

    Hiuksiin mulla on samanlainen pullo avokadoöljyä. Siitä olen myös tykännyt todella paljon.
    Odottelen innolla testitulosten raportointia kookosöljystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, mukava kuulla muidenkin käyttökokemuksia.

      Minulla kädet taitavat sitten olla tosi kuivat koska tuntuu että hetkessä imaisevat öljyn... Tuusaan päivän mittaan aika paljon keittiössä ja kädet ovat kovilla nimenomaan jatkuvan vedessälotrailun kanssa. Silläpä tämä öljy nyt sitten toimii minulle loistavasti. Sitä vaikka levittää kesken ruuanlaitonkin niin ei haittaa. Käsillä voi jatkaa työtä samantien vaikka olisivatkin hiukan öljyiset.

      Testailen nyt jonkin aikaa kookosöljyä kasvojen iholle. En ole vielä uskaltanut sitä ihan voiteeksi levittää... Olen puhdistanut illalla kasvot kookosöljyllä ja siihen sekoitetulla kaurarouheella. Kasvot jäävät vedellähuuhtelun jälkeen aika öljyisiksi ja pyyhin loput öljyt pois kasvopyyhkeellä.

      Avokadoöljyä olen joskus käyttänyt sisäisesti. Hyvä kun muistutit, hankin sitäkin taas hyllyyn. Haluaisin myös kokeilla ihonhoitoon argan-öljyä. iHerbiltä sitä jo tutkailinkin ja tilaan testattavaksi seuraavan paketin mukana.

      Poista
  3. Tuo olikin mielenkiintoista kuulla, että kookosöljy saattaa tehdä aknea. Mä nimittäin olen huomannut, että jos käyn vaikka suihkussa ja pesen siellä naaman puhdistusaineella, niin kun sitten laitan siihen puhtaalle iholle kookosöljyä niin kas, sepä alkaakin kirveltää... Ja mä kun olen luullu että se on tosi tosi hyvää ja käy suunnilleen kaikille! Mulle siis ei kuitenkaan ilmeisesti sovi, koska samainen kirvelevä tunne on joka kerta kun laitan sitä puhdistetulle iholle. Käsille olen sitä kyllä sitten laitellut ja muuallekin iholle.

    Olen kuullu että jojobaöljy olis ihan paras ihoöljy. Sit tahtoisin joskus testata. Oletko sinä testannut?

    Arvaas muuten Johanna mitä tänään hain...?? No mansikan taimia.. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihana Heli :)

      En ole huomannut että kookosöljy kirvelisi kasvojenkaan ihoa. Tosin en ole sitä käyttänyt kuin kasvojen pesuun ja pyyhkinyt sitten ylimääräisen öljyn pois.

      Hyvä kun muistutit tuosta jojoba-öljystä. Argan-öljyä jo katselinkin iHerbiltä ja käynpä tutkimassa myös tuon jojoba-öljyn tarjonnan.

      Saitko mansikan rönsytaimia kaverilta? Miten aiot tehdä penkkiä? Sinullahan tonttia piisaa vaikka minkämoisen laanin levittelyyn. Ei tarvitse rakennella näitä kohopenkkejä mitä itse olen tänne kaavatontille tilanpuutteessa väkerrellyt...

      Odottelen sinulta mansikkakuulumisia ihan innoissani :)

      Poista
  4. Ihana blogi :) ja ihania vinkkejä, kaikesta. Mutta koska aika on rajallinen resurssi, keskityn nyt vain näihin kauneudenhoitovinkkeihin. Ihana turhamaisuus! Tänään kävin ostamassa manteliöljyn Ekolosta n. 12 euroa. Nyt illalla poistan kynsilakat ja alan käyttää manteliöljyä käsivoiteena. Kommentoin myöhemmin kuinka tehosi. Haluan yleensä paljon ja kaikkea, mutta rakennekynsiä en. Haluaisin, että kynnet olisivat hienot ja luomut! Nyt ne vaan lohkeilevat ja ovat huonot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pimme ja kiitos kommentista :)
      Minä nyt täällä sitten istun nämä hyvin öljytyt kädet ristissä ja toivon että kehumani aime toimii sinullakin :)
      Olipa Ekolon hinta aika kova... Oliko luomua?
      Nyt parin viikon manteliöljykuuri jälkeen tuntuma on että kädet imevät nyt vähemmän öljyä kuin aluksi. Kynsien pinta on kiiltävä ja vaikka kädet nt viimeviikkojen puutarharupeamassa ovat olleet vuoden kovimmalla käytöllä, kynnet eivät ole liuskoittuneet tai katkeilleet.

      Minä olen kanssa luomukynsinaisia :) Haluaisin "terveen" näköiset lyhyehköt vahvat kynnet. Lyhyet ne ovat aina olleet, enää puuttu vahvuus :D Ystäväni tekee rakennekynsiä ja on tarjoutunut sellaiset minullekin laittamaan. Eivät ole minun juttuni, vierastan koko ajatusta...

      Olen nyt muutaman viikon ottanut ravintolisänä kalkkijauhoa. Ystäväni sitä suositteli ja sanoi auttaneen kynsien kasvuun.

      http://www.iherb.com/Now-Foods-Calcium-Citrate-100-Pure-Powder-8-oz-227-g/481

      En ole vielä tutkinut erityyppiseten kalkkien plussia / miinuksia. 100% kalkkijauhoa oli ainakin kasiumkarbonaattia, kalsiumsitraattia ja korallikalkkia. Tuo korallikalkki kuulostaisi mielenkiintoiselta ja sen taidan ostaa seuraavaksi kokeiluun.

      En ollenkaan säännöllisesti käytä kynsilakkaa. (Talvella hankin kynnenkovettajaa mutta jotenkin senkin käyttö sitten tökki.) Nyt olen ihan tarkoituksella pitänyt kokonaan taukoa lakasta ja hieronut kynsiä öljyllä. Joskus kun sinullakin on aikaa, niin hieroskele kynsiä ja kynsinauhoja napakasti öljyllä. Kynnen pinta saa tehohoitoa ja kynsinauhojen hieronta vilkastuttaa pintaverenkiertoa jolla myöskin positiivinen vaikutus kynsien kasvuun.

      Poista
  5. Haluaisin neuvoja miten tuolta kyseiseltä sivustolta oikein tilataan, paljonko toimituskulut ovat Suomeen ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onko lomakkeessa joku kohta mikä erityisesti tuntuu hankalalta?

      Tuotteet menevät "Add to cart" painiketta klikkaamalla ostoskoriin. Ylhäällä olevasta "View cart" painikkeesta näet ostoskorin tilanteen ja "Remove" painikkeesta voit halutessasi poistaa tehdyn tuotevalinnan.

      Laita tilauslomakkeen alaosassa näkyvään "Country" maavalikkoon kohta Finland ja klikkaa "Calculate" painiketta. Silloin tilauslomakkeeseen päivittyy tuotteiden ja postikulujen yhteis-summa.

      Toimituskulut ovat edulliset: Pidä tilauksen kokonaispaino alle 1.8 kg niin postikulut ovat 4$ eli noin 3€.

      Tilauksen kokonaisarvo kannattaa pitää alle noin 45€. Silloin ei varmasti tarvitse maksaa mitään tullimaksuja vaan paketti tulee isona kirjelähetyksenä kotiovelle tai lähimpään postikonttoriin.

      Tosin jotkut sanovat että tilauksen arvo voi olla jopa 60-80€... Itse olen pelannut varman päälle ja pysynyt tuossa alle 50€ loppusummassa :)

      Voit myös laittaa viestiä eilistapaistoa@gmail.com jos haluat tarkempaa vastausta johonkin tilauslomakkeen kohtaan tai muuten tarvitset apua tuotteiden valinnassa tms :) Autan mielelläni sen minkä osaan. Olen tilannut iHerb:iltä useita kymmeniä paketteja ja kaikki on aina toiminut loistavasti.

      Poista